Ihmisen kokoinen kohtaaminen

Hämeenkyröläinen kuvataiteilija Liisa Hietanen saa tänä vuonna Suomen Taiteilijaseuran Kuvataiteilijapalkinnon. Taiteilijaa kiehtoo ihminen aiheena ja innostaa yleisön reaktio hänen teoksiinsa. Teoksia on ollut taidemuseoiden ohella esillä Hietasen kotipaikkakunnalla, josta löytyvät myös teosten aiheet.

Liisa Hietasen (s. 1981) työhuoneella Hämeenkyrön Kyröskoskella ihmisen lämpö on läsnä.

Hietanen availee suojamateriaalien alta esiin teoksiaan. Kuplamuovin alta paljastuvat Aulis, Veli sekä Anna ja Edith. Hietasen Kyläläiset -teossarjaan kuuluu nyt kymmenkunta teosta. Uusia syntyy keskimäärin yksi vuodessa, muiden projektien lomassa.

– Ihminen on niin kiinnostava aihe. Näen nämä teokset yhteisönä. Tämä on teossarja, joka ei tavallaan voi tulla valmiiksi, Hietanen kuvaa.

Hietanen pyytää malliksi useimmiten kyläläisiä, joiden kasvot ovat tulleet tutuiksi mutta joita hän ei vielä tunne. Malliksi suostutaan yleensä innolla.

Oivallus opettajaa veistäessä

Polku taiteilijaksi ei ollut itsestään selvä, vaan Hietanen liikkui taidealaa kohti pikku hiljaa. Suvussa tai lähipiirissä ei ollut taiteilijaesikuvia, ja siksi kuvataideopinnot eivät heti tulleet edes mieleen.

Käsityötekniikat kuitenkin kiinnostivat jo varhain.

– Kävin monta koulua lukion jälkeen: tein artesaaniopinnot ja vaatesuunnittelijan opinnot Lahden muotoiluinstituutissa. Muotoiluinstituutissa opiskellessa ja sen jälkeen vaatetusalan yrityksessä työskennellessä selkeytyi kiinnostus kuvataiteeseen. Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelman pääsykokeessa tajusin heti, että nyt olen siellä missä mun kuuluukin olla.

Opinnoissa tekstiili ja lanka löytyivät tekemisen tavaksi vähän sattumalta. Ensimmäisenä opiskelusyksynä Hietanen sai ajatuksen tehdä ihmishahmoinen veistos vanhasta luokanopettajastaan.

– Pohdin aluksi kovan materiaalin veistämistä, kunnes jostain vain tuli idea, että teoksen voisi virkata. Kyseinen opettaja oli opettanut juuri virkkaamista. Silloin se oli pakotettua ja tarkkaa, vapaan tekemisen tuntu oli kaukana. En ollut tehnyt pitkään aikaan lankakäsitöitä, mutta loppujen lopuksi virkkaaminen oli aika nopeaa.

Näin materiaali löytyi. Käsitöiden tekemisen taustan ja kuvataiteilijuuden polut yhdistyivät.

Seuraavana kesänä Hietanen sai berliiniläiseltä galleristilta pyynnön tehdä samalla tekniikalla teoksen.

– Tajusin, että virkkaamalla tehdyissä teoksissani oli jotain jännän yhdistävää. Ihmiset reagoivat niihin tosi saman oloisesti Tampereella ja Berliinissä. Minua kiehtoo paljon se mitä yhdistävää teoksissa voi olla, myös eri kulttuureille.

Langan työstäminen muistuttaa Hietasen mukaan 3D-tulostamista.

– Lanka on hirveän hyvä materiaali tehdä kolmiulotteista muotoa, orgaaninen ja helposti muokattava, toki työn etenemistä pitää seurata tarkkaan. Tekniikka on itsessään täydellinen tapa tehdä muotoa. Muoto syntyy vähän kuin 3D-tulostimesta, kerros kerrokselta.
 

Taidetta kodinkoneliikkeessä ja kukkakaupassa

Vuonna 2012 Liisa Hietanen muutti Hämeenkyröön, takaisin kotiseudulleen. Työhuone löytyy Kyröskosken tiiviiltä kylänraitilta, paperitehtaan läheltä.

– Kyllä mietin, onko mitään järkeä muuttaa tänne kuvataiteilijana, erilleen taideyhteisöstä. Halusin alkaa tehdä sellaista taidetta, että olen täällä syystä. Teokseni linkittyvät tänne.

Kun uusi Kyläläiset-veistos valmistuu, se ilmaantuu jonnekin kylälle vähäksi aikaa yllätyksenä. Teoksia on ollut esillä esimerkiksi kirjastossa, kodinkoneliikkeessä ja kukkakaupassa. Usein mallin kanssa yhdessä mietitään, mikä olisi luonteva paikka veistokselle tulla yllättäen ihmisten eteen.

Yleisön reaktiot merkitsevät Hietaselle paljon ja innostavat taiteen tekemisessä.

– Eniten innostaa ja motivoi ajatus valmiista työstä ja siitä, että vien sen ihmisten pariin ja nähtäville. Teos ei siitä muutu, onko se esillä kukkakaupassa vai galleriassa. On kiinnostavaa nähdä kohtaamisia niin erilaisissa ympäristöissä.

Samalla tavalla motivoivalta tuntuu Kuvataiteilijapalkinnon saaminen.

– Se, että palkinto on kollegoiden myöntämä tunnustus, tuntuu erityisen hyvältä. Hämeenkyrössä ei ole juuri kuvataiteilijayhteisöä, siksikin tunnustus tuntuu hyvältä, läheiseltä ja kannustavalta.