Maecenas Killan nuoren taiteilijan palkinto Pia Sirénille

4.12.2013

 

huippu_pia_siren_p
Pia Sirén: Huippu 2012, A-tikkaat, pressu, rakennusmuovi

Maecenas Kilta on myöntänyt Taidehallissa esillä olevan Nuoret 2013-näyttelyn yhteydessä jaettavan 5 000 euron suuruisen palkinnon kuvataiteilija Pia Sirénille (s. 1982).  Hän on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2012.

Maecenas Kilta on palkitsee tänä vuonna teoksen, jossa arkisista materiaaleista syntyy oivaltavalla tavalla uudenlainen maisema ja esteettinen luontoelämys, joka voidaan helposti purkaa ja käyttää uudelleen. Pia Sirénin tee-se-itse-maisema Huippu on tehty suojapeitteistä, tikkaista ja rakennusmuovista. Hän rakentaa teoksensa aina käytettävissä olevaan tilaan, johon maisema luo spontaanin ja vaivattoman tunnelman.

Taiteilijan mukaan hänen teoksissaan on kyse ”luonnon rakentamisen eleestä, ei valmiista illuusiosta.
On tärkeää, että maiseman osat ovat helposti purettavissa ja uudelleen käytettävissä. Kun näyttely on ohi, puran telineet ja taitan vuoret kasaan.  Perinteisesti maisemamaalaukset nähdään ikkunoina toiseen todellisuuteen. Teokseni on kuvitteellinen ympäristö, mutta tukevasti köytettynä kattoon ja seinään kiinni. Maisemassani saa kulkea, mutta puunoksissa ei kannata roikkua.”

siren_pia_p
Pia Sirén

 

 

pathirane_sara_
Sara Pathirane taustallaan teos Ilmassa maatuva, 2013 akryyli pc-levylle, 125 x 205 cm

Kunniamaininta Sara Pathiranelle

Maecenas Kilta jakaa  nuoren taiteilijan palkinnon lisäksi tässä näyttelyssä kunniamaininnan, jonka saa Sara Pathirane (s.1985).  Maalauksessaan Ilmassa maatuva  Pathirane tutkii sekä maalauksen olemusta ja ihmisen olemassaolon hetkellisyyttä;  se mikä on läsnä, on väri.

 

Maecenas Kilta

Vuonna 1954 perustetun Maecenas Killan tarkoituksena on suomalaisen kuvataiteen tukeminen ja jäsentensä taiteen tuntemuksen edistäminen. Vuodesta 1999 lähtien kilta on tukenut nuoria taiteilijoita palkinnon ja mahdollisen teoshankinnan muodossa. Palkinto jaetaan Taidehallissa joka toinen vuosi järjestettävän Nuoret-näyttelyn yhteydessä, nyt kuudennen kerran.