Suomen Kulttuurirahastolta 24 miljoonaa euroa tieteelle ja taiteelle

14.2.2020
Kuvanveistäjä Veikko Nuutiselle myönnettiin Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha. Kuva Nuutisen juhlanäyttelystä vuodelta 2017: Auran galleria

Kulttuurirahaston jakamista taiteen apurahoista 35 prosenttia kohdistuu taiteelliseen työskentelyyn. Monivuotisten apurahojen määrä kasvoi merkittävästi.

Suomen Kulttuurirahasto jakaa vuosijuhlassaan helmikuun lopussa apurahan yhteensä 1 065 saajalle. Tieteen osuus jaetuista apurahoista on 53 prosenttia ja taiteen 47 prosenttia. Taiteen apurahoissa 35 prosenttia menee taiteelliseen työskentelyyn ja 9 prosenttia tapahtuman järjestämiseen.

Kokovuotisia työskentelyapurahoja jaetaan yhteensä 439, tieteeseen 285 ja taiteeseen 154. Monivuotisia apurahoja myönnetään tänä vuonna ennätysmäärä, yhteensä 72.

”Rahaston uuden strategian selkein johtopäätös apurahatoiminnassa on ollut kasvattaa pitkäjänteistä tieteellisen ja taiteellisen työskentelyn tukea”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Jari Sokka.

Kahdelle kuvataiteilijalle Eminentia-apuraha

Tänä vuonna Kulttuurirahasto myönsi myös kahdeksan 25 000 euron suuruista Eminentia-apurahaa. Eminentia-apurahat on tarkoitettu tieteellisen tai taiteellisen elämäntyön tarkastelemiseen esimerkiksi kirjan tai retrospektiivisen näyttelyn muodossa. Kuvataiteen puolella Eminentia-apurahat myönnettiin kuvataiteilija Marjatta Hanhijoelle ja kuvanveistäjä Veikko Nuutiselle.

”Eminentia-apurahat ovat mahdollisuus osoittaa arvostusta pitkän uran tehneille, varttuneille tieteen ja taiteen ammattilaisille”, toteaa Jari Sokka.

Taiteen aloilla jaetaan lisäksi 15 Taidetta hoitolaitoksiin -apurahaa. Tukimuodolla pyritään edistämään kulttuurista yhdenvertaisuutta ja parantamaan erityistä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten elämänlaatua taiteen keinoin. 

Kilpailu apurahoista entistä kovempaa

Kulttuurirahasto sai lokakuun haussa yhteensä 8 800 hakemusta, viisisataa enemmän kuin edellisvuonna. Taiteen hakijamäärä nousi hieman yli sadalla ollen yhteensä 5 200. Lisääntyneistä jakovaroista huolimatta kilpailu apurahoista on entistä kovempaa. Vain noin 9 % hakemussummasta voitiin rahoittaa.

”Nimikkorahastojen takia säveltaiteissa rahoituspaine on jonkin verran helpompi kuin vaikkapa kuvataiteissa”, kertoo yliasiamies Antti Arjava.

Kaikki myönnetyt apurahat Suomen Kulttuurirahaston sivuilla