Kolme Kuvan Kevään taiteilijaa kertoo miltä tulevaisuus näyttää

Kuvan Kevät, Taideyliopiston Kuvataideakatemian järjestämä vuotuinen näyttely esittelee parhaillaan maisteriopiskelijoiden teoksia Helsingissä. Taiteilija-lehti kävi kysymässä kolmelta opintojaan viimeistelevältä taiteilijalta heidän lopputöidensä taustoista sekä tulevaisuudennäkymistä valmistumisen jälkeen.

Elissa Eriksson : Rahakiska

Kerro teoksestasi ja sen taustoista. Mistä sait inspiraation työhösi?

”Olen jo pari vuotta pohtinut kysymystä siitä, mitä raha oikeastaan on ja mikä sen rooli on yhteiskunnassa. Raha on kiinnostava ja monitahoinen asia: se vaikuttaa arjessamme päätöksiin sekä yksilöllisesti että yhteiskunnallisesti, joten sen olemuksen tarkastelu ansaitsisi enemmän huomiota. Teoksen idea syntyi paikkasidonnaisesti, kun sain kuulla että kioskimainen tila Tennispalatsin kyljessä on näyttelyn ajan käytössämme. Rahakiskalla myyn rahaa kilohinnalla, joka vaihtelee päivän lämpötilan mukaan. Kiskan pitämisessä on ollut erityisen kiinnostavaa teoksen osallistuvuus. Kuka tahansa voi poiketa kiskaan rahaostoksille, myös sellaiset henkilöt, jotka eivät välttämättä muuten käy taidenäyttelyissä.”

Miltä tulevaisuutesi näyttää valmistumisen jälkeen?

”Toivon että voisin jatkossakin tehdä sellaisia projekteja, jotka itseäni kiinnostaa. Tällä hetkellä ajatuksenani on jäädä Suomeen, koska olen kiinnostunut työskentelemään sellaisten aiheiden parissa, jotka liittyvät suomalaiseen yhteiskuntaan, kulttuuriin ja arkeen. Seuraavana askeleena näen apurahojen hakemisen, jotta voin keskittyä työskentelyyn. Jos niitä on vaikea saada, minun täytyy miettiä muita ratkaisuja. Olen henkisesti valmistautunut siihen, että taiteilijana työskentely tulee olemaan sekalaista visuaalisen kulttuurin alalla työskentelyä. Mahdollisesti teen omien projektieni lisäksi sivussa opetustyötä tai keksin muita ratkaisuja budjetin ylläpitämiseen.

Suomessa on mielestäni hyvät mahdollisuudet keskittyä tekemään taideprojekteja, jotka eivät ole välttämättä helposti myytäviä esineitä. Täällä on paljon säätiöitä, jotka haluavat apurahoilla rahoittaa taiteilijoiden työskentelyä. Suomen kuvataidekentällä tapahtuu paljon suhteessa maamme pienuuteen. Tällä hetkellä eniten mietityttää tämänhetkisen hallituksen politiikka ja miten se vaikuttaa taiteilijan asemaan. Minulla on kuitenkin optimistinen ajatus siitä, että asioilla on tapana järjestyä. Maailma on tietyssä mielessä absurdi paikka ja pienikin yllättävä käänne saattaa muuttaa kaiken, joten kovin tarkka elämän suunnitteleminen saattaa olla turhaa. Elossa pysymiseen tarvitaan loppujen lopuksi aika vähän.”

Kalle Mustonen : Hajottajat on kuluttajia

Kerro teoksestasi ja sen taustoista. Mistä sait inspiraation työhösi?

”Teokseni on alkujaan tehty Hyvinkään Taidemuseoon, johon minun piti tehdä 8-metrisen puutarhatontun kaveriksi teos, joka voidaan esittää sen kanssa, mutta joka toimii myös itsenäisenä. Kun sain kuulla, että Tennispalatsin lippa on käytössä, sienistä tuli pienellä soveltamisella ympäristön kautta aivan uusi teos. Teoksen työnimenä on ollut Memory of  a Guggenheim, koska sienet ovat samaa materiaalia josta  Guggenheim olisi pitänyt rakentaa, ja  Guggenheim myös pulpahtelee aina uudelleen esiin sienen tavoin. Teokseni on Kuvan Kevään piilotetuin teos, sillä moni ei yhdistä sitä näyttelyyn, vaan se saa eniten katsojia tulee ohimenevistä kävelijöistä. Näyttelyn jälkeen sienet menevät varastoon, mutta ne saattavat myöhemmin tulla uudelleen esiin. Sienet ovat niin paikkasidonnaisia, että ne eivät sovi valkoiseen kuutioon, mutta sopivan kaupunkitaide- tai ympäristötaidefestivaalien yhteydessä ne pulpahtavat taas pinnalle.”

Miltä tulevaisuutesi näyttää valmistumisen jälkeen?

”Valmistun vasta joulukuussa, mutta Kuvan Kevään jälkeinen kesäni on hyvin kiireinen. Minulla on New Yorkissa kolmen kuukauden mittainen residenssi, jonne teen tilaustyön. Death of the Gnomeking -teokseni on esillä Lontoon Southbank Centressä osana Nordic Matters -teemavuotta. Syksyllä aloitan julkista teosta Helsinkiin. Olen muutama vuosi sitten muuttanut Helsinkiin Lahdesta. Aion jatkossakin ehkä tehdä residenssejä tai vierailuja ulkomailla, mutta tukikohdan aion pitää Etelä-Suomessa. Toivon löytäväni Helsingistä sopivan työhuoneen.

Ennen maisteriopintoja olin jo kymmenen vuotta kuvataiteen kentällä ja sain hyvin hahmotettua miten asiat Suomessa toimii. Meillä on monenlaisia foorumeita kuvataiteen kentän tekijöille, niin ammattilaisille, harrastajille kuin opiskelijoille. Polkuja on paljon ja varmaan kaikissa joutuu päätä hakkaamaan seinään, mutta Suomesta löytyy kuitenkin monenlaisia mahdollisuuksia miten edetä. Julkisen rahoituksen takia kaikkien ei tarvitse miettiä myyntiä. Itse olen aika tyytyväinen siihen miten asiani ovat Suomessa, mutta isommat askeleet ulkomailla ovat toinen juttu.”

Titta Aaltonen : Minun nimeni/ Mitt namn/ My Name

Kerro teoksestasi ja sen taustoista. Mistä sait inspiraation työhösi?

”Idea teokseeni lähti puolisoni suvusta tehdystä sukututkimuksesta. Puolisoni sukunimi on muutettu isovanhempien tultua evakoiksi Orivedelle. Sukunimien suomalaistaminen on ollut iso yhteiskunnallinen ilmiö, joka on koskettanut suurta joukkoa suomalaisia. Nimillä on luotu kansakunnan identiteettiä. Projektissani pyrin tekemään nimenmuutoksia näkyväksi keräämällä nimikortteja, joissa näkyvät sekä suvun vanha että uusi, muutettu sukunimi.

Teoksen tekemisessä minulle on ollut todella tärkeää kanssakäyminen ja palaute, jota olen saanut osallistujilta. Olen aiemmin työskennellyt yksin, mutta tähän teokseen on osallistunut jopa 230 ihmistä.  Olen ilahtunut siitä, että vieraskirjaan on ilmestynyt ihmisten nimiä ja yliviivattuna vanhoja sukunimiä. On hienoa, että ihmiset ovat ottaneet teoksen omakseen.”

Miltä tulevaisuutesi näyttää valmistumisen jälkeen?

”Toimeentulon hankkiminen kuvataiteella on haaste. Apurahojen hankkiminen on aina epävarmaa ja pitkään ennakoimattomuudessa eläminen raskasta. Aion kuitenkin aluksi hakea apurahoja aktiivisesti, mutta en jaksa kymmentä vuotta elää epävarmuudessa apurahojen suhteen. Olen sitä mieltä, että toimeentulon on tultava jostakin, enkä suostu työskentelemään työttömyyskorvauksella. Olen aiemmin opiskellut kemiaa ja työskennellyt opettajana. Jos en saa rahoitusta taiteen tekemiseen, opettajan työ on onneksi taustalla.”