Pertti Kukkonen sai kuvanveistäjien Pro Sculptura -mitalin

12.6.2017
Pro Sculptura -mitali luovutettiin Pertti Kukkoselle betoniseminaarissa Otaniemessä.

Suomen Kuvanveistäjäliitto on myöntänyt Pro Sculptura -mitalin kuvanveistäjä Pertti Kukkoselle  tunnustuksena merkittävästä ja laaja-alaisesta työstä suomalaisen kuvanveistotaiteen ja erityisesti julkisen taiteen edistämiseksi. Oman uransa ohella hän on aktiivisesti tehnyt työtä prosenttitaiteen eteen, kehittänyt betonin esteettisiä ominaisuuksia, avustanut useiden kuvanveistäjien teosten toteutuksessa sekä välittänyt työtilaisuuksia muille taiteilijoille.

Pertti Kukkonen on palkittu monissa taide- ja ympäristötaidekilpailuissa. Kansainvälistä menestystä toi vuonna 2014 finaalisija YK:n toimiston edustalle New Yorkiin järjestetyssä veistoskilpailussa, johon osallistui tekijöitä yli 80 maasta. Hänen julkisia teoksia sijaitsee mm. Helsingin Ruoholahdessa, Leppävaarassa, Malmilla ja Vuosaaressa sekä useissa Suomen kaupungeissa. Viimeisimpiä teoksia ovat V7 moottoritien siltapilarit, Lahden ”Tammiheikki”-kerrostalon taideteokset sekä Malmin sairaalan betonireliefi ”Sydänlyönnit” sekä Tapiolan Leimunniityn kiipeiltävä veistos. Kirkollista taidetta edustaa kilpailuvoittona toteutettu Vantaan Pyhän Laurin kappelin taideteos vuonna 2010.

”Mitalin saaminen on aivan mahtava asia. On todella hienoa saada tunnustusta kollegoilta, se on aina parasta. Olen tehnyt paljon yleishyödyllistä työtä, joten on kiva kun se huomataan ja muistetaan”, Kukkonen sanoo.

Pertti Kukkonen on kehittänyt betonin esteettisiä ominaisuuksia yhteistyössä alan asiantuntijoiden kanssa ja tehnyt useita alaan liittyviä keksintöjä. Vuonna 1998 Suomen Betoniyhdistys palkitsi hänet Vuoden Betoniteko  -palkinnolla betonin ulkonäköön liittyvästä kehitystyöstä. Vuonna 2011 hänet palkittiin ”European Copper in Architecture “ -pääpalkinnolla yhdessä Avanto-arkkitehtien kanssa Vantaan Pyhän Laurin kappelin kuparikäsittelyistä.

”On todella hienoa saada tunnustusta kollegoilta, se on aina parasta. Olen tehnyt paljon yleishyödyllistä työtä, joten on kiva kun se huomataan ja muistetaan.”

Kuvanveistäjien Heikki Varjan ja Kauko Räsäsen muotoilemaa Pro Sculptura -mitalia on jaettu vuodesta 1960 lähtien ja ensimmäinen mitali luovutettiin presidentti Urho Kekkoselle. Mitali jaetaan erityisistä ansioista suomalaisen kuvanveistotaiteen edistämiseksi. Pro Sculptura -mitali luovutettiin Pertti Kukkoselle Kuvanveistäjäliiton ja Aalto-yliopiston yhteistyössä järjestämässä betoniseminaarissa Otaniemessä 12.6.2017.