Museoliitto moittii valtionosuuksien leikkauksia

20.9.2016

Suomen museoliitto moittii kulttuuritoimijoiden valtionosuuksien leikkaamista valtion ensi vuoden talousarviossa. Leikkaukset perustuvat kilpailukykysopimukseen. Lisäksi tulossa on valtionosuusmäärärahojen 1,2 miljoonan euron lisäleikkaus, jonka kohdentamisesta ei ole vielä päätetty.

Viime viikolla julkaistussa valtiovarainministeriön valtion talousarviossa esitetään museoiden henkilötyövuoden hintaan 1,8 % leikkausta. Tämän lisäksi esitys sisältää 1,2 miljoonan euron (1,2 %) lisäleikkauksen museoiden, teattereiden ja orkestereiden valtionosuusmäärärahoihin. Summa on 1,1 miljoonaa euroa pienempi kuin valtiovarainministeriö elokuussa esitti.

1,2 miljoonan euron lisäleikkausta perustellaan sillä, että kilpailukykysopimus laskee museoiden ja muiden kulttuuritoimijoiden kustannuksia, joten valtionosuusrahoitusta tarvitaan vähemmän. Opetus- ja kulttuuriministeriö päättää lisäleikkauksen kohdentumisesta tämän syksyn aikana.

Museoliitto on huolissaan kehityksestä, jossa valtionosuudet laskevat, ja rahoituksesta entistä suurempi osuus tulee veikkausvoittovaroista.

On kummallista, ettei kilpailukykysopimuksen tuottamia hyötyjä haluta investoida kulttuuriin, vaikka tulossa on itsenäisyyden juhlavuosi.

”Valitettavasti budjettiesitys vahvistaa linjausta, jossa hallitus ei tunnusta kulttuurin merkitystä ihmisten hyvinvoinnille tai Suomen kuntien taloudelliselle elinvoimaisuudelle. On kummallista, ettei kilpailukykysopimuksen tuottamia hyötyjä haluta investoida kulttuuriin, vaikka tulossa on itsenäisyyden juhlavuosi”, sanoo Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.

Eduskunta hyväksyy valtion talousarvion joulukuussa 2016.