Kulttuurikapina nyt

Se, onko meillä kunnissa ja kotikaupungeissa terveys-, vanhus-, sivistys- ja koulutuspalveluita riippuu meistä kaikista, meidän jokaisen osallistumisesta, ja siitä politiikasta minkä annamme tapahtua.

Taiteilijan, työmiehen ja työnaisen – työttömän ja köyhän näkökulmasta meillä Suomessa tarvitaan nyt kulttuurikapinaa.  Kaiken kaupallistamisesta, yksityistämisestä ja poismyymisestä on tullut päivän sana – kirosana. Näin ei voi jatkua. Taiteilijoiden pakkoyrittäjyys on kasvava trendi ja kapitalistien keksintö, jolla ulkoistetaan yhteiskuntavastuu ja romutetaan kulttuuriväen ja luovien alojen työläisten perusturva.

Ei pidä uskoa kaikkea mitä pääministeri Juha Sipilä ja porvarien taloustaantumukselliset sanovat. Leikkauspolitiikalle ja palvelujen yksityistämiselle on vaihtoja.

Työläinen ei Suomessa elä palkallaan. Taiteilija ei juuri koskaan saa palkkaa työstään. Selvitäkseen vuokrista ja ruokalaskuista me joudutaan tekemään kahta tai useampaa työtä. Tarjolla on vain pätkätöitä, jos sitäkään. Ilmaiseksi töitä kyllä saisi tehdä.  Kokoomus suunnittelee sosiaaliturvasta vastikkeellista pakkotyötä. On ilkeä tosiasia, että taiteilija tai työläinen ei Suomessa palkallaan elä.

Meillä Suomessa elää järjetön harha siitä, miten köyhyydestä ja kurjuudesta noustaan.  Miten näin viisas kansa voi erehtyä kuvittelemaan, että markkinavoimat tai  miljonäärit  jostain ulkomailta Eiran rannoilta voisivat ratkaista työläisen tarpeet.  Kapitalisti onnistuu vain kun on laajat työttömien reservit, kun on apatiaa ja aletaan ajatella, että me itse emme voisi tehdä mitään.

Työväenluokka on ikiaikaisesti karistanut harhoja kapitalistihörhöjen puheista. Me kaupunkilaiset, kuntalaiset ja kaikki voimme yhteisvoimin perustaa kunnallisia ja kaupunkien omia yrityksiä ja tuottaa omat peruspalvelut – myös kulttuuripalvelut. Tässä kulttuurikapinassa ei tarvita yhtään miljonääriä tai pörssikursseja vaan poliittista joukkovoimaa ja oman työvoiman ja osaamisen käyttämistä yhteiseen hyvään. Nyt tarvitaan työläisälyä ja oivallusta, että ihmisvoimin, kahdella kädellä, omalla työllä ja osaamisella me voimme oman perusturvamme rakentaa. Siksi kuntiin on yksityistämisen ja palvelujen ulkoistamisen sijaan luotava uusia kuntien ja kaupunkien työpaikkoja ja taiteilijatkin on saatava kaupungille töihin.

Kuntavaalit on mainio paikka tehdä kulttuurikapina ja äänestää joka kuntaan sellaiset päättäjät jotka ymmärtävät, että myös kulttuuripalvelut ovat peruspalveluja.

Töihin kaupungille

Valtio toimii hyvänä esimerkkinä kunnille.  Meillä on Suomessa 39 taiteilijaa töissä valtiolla.  Kaupunkien pitää uskaltaa alkaa palkata taiteilijoita kaupunginosiin niin kuin valtio viisaasti palkkaa taiteilijoita lääneihin eri puolille maata taiteilijoiksi. Näille uusille kaupungiosa- tai lähitaiteilijoille pitää alkaa maksaa 2752 € kuusssa niin kuin läänintaitelijoillekin keskimäärin maksetaan.

Taiteilijoiden pääkaupungissa Helsingissä tämä tarkoittaisi uutta työtä 53 taiteilijalle. Eri taiteen alojen ammattilaiset ottaisivat tällä mallilla uuden paikan kulttuuripalvelujen toisenlaisina tuottajina. Taiteilijat eivät lakkaisi olemasta taiteilijoita. Taiteilijoista ei tulisi sosiaalitätejä tai kulttuurisihteereitä vaan taitelijat olisivat edelleen taiteilijoita – sitähän me taiteilijat parhaiten osaamme.

Lisäksi kuntataiteilijat olisivat alueillaan luonnollisesti kontaktissa muihin kaupungin peruspalvelujen tuottajien kanssa. Kunnissa yleisesti pyritään siihen, että kuntapalvelut lävistäisivät toisiaan. Helsingissä on vain yksi virka jonka sosiaalitoimi ja kulttuuritoimi jakavat. Lisäksi korttelitaiteilijat voisivat ottaa koppia  kulttuuri- ja taidejärjestöjen, kansalaisjärjestöjen ja asukkaiden aloitteista. En vaatisi työtätekeviltä taiteilijoilta sen suurempia sosiaalisia taitoja kuin työläisiltä muutenkaan. Kyllä omassa kammiossaan kirjoittavalla runoilijalla tai tietokoneensa taakse hautautuvalla mediataiteilijalla ilman sen kummempia yhteisötaiteellisia avuja, olisi paikkansa kaupunkitaiteilijana. Aika ja taiteilija näyttäisivät mihin uusi kulttuuripalvelu pystyisi. Alkuun olisi tärkeää, ettei ideaa tapettaisi hallintobyrokratialla, vaan tässä kohtaan sovellettaisiin samaa vaatimusta mitä yhteiskunta jo taiteilijoihin soveltaa. Meiltä  taiteilijoiltahan odotetaan, että taiteellamme tekisimme jotain ennen näkemätöntä ja löytäisimme sille yleisön. Taiteilijan pelkkä läsnäolo, osallistumisesta erilaisiin yhteiskunnallisiin prosesseihin puhumattakaan toisi varmasti kuntiimme ja kotikaupunkeihimme uudenlaista otetta tekemiseen ja osallistumiseen.

JP (Juha-Pekka) Väisänen

käsitetaiteilija, Suomen kommunistisen puolueen (SKP) puheenjohtaja, Helsingin kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen

Taiteilija-lehden Kohti taidevaaleja -kolumnisarjassa kuullaan eri puolueita edustavien kuntapoliitikoiden näkemyksiä kuvataiteesta.