Jorma Saarikko tekee taiteilijoiden visioista totta

20.12.2022Kirjoittaja: Hanna Hannus
Jorma Saarikko kuvattuna Frankfurtin Schirn Kunsthallessa kesällä 2022. Taustalla taiteilija Aernout Mikin teos.


Jorma Saarikon kolmekymmenvuotias yritys on perustamisestaan lähtien ratkonut mediataiteen esittämisen ongelmia. Taiteilijoiden oivallukset kirittävät luomaan uusia teknisiä ratkaisuita. Nuoret 2023 -näyttelyltä Saarikko odottaa korkeatasoista kokonaisuutta.

Espoolaisen toimitilahallin hyllyillä odottaa erilaisia näyttöjä, videotykkejä ja kymmeniä kilometrejä kaapelia. Täältä ne saattavat päätyä vaikka Eija-Liisa Ahtilan tai muiden tunnettujen mediataiteilijoiden teoksiin, minne päin maailmaa tahansa.

– Ensimmäisen kerran autoin taiteilijaa mediateoksen projisoinnissa vuonna 1979. Taiteilija tuli kysymään apua radio- ja TV-liike Kruunuradioon, jossa tuolloin työskentelin, kertoo AV-tekniikan pitkän linjan asiantuntija, Pro AV Saarikko Oy:n toimitusjohtaja Jorma Saarikko.

Hän perusti vuonna 1992 oman yrityksen, joka 1990-luvun lopulta lähtien on keskittynyt pelkästään mediataiteen teknistämiseen. Mediataide on pitänyt otteessaan vuosikymmenet.

– Itseäni on kiehtonut alusta lähtien se, miten kukin taiteilija haluaa löytää oman tapansa esittää ajatuksiaan yhteiskunnasta tai meitä ympäröivistä asioista. Se tuo tullessaan tekniikan kannalta jännittäviä tilanteita, kun pitää keksiä täysin uusia tapoja tehdä. Koko yli 40-vuotisen urani aikana on ollut pakko – ja suuri onni – keksiä uusia asioita ja ratkaisuita.


Taide ja tekniikka kirittävät toisiaan

Yksi viimeisimmistä tällaisista tapauksista on brittitaiteilija Isaac Julienin yhdeksänkanavainen videoinstallaatio, jossa käytetään erästä Saarikon osin kehittämää molemmin puolin mattapintaista screeniä. Saarikko esitteli Julienille testikappaleen, josta taiteilija oivalsi mahdollisuuden tehdä monikanavaisen installaation jota voi katsoa mistä kulmasta tahansa. Julienin kanssa yhteistyö on jatkunut jo yli 25 vuoden ajan.

Yhteistyötä tehdään usein myös toiseen suuntaan.

– Maailman mediataiteen suuret nimet ottavat yhteyttä ja kysyvät että olisi tällainen idea, voisitko Jorma suunnitella miten tämän voisi esittää?

Näin taide ja tekniset ratkaisut kirittävät toisiaan.

Vuoropuhelu on aktiivista myös mediatekniikan valmistajiin, joihin Saarikolla on läheiset yhteistyösuhteet. Hän konsultoi usein valmistajia laitteiden sopivuudesta taiteen esittämiseen ja saa yhtiöiltä ennakkotietoa tulossa olevasta teknologiasta.

Saarikko toivoo, että Suomessa taiteilijat suhtautuisivat yrityksiin ennakkoluulottomammin ja pyrkisivät tekemään yhteistyötä myös kaupallisten toimijoiden kanssa. Taiteen teknistämiseen tarvitaan monenlaista teknologiaa savukoneista alkaen, ja uuden kehittelystä voisi saada kiinnostavaa synergiaa.

– Kun koko muu maailma menee enemmän tähän, olisi hienoa jos Suomessakin päästäisiin siihen suuntaan.

Nuorten tukena

30-vuotisjuhlavuottaan viettävä Pro AV Saarikko on mukana tukemassa huhtikuussa avautuvaa Nuoret 2023 -näyttelyä. Jorma Saarikko on konsultoinut näyttelyyn valittuja alle 35-vuotiaita taiteilijoita teosten teknisestä puolesta ja suunnitellut teosten AV-tekniikan ratkaisut.

– Odotan hyvin korkeatasoista näyttelykokonaisuutta. Minulle on tärkeää, että nuorille taiteilijoille pidettiin heti alkuun koulutus AV-tekniikasta, ja olemme puhuneet teknisten ratkaisujen vaatimista yhteisistä pelisäännöistä. Oma toiveeni on, että nuorten taiteilijoiden ei tarvitsisi toistaa kaikkia klassisia virheitä vaan he saisivat oppia nopeammassa aikataulussa mediataiteen ominaispiirteitä.

Saarikon omaa työskentelyä on aina leimannut kaksi piirrettä, jotka hän toi esiin myös Nuoret 2023 -näyttelyn taiteilijoille järjestetyssä koulutuksessa.

Kaiken tekniikan tulee toimia aina, eikä teos saa tekniikan vuoksi olla poissa käytöstä. Toinen hänen näkemyksensä on, että teos saadaan esille niin että katsoja ei tekniikkaa huomaa vaan voi keskittyä itse teokseen.

Kysyntä on ollut suurta esimerkiksi Pro AV Saarikon ja MUU ry:n yhteisille kursseille, joilla tutustutaan uusimpaan AV-tekniikkaan. Saarikko toivoo, että kuvataiteilijoiden koulutuksessa teknisten ratkaisuiden opettaminen huomioitaisiin tulevaisuudessa paremmin.

– Tuntemus tekniikan mahdollisuuksista on hyödyksi taiteilijalle.

 

Pro AV Saarikko Oy on Nuoret 2023 -näyttelyn tukija. Taiteilija-lehteä julkaiseva Suomen Taiteilijaseura on yksi Nuoret 2023 -näyttelyn järjestäjistä.