IC-98 toteuttaa Lönnströmin taidemuseon ensimmäisen nykytaideprojektin

10.12.2015

Lönnströmin taidemuseon ensimmäisen avoimen haun kautta valitun nykytaideprojektin vuosina 2016–2017 toteuttaa IC-98 eli taiteilijat Visa Suonpää (s. 1968) ja Patrik Söderlund (s. 1974). Lönnströmin taidemuseota ylläpitävän Teresia ja Rafael Lönnströmin Säätiön hallitus teki päätöksen valitusta projektista yksimielisesti valintaraadin esityksen pohjalta.

Lönnströmin taidemuseon mukaan voittaneen projektiehdotuksen juuret ovat IC-98:n taiteen ytimessä.

”Innostuimme Lönnströmin projektissa siitä, että jokin museo vihdoinkin päätti luopua seinistään. Tilanne tarjosi mahdollisuuden pohtia museon tehtävää – ja laajemmin ajan käsitettä. Siksi päätimme osallistua juuri ensimmäiselle hakukierrokselle. Lönnströmin taidemuseon merkittävä projektiraha antaa mahdollisuuden toteuttaa paikkasidonnaisen ja kestoltaan eeppisen teoksen. Olimme pohtineet työnimellä ”Khronoksen talo” kulkevaa projektia jo pitkään, ja nyt näytti olevan oikea aika sen toteuttamiselle”, kaksikko kertoo.

Khronoksen talo tulee olemaan tyypillinen suomalainen pihapiiri, joka yhä useammin on asumaton. Sopivan kiinteistön löydyttyä se hankitaan omistukseen, ympäröidään portittomalla aidalla ja jätetään ajan asunnoksi tuhanneksi vuodeksi. Sen jälkeen taiteilijat antavat ajan tehdä tehtävänsä. Kiinteistön koskemattomuuden he pyrkivät takaamaan virallisilla luvilla ja sopimuksilla. Sen lisäksi, että ajan asuinsija dokumentoidaan ennen aitaamista, koko prosessi dokumentoidaan ja julkaistaan.

IC-98 projektiehdotus siivilöityi toteutettavaksi projektiksi, kun Lönnströmin taidemuseo etsi avoimen haun kautta projektia, jonka toteutumiseen vaikuttaa olennaisesti taiteilijoiden ja museon välinen yhteistyö. Esimerkiksi projektit, joille on mahdollista saada muuta rahoitusta tai jotka tähtäsivät näyttelyyn karsiutuivat pois tällä hakukierroksella. Säätiön hallituksen puheenjohtaja Teea Hyytiä on vaikuttunut IC-98:n ehdo- tuksesta.

”Tavoitteenamme oli projekti, joka loisi jotakin ennen kokematonta ja uutta, jolla olisi merkitystä ihmisille. IC-98:n ehdotus mykisti meidät yksinkertaisella, mutta sisällöltään hyvin rikkaalla projektilla”, sanoo Hyytiä.

Lönnströmin taidemuseo vastaanotti tällä ensimmäisellä hakukierroksella 154 hake-musta. Etukäteen Teresia ja Rafael Lönnströmin Säätiön hallitus oli määritellyt, että projektiehdotusten käsittelyssä kiinnitetään erityistä huomiota siihen, miten yleisö kohtaa nykytaiteen.

IC-98:n taiteilijat saavat 30 000 euron työskentelyapurahan sekä 70 000 euroa projektin toteuttamiseen. Lönnströmin taidemuseon seuraava avoin haku kuvataiteilijoille aukeaa Rauma-päivänä 17.4.2016 ja päättyy lokakuussa 2016.