Pitkäaikaisempi ateljee on tuonut taiteilijoiden työskentelyyn selkeyttä ja vapautta

4.5.2022Kirjoittaja: Mona HuczkowskiValokuvaaja: Hanna Hannus
Reija Meriläinen.


Suomen Taiteilijaseura myöntää Åström-ateljeestipendiä, jolla stipendiaattitaiteilijat saavat maksuttomasti käyttöönsä työhuoneet Vallilan ateljeetalosta kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Tuoreimmat stipendiaatit ovat Werner-ateljeessa työskentelevät kuvataiteilijat Reija Meriläinen ja Artor Jesus Inkerö sekä Helena-ateljeessa työskentelevä Katri Kainulaisen ja Maximilian Latvan performanssiduo Kainulainen & Latva. Taiteilija-lehti kävi tutustumassa Werner-ateljeen taiteilijoihin ja siihen, millä tavalla työhuone on vaikuttanut heidän työskentelyynsä. Kainulaisen & Latvan suhdetta työhuoneeseensa tarkastellaan myöhemmin Taiteilija-lehdessä ilmestyvässä jutussa.


Reija Meriläiselle
ja Artor Jesus Inkerölle tieto Åström-ateljeestipendistä oli iloinen yllätys, jota oli vaikea uskoa todeksi. Taiteilijat tarvitsivat tilavampaa työhuonetta kipeästi, ja ateljeen saaminen on vaikuttanut heidän työskentelyynsä monin tavoin positiivisesti.

Valmistumisensa jälkeen Meriläinen ja Inkerö ovat työskennelleet erilaisissa ja eri pituisissa residensseissä Suomessa ja ulkomailla. Jonkin aikaa Meriläinen työskenteli myös kotoaan, mikä rajoitti tekemisen mahdollisuuksia. Muun muassa tästä syystä taiteilija päätyi työskentelemään videoiden ja pienten veistosten parissa.

Pienet tilat vaikeuttavat taiteilijoiden työskentelyä

Juuri ennen Vallilan ateljeetalon työhuonetta Meriläinen ja Inkerö jakoivat alle kymmenen neliömetrin työhuoneen Pasilan Poimussa. Tila oli auttamattomasti liian pieni kahdelle taiteilijalle, jotka eivät saaneet työskentelyvälineitään ja materiaalejaan mahtumaan työhuoneelle.

”Käytännössä meillä oli yksi pöytä, jonka ympärillä molemmat mahtui istumaan tietokoneilla”, Meriläinen muistelee.

Taiteilijat ehtivät työskennellä Poimun tilassa vain pari kuukautta, kun he kuulivat saaneensa Åström-ateljeestipendin.

”Tää työhuone oli aika iso shokki. Me haettiin sitä yhdessä ja mietittiin, että olisipa mieletöntä saada työhuone kolmeksi vuodeksi ilmaiseksi, mutta ei me kumpikaan ajateltu, että me oikeasti tätä saataisiin”, Meriläinen kertoo viime kevään tunnelmistaan.

Ateljee on tarjonnut mahdollisuuden kokeilla, tutkia ja pohdiskella

Avara ja tilava ateljee on tuonut taiteilijoille mahdollisuuden kokeilla erilaisia tekniikoita ja pohtia, mihin suuntaan he haluaisivat taidettaan kehittää. Inkerö on alkanut uuden tilan myötä taas maalaamaan ja testailemaan uudenlaisia tekemisen tapoja. Tilava ja avoin tunne on vaikuttanut myös Meriläisen veistosten tekemiseen.

Erityisesti taiteilijoiden työskentelyä on helpottanut saada kaikki välineet ja materiaalit yhteen paikkaan, minkä ansiosta heille on tarjoutunut mahdollisuus kokeilla ilman suunnittelemista, miten erilaiset materiaalit voisivat toimia heidän taiteessaan. Nyt kokeileminen on mahdollista ilman erillistä ennakkosuunnittelua ja organisoimista.

Kolmivuotinen ateljeestipendi on vienyt pois stressiä ja tarjonnut aikaa ajattelemiselle ja joutenololle. Meriläinen korostaa, että luova työskentely vaatii myös paineetonta ajatustyötä. Pitkäaikaisempi ateljeetila on tuonut taiteilijoiden työskentelyyn selkeyttä ja vapautta.

”Taiteellisesti kiinnostavat ideat vaativat sitä, että voi vaan kellua, miettiä ja fiilistellä. Mutta jos pitää koko ajan todistella jollekin, että mun tekeminen on kiinnostavaa, rohkeaa ja uutta niin ei se anna tilaa ajalle olla vaan ja miettiä, että mikä mua oikeasti kiinnostaa, eikä mikä kuulostaa hyvältä hakemuksessa”, Meriläinen tiivistää.

Inkerön ja Meriläisen Werner-ateljee. Taustalla taiteilija Artor Jesus Inkerö.

Ateljee on luonut raamit työ- ja vapaa-ajalle

Ateljee on tuonut selkeyttä tarjoamalla työskentelylle ajan ja paikan. Työhuoneella voi keskittyä työn tekemiseen ja olohuoneen pöytäkin vapautuu muuhun. Tila on synnyttänyt rutiineja, eivätkä taiteilijat enää vastaa sähköposteihin vapaa-aikanaan.

”Musta tuntuu, että itsekin ajattelin joskus, että jos editoin jotain videota niin mihin mä edes tarvitsen työhuonetta, mutta olen huomannut että siinä on aika iso ero istua tietokoneella täällä työhuoneella kuin istua kotona. Ei ole samoja häiriötekijöitä eikä sekoitu liikaa työ ja yksityiselämä, ja pystyy paremmin fokusoimaan. Täällä saa paremmin flow-tilan päälle”, Meriläinen kertoo.

Ehkä rutiinit inspiroivat tekemään. Elämä on hallinnassa tän työhuoneen kautta”, Inkerö kokoaa.

Meriläinen ja Inkerö pohtivat myös taloudellisen epävarmuuden vaikutusta taiteilijoiden jaksamiseen ja luovuuteen. Työhuonevuokrat ovat usein kalliita, eikä taiteilijoilla olisi normaalisti varaa Werner-ateljeen kaltaiseen tilaan. Tulevaisuudessa Meriläinen ja Inkerö eivät kuitenkaan voisi enää kuvitella työskentelevänsä ilman työhuonetta.

Yhteistyö ateljeessa on soljuvaa

Inkerö kuvaa taiteilijakaksikon yhdessä työskentelemistä soljuvaksi. Toisen läsnäolo auttaa myös pääsemään kiinni työn tekemiseen.

”Toivon aina, että Reija on täällä. Kun täällä on joku muu joka tekee töitä niin sitten on itselläkin helppo alkaa työskentelemään.”

Taiteilijoiden yhteistyö on toiminut hyvin, sillä he ovat keskenään myös ystäviä, ja heillä on vuosien kokemus samoissa tiloissa työskentelemisestä. Yhteen hioutuneet taiteilijat arvostavat toisiltaan saamaansa tukea. Yhdessä työskentelemisen parhaita puolia on välitön palaute, jota he pyytävät ja antavat toisilleen matalalla kynnyksellä.

Ajan kuluessa taiteilijoille on muodostunut myös yhteisiä rutiineja.

”Me juodaan ihan liikaa kokista. Mutta vain työhuoneella! Jos tekee tarpeeksi mieli kokista niin on pakko tulla työskentelemään”, Meriläinen naurahtaa.

Werner-ateljee on täynnä yksityiskohtia.

Kuka?

Reija Meriläinen on helsinkiläinen taiteilija, joka on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemian tila-aikataiteiden koulutusohjelmasta vuonna 2018. Tällä hetkellä hän työskentelee videon, veistosten ja installaatioiden parissa. Parhaillaan Meriläinen työstää heinäkuussa avautuvaa yksityisnäyttelyään Turun galleria Titanikiin.

Artor Jesus Inkerö on niin ikään valmistunut Kuvataideakatemian tila-aikataiteiden koulutusohjelmasta vuonna 2017. Helsingissä ja Alankomaissa työskentelevä Inkerö työstää tällä hetkellä yksityisnäyttelyä Los Angelesiin ja videokomissiota Lontooseen.