Sade Kahra: Herätkää kunnat, ja työllistäkää ammattitaiteilijoita!
Kuntavaalien alla Taiteilija-lehdessä julkaistaan sarja kolumneja taiteen ja kulttuurin ammattilaisilta. Tällä kertaa vuorossa on valokuvataiteilija ja alueprojektipäällikkö Sade Kahra, joka kirjoittaa kuntien ja kuvataiteilijoiden yhteistyön mahdollisuuksista.
Kuvataiteilijuus ammattina on vielä suhteellisen uusi ja monille myös vaikeaselitteinen käsite. Alalta ei löydy juurikaan perinteisiä työpaikkoja, mikä tuo haasteita ennen kaikkea koulutuksen suunnittelulle. Yli vaaran vuosien – kuvataiteilijoiden uuden työn koulutusmalli -hankkeessa pohdimmekin parhaillaan, millä tavalla voisimme ammattikorkeakouluissa valmentaa kuvataiteilijoita niin, että taiteilijat saisivat mahdollisimman hyvät eväät tulla toimeen ammatissaan, myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Tutkijat liittävät taiteilijuuteen paljon sellaisia taitoja, joiden odotetaan yleistyvän kaikilla aloilla. Näitä työn ominaispiirteitä ovat esimerkiksi oman osaamisen ja tarpeiden tunnistaminen, ammatti-identiteetin merkitys, uniikit ideat pääomana, vuorovaikutustaidot, vastuu ja joustavuus. Taideopiskelija keskittyy luonnollisesti taiteelliseen kehittymiseen opintojensa aikana. Samalla on yhä tärkeämpää harjoitella neuvottelutaitoja ja yhteistyön tekemistä instituution ulkopuolella, sillä sellaiset kokemukset luovat ratkaisevaa pohjaa tulevalle. Opiskelijat, jotka käyttävät opintovuodet yksinomaan taiteellisiin prosesseihin ja hyödyntävät oppilaitosta taiteen tekemisen suojapaikkana, putoavat helposti tyhjän päälle ammattiin valmistuttuaan. Yli vaaran vuosien -projektissa ollaan selvitetty sekä opiskelijoilta että alalla toimivilta AMK-kuvataiteilijoilta, mitä ominaisuuksia he kokevat tärkeimpinä kuvataiteilijan ammatissa. Vastaukset ovat heijastaneet pitkälti yllä lueteltuja taitoja; tärkeimmiksi teemoiksi nousivat itsensä johtamisen taidot, luovuus, taiteellinen näkemys, työssä jaksamiseen liittyvät taidot ja epävarmuuden sietokyky.
Nyt kun kuntavaalit ja myös sote-uudistus ovat ovella, ja taide saa kunnissa entistäkin vahvemman roolin, kuntapäättäjien ja virkailijoiden olisi syytä paneutua kulttuurialan asioihin syvemmin. Laki kuntien kulttuuritoiminnasta velvoittaa kuntia luomaan edellytyksiä paitsi kulttuurille, myös ammattimaiselle taiteelliselle työlle ja toiminnalle. Tärkeintä on perinteisesti ollut kunnan panostus taidetoimijoiden ja taiteilijoiden tiloihin, mutta potentiaalia yhteistyöhön ja taiteilijoiden työllistämiseen on muillakin alueilla. Inspiroivia esimerkkejä ovat muun muassa Kankaanpään ammattikorkeakoulun, paikallisyrittäjien, taideyhteisöjen ja kunnan väliset julkisen taiteen projektit (mm. Taidekehä) sekä pari vuotta sitten avautunut Turun Taidehalli, jota olin itse käynnistämässä. Taidehallia kehitettiin tiiviisti kaupungin kanssa palvelemaan visuaalisen taiteen alan tekijöitä ja vapaan kentän toimijoita laajemmin. Yhä enemmän näkee kuntien ilmoituksia taiteilijan palkkaamisesta, kuten Seinäjoen kaupungin kesäkuvataiteilija-hanke. Vaikka nämä ovat toistaiseksi olleet lyhytjänteisiä, projektiluontoisia pestejä, ovat ne kokeiluja, jotka raivaavat muille kunnille tietä.
Eriarvoistuminen on kasvanut tasaisesti sekä Suomessa että globaalisti, ja demokratia on eräänlaisessa kriisissä. Polarisaatio, segregaatio sekä globaali kupliutumisilmiö tuovat omia haasteitaan julkiselle sektorille. Innovatiivisia tapoja lisätä osallisuutta, inklusiivisuutta ja yhteisöllisyyttä kaivataan. Ruotsissa on otettu käyttöön ”suunniteltu elinympäristö” (gestaltad livsmiljö) -linjaus, jonka avulla halutaan edistää kestävää ja yhdenvertaista yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa yhteiseen elinympäristöön. Poliittisessa linjauksessa julkisella taiteella on keskeinen rooli sosiaalisesti kestävämmän rakentamisen kannalta, sillä nähdään, että taide voi sekä vahvistaa olemassa olevia että edistää uusia arvoja – sekä esteettisiä että sosiaalisia. Ohjelmaan kuuluu nykytaide muun muassa integroituna kaupunkisuunnitteluun. Vuoden 2021 Nykytaiteen päivät -tapahtuman teemana on naapurimaassa Taide ja demokratia.
Suomessa Taiken läsnäolon heikentyminen maakunnissa korostaa taideverkostojen ja yhdistysten roolia alueellisessa vaikuttamistyössä. Kuvataiteilijat ovat lähtökohtaisesti heikommilla eväillä kuntayhteistyöhön liikkeellä, kuvataidetta kun ei suojaa oma laki, eikä yhdistä omat VOS-laitokset. Tästä syystä kuvataideyhteisöjen ja taiteilijoiden välinen yhteistyö on erityisen tarpeellista.
Törmäsin hiljattain tapaukseen, jossa kunnan kulttuuritoimi halusi palkata kuvataiteilijan projektiin, mutta taiteilija-tittelistä huolimatta ilmoitukseen ei haluttu sisällyttää minkäänlaisia pätevyysvaatimuksia. Tällainen kömpelö viestintä julkiselta taholta voi tehdä paljon haittaa taiteilijoille vuosiksi eteenpäin. Paikallinen pieni taideyhteisö protestoi, mutta joutui taipumaan asiassa, sillä muuten yhteistyö kunnan kanssa ei olisi edennyt. Kulttuuritoimi tuntuu olevan monissa kunnissa aliresurssoitu, mikä johtaa haasteisiin taiteen asianmukaisen edistämistehtävän suhteen. Mikäli valtakunnallinen ja maakuntatasoinen asiantuntijatuki kuntien sivistyksen ja kulttuurin vastuualueiden toteuttamisessa jää nykyiselle tasolle, uhkaa monipuolisten kulttuuripalveluiden erot kuntien välillä kasvaa.
Ehdottaisin näin aluksi kolme konkreettista toimenpidettä, joilla kunnat saisivat kuvataiteen edistämisen peruspilarit kuntoon. Ensimmäinen tehtävä olisi varmistaa, että nykytaiteen ja ammattitaiteilijuuden ymmärrys on sekä kunnan toimihenkilöillä että päättäjillä ajan tasalla. Tätä voitaisiin edistää esimerkiksi valtakunnallisen tietokeskuksen tai taiteen koulutuspäivien muodossa. Toinen asia olisi luoda yhdenvertaiset korvauskäytännöt taiteilijoille. Toisin sanoen, kuvataiteilijan kuuluu saada palkkaa työstään siinä missä näyttelijät ja muusikotkin, varsinkin jos he tekevät luovaa työtä kunnan tukemassa laitoksessa. Kolmas asia on käytetyt ilmaisut eli viestintä, joka myös kunnissa kuuluisi seurata sitä linjaa, joka kuvataiteilijoita kouluttamalla on kollektiivisesti määritelty: kuvataiteilijat ovat monipuolista kompetenssia omaavia ammattilaisia, yhteiskunnalle voimavara ja kunnalle kiinnostava yhteistyökumppani.
Sade Kahra on Suomessa vuodesta 1994 toiminut valokuvataiteilija, pedagogi, kulttuurituottaja ja taiteen asiantuntija. Vuosituhannen alusta hän on taiteellisen työskentelyn ohella toiminut luovan alan johtamis- ja kehittämistehtävissä sekä yksityisyrittäjänä, julkisella sektorilla että vapaalla kentällä. Kahra käynnisti vuonna 2006 Fiskarsin kansainvälisen vierasateljeeohjelman, vuosina 2013–2020 hän toimi Valokuvakeskus Perin toiminnanjohtajana. Kahra kehitti 2017–2019 yhdessä Riina Kotilaisen kanssa Turun Taidehallin perustamishanketta. Taidehalli on uudenlainen visuaalisen taiteen keskus, jossa kaupungin omistamassa arvorakennuksessa toimii kolme taideorganisaatiota ja yksi yritys. Luottamustehtäviä hänelleä on ollut mm. Taiken aluetoimikunnassa, Suomen kulttuurirahastossa ja Pohjoismaisessa kulttuurirahastossa. Kahra työskentelee tällä hetkellä alueprojektipäällikkönä kolmivuotisessa ESR-hankkeessa Yli vaaran vuosien – Kuvataiteilijan uuden työn koulutusmalli. Projektin kumppanit ovat Yrkeshögskolan Novia, LAB-ammattikorkeakoulu, Satakunnan ja Lapin AMK. Novian kulttuuriyksikkö sijaitsee Pietarsaaren Campus Allegrossa.