Kuvataiteilija Camilla Vuorenmaalle Suomen Taideakatemian palkinto

13.5.2015
Kuvataiteilija Camilla Vuorenmaa
Kuvataiteilija Camilla Vuorenmaa

Suomen Taideakatemian palkinto annetaan tänä vuonna kuvataiteilija Camilla Vuorenmaalle (s.1979). Joka toinen vuosi myönnettävä palkinto on rahamäärältään 25.000 €. Ensimmäisellä kerralla se myönnettiin vuonna 2013 Tuomas A. Laitiselle. Palkinto toteutetaan yhteistyössä Espoon modernin taiteen museo EMMAn kanssa siten, että palkintoon sisältyy julkaisu ja yksityisnäyttely EMMAssa. Vuorenmaan yksityisnäyttely nähdään EMMAssa vuonna 2016.

Palkinto myönnetään suomalaiselle taiteilijalle, joka on parhaassa luomisvireessä, ja jota ei ole vielä Suomessa merkittävästi palkittu. Tärkeänä kriteerinä pidetään myös palkittavan taiteilijan kansainvälistä kiinnostavuutta.

Yksimielisellä päätöksellä palkinto myönnetään kuvataiteilija Camilla Vuorenmaalle seuraavin perustein: Vuorenmaa on ilmaisultaan riippumaton ja omaleimainen taiteilija, joka on koko tähänastisella tuotannollaan osoittanut kykyä maalaustaiteen mahdollisuuksien laajentamiseen. Vuorenmaan tuotannossa erityisesti viimeaikoina tapahtunut kehityskaari ansaitsee tulla nyt laajemmin huomioiduksi. Uusimmissa puukaiverrustekniikalla toteutetuissa maalauksissaan hän osoittaa paitsi erinomaista teknistä taituruutta, myös kykyä puhutella katsojaa yhteiskunnallisin, yleisinhimillisin ja katsojaa koskettavin aihein. Maalaukset saavat usein kolmiulotteisen, reliefimäisen muodon, ja teoksissa näkyy taiteilijan omaleimainen ja silottelematon kädenjälki. Uudesta tuotannosta koostuva palkintonäyttely antaa palkintoraadin mukaan odottaa paljon.

Suomen taideakatemian asettamaan palkintoraatiin kuuluivat Taideakatemian puheenjohtajan, taidemaalari Antti Linnovaaran johdolla EMMAn museonjohtaja Pilvi Kalhama, Hankenin rehtori Eva Liljeblom ja Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotola. Lisäksi taiteen keräilijänä tunnettu, johtaja Kyösti Kakkonen, joka yhtiönsä kautta on tukenut Taideakatemiaa merkittävällä rahalahjoituksella, on osallistunut palkintoraadin työskentelyyn.