Helsinki Biennaalin taiteilijat tuovat Vallisaareen maailman pienoiskoossa

Vallisaaressa kesäkuussa avautunut Helsinki Biennaali esittelee teoksia suomalaisilta ja kansainvälisiltä nykytaiteilijoilta. Laaja näyttelykokonaisuus käsittelee eri puolilla maailmaa ajankohtaisia teemoja, kuten ilmastonmuutos, ihmisen luontosuhde sekä sota ja identiteetit. Tapasimme kolme biennaaliin osallistuvaa taiteilijaa Vallisaaren maisemissa.

Kun saapuu lautalla Helsingin edustalla sijaitsevaan Vallisaareen, näkee jo kaukaa mereltä taiteilija Jaakko Niemelän suurikokoisen teoksen Laituri 6 (2021). Kuuden metrin korkeuteen kohoavan rakennustelineen punainen katto osoittaa, miten paljon merenpinta nousisi, jos Grönlannin pohjoinen jääpeite sulaisi. Niemelän teos on osa kesäkuussa avautunutta Helsinki Biennaalia, jossa nähtävistä nykytaideteoksista moni muukin kytkeytyy ilmastonmuutoksen teemoihin.

Helsinki Biennaali järjestetään ensimmäistä kertaa Helsingin Vallisaaressa 12.6.–26.9.2021. Biennaali on kahden vuoden välein pidettävä kansainvälinen tapahtuma, jossa nähdään tänä kesänä 41 suomalaisen ja kansanvälisen taiteilijan taideteoksia. Pääosin teokset sijoittuvat Vallisaareen, mutta niitä löytyy ympäri Helsinkiä sekä HAM Helsingin taidemuseossa. Biennaalin pääkuraattoreina toimivat HAMin Pirkko Siitari ja Taru Tappola. Koronaviruspandemian takia tapahtuma peruuntui viime vuodelta, mutta tänä vuonna saadaan nauttia taidesaaresta.

Biennaalinäyttelyn teema Sama meri kuvaa sitä, miten kaikki ympärillämme on yhtenäistä ja vastavuoroista. Näyttelyn keskeinen ajatus on, miten kaikki on riippuvuussuhteessa toisiinsa ja kytkeytyy yhteen kuten meri, joka ympäröi ja yhdistää meitä kaikkia. Pandemia sekä muut katastrofit, kuten ilmastonmuutos, ovat hyviä esimerkkejä tästä. Näyttelyn teokset ilmentävät eri tavoin, miten kaikki on yhteenkytkeytynyttä maailmassa. Monista taideteoksista löytyy yhtenäisiä teemoja kuten ihmisen luontosuhde, ilmastonmuutos sekä sota ja identiteetit.

Näyttelyn taiteilijoista Kyungwoo Chun leikittelee ja rohkaisee empatian tunnetta lintujen ja kirjeiden kautta. Alicja Kwaden Pars pro Toto (2018) saa katsojan pohtimaan omien ongelmiensa kokoa kosmoksen mittakaavaan suhteutettuna. Kwaden molemmat teokset jäävät pysyvästi julkisiksi taideteoksiksi Helsingin Kalasatamaan biennaalin jälkeen. Jotkut teokset on myös rakennettu yhdessä kaupunkilaisten kanssa, kuten Margaret ja Christine Wertheimin Virkattu koralliriutta / Helsingin satelliittiriutta (2021). Maailmanlaajuinen projekti tuo esille ympäristökriisin ja koralliriuttojen häviämisen meristä.

Elämä ei ole kuin elokuvissa

Baran Caginlin taideteokset puhuvat suoraan katsojalle. Teoksissaan taiteilija käsittelee kipupisteitä sodista, ilmastonmuutoksesta sekä pakolaisista. Helsingissä työskentelevä Caginli yhdistää teoksissaan eri tekniikoita valokuvaamisesta installaatioihin ja arkistoaineistosta käsitöihin. Hänen teoksiaan on ollut näyttelyissä ympäri Eurooppaa.

Yksi Caginlin Helsinki Biennaalissa esillä olevista teoksistaan on nimeltään Ilmauksia (2021). Se koostuu kolmesta neonvaloilla rakennetusta lauseesta, jotka ovat muunneltuja versioita elokuvan The Wizard of Oz (1939) tunnetusta ilmauksesta ”There is no place like home”. Teos leikittelee valolla ja sanoilla. Se on sijoitettu ikkunattomaan tilaan, ja teoksen kirkas valo huoneen pimeydessä ei armahda teoksen järkyttävää viestiä.

Inspiraation teokseen Caginli sai siitä, kun hän työskenteli ihmisoikeusjärjestössä pakolaislapsille suunnatussa työpajassa. Sinä ajanjaksona hän näki kyseinen elokuvan ja lause painautui hänen mielensä syövereihin ja avasi hänelle ajatuksen siitä, että leirin lapsilla ei ollut vaihtoehtona palata koteihinsa. Päinvastoin kuin elokuvan päähenkilöllä.

Toista biennaaliteostaan varten Caginli tutki laajasti sotien, kuten aseteollisuuden ja sotilasajoneuvojen valmistuksen, vaikutusta ilmastonmuutokseen. Samalla hän pani merkille, miten myös sotilaiden liiallinen lihan ja proteiinin käyttö kuormittaa luontoa vaikuttaen vallitsevaan ilmastonmuutoksen surulliseen tilanteeseen. Caginli kuvaa sodan erilaisia negatiivisia vaikutuksia teoksessaan Hiili poliittisena molekyylinä (2021). Teoksen ensimmäinen osa kuvaa maastokuvioisia kankaita sijoitettuna eri maiden ja maanosien päälle, sopeutettuna alueiden vallitseviin sääolosuhteisiin. Teoksen toinen osa on kokoelma lehdistöarkistoista kerätystä materiaalista, joka kertoo asevoimien, sotien ja pommitusten negatiivisesta vaikutuksesta ympäristöön ja ihmiskuntaan.

Caginlin lapsuus Turkissa, Euroopan rajamailla, on antanut hänelle mahdollisuuden nähdä erilaisia todellisuuksia, mikä inspiroi häntä myös taiteen tekemisessä.

”Teokseni kuvaavat sitä, miten sodat vaikuttavat meihin kaikkiin tavalla tai toisella, miten kaikki on kytkeytynyt toisiinsa, ja miten nämä aiheet ovat maailmanlaajuisia. Toivon, että voin saada katsojat myös itse vaikuttamaan maailmassa tapahtuviin kauheuksiin ja avaamaan niille silmänsä”, Caginli kuvaa.

Matka suoliston läpi

Dafna Maimonin teokset käsittelevät erilaisia, modernille ihmiselle tuttuja, banaaleja ongelmia. Hän luo teoksiinsa narratiiveja muun muassa traumaattisista kokemuksista, muistikuvista, stereotypioista ja yhteiskunnallisista rakenteista. Tämä näkyy Maimonin työskentelyssä eri medioissa; performanssitaiteessa, interaktiivisissa tapahtumissa, videoteoksissa ja installaatioissa. Maimon luo vertauskuvia nykyajan yhteiskunnasta ja ongelmista liioittelevalla ja humoristisella tavalla.

”Pyrin luomaan terapeuttisia ja katartisia hetkiä, jotka saavat katsojan hetkellisesti irrotettua nykyajan kierteestä, missä kaikki on mahdollista ja materialismi valtaa. Samalla haluan antaa katsojalle mahdollisuuden muuttaa omaa ajatustapaansa”, hän kertoo.

Helsinki Biennaaliin valmistunut teos Indigestables (2021) käsittelee kehon ja mielen vuorovaikutusta. Viime vuosina Maimon on tutkinut ja työstänyt sitä, miten trauma näkyy kehossa, ja miksi kehon ja mielen erottaminen on niin destruktiivista. Taiteilija on nuoresta asti ollut kiinnostunut kehosta ja kehollisista kokemuksista.

”Maailmankuvani muuttui, kun opiskelin somaattista Body Mind centering -tekniikkaa ja ymmärsin, miten trauma ja paha olo voivat ilmentyä kehossa. Haluan taiteeni kautta tarjota katsojalle fyysisen tilan, jossa jokainen voi prosessoida omia traumojaan.”

Maimon kertoo, että teoksen alkuprosessissa hän usein visualisoi kokonaisia maailmoja kehittämälleen hahmolle. Hän rakentaa itselleen kokonaiskuvaa kirjailijan tapaan, jotta saa ymmärryksen hahmon vaikeuksista, ja voi siten luoda samaistuvia ongelmia.

Indigestables-teos alkaa videolla, missä hahmo ”Shelley” tekee jokapäiväisiä asioita, kuten syö, katsoo televisiota ja puhuu äitinsä kanssa. Samalla hän vaikuttaa kuitenkin erittäin turtuneelta ja välinpitämättömältä. Videossa Shelley näkee televisioista uutisen Lucy-apinan kuolemasta. Tämä heijastaa Shelleyn omaa elämää ja kuolevaisuutta ja miten nykyajan ihminen kuluttaa itsensä kuoliaaksi. Teoksen seuraava osa on ääni-installaatio. Ruutikellariin on rakennettu alamaailma, joka esittää Shelleyn suolta. Maimon dekonstruoi kehittämänsä hahmon ja kuvaa, miten eksyksissä nykyajan ihminen on. Maimon kertoo, että teoksen alkuprosessissa hän usein visualisoi kokonaisia maailmoja kehittämälleen hahmolle. Hän rakentaa itselleen kokonaiskuvaa kirjailijan tapaan, jotta saa ymmärryksen hahmon vaikeuksista, ja voi siten luoda samaistuvia ongelmia.

Kun Maimon kävi teosta suunnitellessaan katsomassa tilaa, hän halusi heti luoda toisenlaisen maailman, ja tunneli sopi hyvin suolen muotoon.

”Kun kävin katsomassa saarta ja näin miten ihana ja rikas se on, tuli fiilis, että haluan näyttää katsojille myös toisen puolen luonnosta. Halusin muuttaa koko tilaa niin, että katsojalla on tunne, että teos nielee ja syleilee sisäänsä uuteen maailmaan. Se on heijastus yhdestä ekosysteemistä toiseen.”

Saaret tekevät Helsingin

EGSin Helsinki Biennaalia varten luoma teoskokonaisuus Eilisen ja huomisen saaristo: Viimeisen talven saari / Kellosaari / Hietasaari / Laukkasaari / Kana / Sompasaari / Kapitalismin karikko/ Kansanvallan luoto (2021), on joukko saaren muotoisia, kaupunkikalusteiksi suunniteltuja veistoksia. Taiteilija on muotoillut jyrsitystä puusta erilaisia veistoksia, joiden muodot ovat saaneet inspiraatiota sekä sijainnistaan, että lasinpuhalluksesta. Taiteilija on luonut teokset rantaviivan katoamisen innoittamana.

”Halusin havainnollistaa eri saarten sijainnit ja miten saaria syntyy tai katoaa merenpinnan noustessa. Kolme teosta edustaa mahdollisia tulevaisuuden saaria, ja viisi paikantaa kadonneita saaria kaupungin laajentamisen myötä”, EGS kertoo.

Teokset sijoittuvat kahdeksaan eri paikkaan, jotka ovat suunniteltu tarkasti niin, että ne muodostavat kävelyreitin ympäri kaupunkia. Veistokset ovat tehty luonnonmateriaaleista, jokainen niistä on erivärinen ja uniikki. Teokset sulautuvat katukuvaan. Niiden päällä voi istua, maata ja oleskella, samalla kun ne edustavat häviävää luontoa ja saarten tärkeyttä Helsingille. Veistokset ovat pintakäsiteltyjä, ja niissä näkyy spraymaalin raaka jälki. Ylhäältä katsottuna ne muistuttavat myös sormenjälkiä.

”Ideana on myös se, että teokset ovat tehty käytettäviksi ja kuluvat luonnollisesti kaupungissa ihmisten ympäröimänä. Minua kiehtoo, miten ihmisen kädenjälki näkyy kaupungin katukuvassa.”

EGS itse on jättänyt oman kädenjälkensä kaupunkiin erityisesti graffitien kautta. Hänen uransa alkoi graffitiaallon innoittamana 1980-luvulla, ja on sittemmin siirtynyt vahvemmin kohti nykytaiteen tekniikoita esimerkiksi lasiveistosten muodossa. Graffititausta näkyy kuitenkin edelleen hänen työskentelyssään.

”Graffiti on opettanut minulle seikkailun tärkeyden. Graffiteissa tärkeää on uteliaisuus, ja haluan säilyttää rohkeuden ja riskinoton taiteessani.”