Satu-Minna Suorajärvi Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtajaksi

10.12.2013
satu_minna_
Kuva: Mikko Mäkelä

Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtajaksi kaudelle 2014–2015 on valittu kuvanveistäjä Satu-Minna Suorajärvi, 46.

Suorajärvi on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2008. Toiselta ammatiltaan hän on lääkäri.

Puheenjohtajana Suorajärvi haluaa erityisesti edistää kuvataitelijoiden apurahajärjestelmän sekä sosiaali- ja eläketurvan parantamista.

– Luovan työn tekeminen vaatii pitkää koulutusta, halua oppia uusia asioita, vahvaa uskoa omiin näkemyksiinsä ja yhteistyökykyä. Arvokkaasta työstä huolimatta moni taiteilija elää taloudellisessa epävarmuudessa.

– Valtion taiteilija-apurahojen jälkeenjääneisyys on vaikeuttanut taiteilijan toimimista ammatissaan – nykyisestä järjestelmästä on muodostumassa köyhyysloukku.

Myös prosenttiperiaatteen edistäminen on valitulle puheenjohtajalle tärkeää.

– Se on tärkeää kuvataiteilijoiden työtilaisuuksien lisäämiseksi, paremman ympäristön luomiseksi ja taiteen kohtaamisen lisäämiseksi ihmisten arjen keskelle.

Aikaisemmin Satu-Minna Suorajärvi on toiminut Suomen Taiteilijaseuran edustajiston puheenjohtajana 2010–2012 sekä jäsenenä 2009–2012.  Uuden luottamustoimen myötä Suorajärvi jättää paikkansa Suomen Kuvanveistäjäliiton johtokunnassa, jossa hän on toiminut jäsenenä viimeiset neljä vuotta.

Taiteellisessa työskentelyssään Suorajärvi käyttää figuratiivisia elementtejä niin animaatioiden, installaatioiden kuin veistosten muodossa. Hän on kiinnostunut naiseuteen liittyvistä esitystavoista, myyteistä ja aihepiireistä.

– Olen vaikuttunut ihmisruumiin rakenteen hauraudesta, psyyken fragmentaarisuudesta ja elämän rajallisuudesta suhteessa ihmiskunnan aikaansaannoksiin.

Satu-Minna Suorajärvi asuu Helsingissä, hän on naimisissa ja hänellä on yksi lapsi.

Satu-Minna Suorajärvi Kuvataiteilijamatrikkelissa