Wihurin rahasto jakoi historiansa suurimman tukipotin – Kansallisgallerialle miljoonan euron lahjoitus

10.10.2016

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on jakanut palkintoina ja apurahoina yhteensä 11,5 miljoonaa euroa. Yhteissumma on rahaston historian suurin. Tukea sai 492 hakijaa. Taiteen osuus tukipotista on 28 prosenttia.

30 000 euron kunniapalkinnon sai professori Pirkko Nuolijärvi ja 20 000 euron tunnustuspalkinnon musiikkineuvos Seppo Hovi. 10 000 euron Käden taito -palkinnot myönnettiin tekstiilikonservaattori Henna Koskiselle ja tekstiilikonservaattori Taina Leppilahdelle.

Wihurin rahasto myönsi miljoona euroa Kansallisgallerian säätiöpääomakeräykseen. Keräyksellä tuetaan Ateneumin, Kiasman ja Sinebrychoffin taidemuseon toimintaa, valtion taidekokoelman kartuttamista sekä taiteen tutkimus- ja kehitystoimintaa. Taidemuseoista tukea sai myös Rovaniemen taidemuseo, joka järjestää länsi-australialaisen aboriginaalitaiteen näyttelyn.

Kaikkiaan rahastoon tuli toukokuussa yli 5 300 hakemusta. Tukea sai 381 yksityishenkilöä tai työryhmää ja 111 yhteisöä.

Merenkulkuneuvos Antti Wihurin ja rouva Jenny Wihurin laaja-alainen kulttuurisäätiö on jakanut 74 vuoden aikana tieteen, taiteen ja muun yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen palkintoja ja apurahoja nykyrahassa yli 284 miljoonaa euroa.

Katso kaikki apurahan saajat