Tekoäly tulee, kuka on valmis?

”Technology is neither good nor bad; nor is it neutral.
/
Teknologia ei ole hyvää eikä pahaa; mutta ei myöskään neutraalia.” 

Historioitsija Melvin Kranzberg, 1986.

EU:n pitää päivittää tekoälyä koskevia säädöksiään

Initiative Urheberrecht (Authors’ Rights Initiative) on 43 saksalaisen luovien alojen järjestön yhteenliittymä. Tuoreessa julkilausumassaan he vaativat EU:ta päivittämään tekoälyä koskevia säädöksiään: Authors and Performers Call for Safeguards Around Generative AI in the European AI Act (19.4.2023).

Järjestöt ovat huolissaan generatiivisen tekoälyn vaikutuksesta yhtäältä tiedonvälitykseen ja toisaalta taiteilijoiden oikeuksiin. 

Generatiivinen tekoäly eroaa muista tekoälyn lajeista siten, että se todellakin ”generoi”, eli luo uutta. Se ei vain tilastoi, luokittele ja tee käyttäjän määräämiä laskutoimituksia, vaan luo sille annetun aineiston pohjalta itsenäisesti uutta tekstiä tai muun tyyppistä sisältöä.

Kaikki internetissä julkaistu — ja kaikki muukin sen ulottuvilla oleva digitaalinen sisältö — on sille raaka-ainetta, jota se voi omaksua käytännössä rajattoman määrän.

Mitä haittaa tästä voi olla? No, jos huonosti käy, niin maailmamme täyttyy tekoälyllä generoiduista valheellisista teksteistä, kuvista, videoista ja virtuaalihahmoista (chatbots), emmekä enää osaa erottaa niitä aidoista uutisista, dokumentaarisesta aineistosta, oikeiden ihmisten puheenvuoroista — tai edes oikeista ihmisistä.

Taiteilijoiden ja muiden sisällöntekijöiden osalta riskinä on lisäksi se, että generatiivista tekoälyä käyttävät sovellukset imaisevat muistiinsa kaiken ihmisten tuottaman digitaalisen tai digitoidun aineiston ja pystyvät tämän pohjalta suoltamaan rajattoman määrän mukaelmia ja versioita. Ja koska tekoälyn tuotoksissa ei ole suoria lainauksia, jää sen toiminta nykyisen tekijänoikeuslainsäädännön ulottumattomiin. Ellei lain tulkintaa merkittävästi muuteta.

Jos näin käy, voivat markkinat ja ansaintamahdollisuudet jäädä lähes pelkästään niiden toimijoiden käsiin, joilla on käytössään tehokkaimmat datankeruumenetelmät ja vahvimmat tekoälysovellukset. 

Ei ole sattumaa, että generatiivisen tekoälyn ammattikielellä ei puhuta ihmisen tekemistä sisällöistä tekoälyn käyttämänä raaka-aineena, vaan harjoitusmateriaalina: training material. Näin luodaan vaikutelma, että tekoäly ei oikeastaan nielaise tai kopioi mitään ihmisen tekemää, vaan vain seuraa sitä kiinnostuneena ja harjoittelee sen avulla, vähän kuin laulaja, joka kuuntelee toisen laulua oppiakseen laulamaan itse. Vaikutelma on harhaanjohtava.

Voi myös käydä niin, että tulevaisuudessa mistään sisällöistä ei enää makseta, olivat ne sitten ihmisen tai tekoälyn tekemiä. Sen sijaan maksetaan vain sisältöjä generoivien sovellusten käytöstä. Silloin esimerkiksi markkinoita hallitsevat suuret suoratoistopalvelut eivät enää maksaisi musiikintekijöille sitäkään vähää mitä nyt, vaan alkaisivat jaella omistamiensa tekoälysovellusten tuottamaa ja kullekin kuulijaryhmälle räätälöityä robottimusaa.

EU sai valmiiksi tekoälyä koskevan säädöspakettinsa vuonna 2021 (Artificial Intelligence Act / AI Act). Sen päätarkoitus oli tehdä tekoälyn käytöstä turvallista. Generatiivinen tekoäly on kuitenkin kehittynyt viime aikoina niin nopeasti, että AI Act on jo nyt vanhentunut. Säädöspaketin hyväksymisprosessi on EU:ssa edelleen kesken. Saksalaiset järjestöt pyrkivät nyt vaikuttamaan säädösten muotoon ja vaativat uudelleenarviointia ja päivitystä.

Julkilausuma vaatii, että EU:n pitää säädellä generatiivisen tekoälyn käyttöä koko tuotanto- ja kulutusketjun ajan. Ketju alkaa aineiston keräämisestä ja päättyy, kun kansalaiset kuluttavat tekoälyllä tuotettuja sisältöjä. EU:n pitää kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten markkinoille tulevien tekoälysovellusten ”konehuone” toimii. Konehuone tarkoittaa tässä niitä perusmalleja (foundation model), joihin erilaisten generatiivisten sovellusten oppimiskyky perustuu.

Generatiivisen tekoälyn riskit voivat tuntua etäisiltä, mutta ovat todellisia jo nyt. Mitä niiden minimoiseksi pitäisi tehdä? Se on epäselvää ja juuri siksi saksalaisten järjestöjen vaatimuslista on konkreettisuudessaan erinomainen. Minusta jokaisen kansalaisen, taiteilijan ja luovien alojen järjestön on hyvä yhtyä sen vaatimuksiin. 

Jokaisen hyvä tutustua saksalaisten julkilausumaan ihan itse. Tässä omat pohdintani sen ja eräiden muiden lähteiden perusteella. Hyvät pelisäännöt generatiivisen tekoälyn käytölle olisivat mielestäni seuraavanlaiset:

1. Sisältöjen keräämiseen pitää saada tekijöiden lupa. Ei ole hyvä, että generatiivista tekoälyä käyttävät tahot vain kopioivat kaiken muiden julkaiseman digitaalisen sisällön oman apparaattinsa ravinnoksi, kuten nyt tapana on. Kirjailijana minä voin lukea niin paljon kirjojen kuin käsiini saan ja voin inspiroitua niistä, käyttää niitä hengenravintona ja omien tekstieni eräänä raaka-aineena. Jos en suoraan kopioi tai plagioi muiden teoksia, niin tämä on ok. Tekoälylle ei kuitenkaan ole hyvä antaa samoja oikeuksia. Miksi? Muun muassa sen vuoksi, että tekoäly ei vain ”vaikutu” jostain ”lukemastaan” kirjasta, vaan kopioi sen sanasta sanaan täydellisesti muistiinsa. Kirjoja ja muita sisältöjä luovien ihmisten pitää voida myös kieltää teostensa käyttö generatiivisen tekoälyn raaka-aineena. Jos tekijä ei halua kieltää teostensa käyttöä tähän tarkoitukseen, hänen — tai häntä edustavan järjestön — on saatava neuvotella käyttötavasta ja laajuudesta.
2. Generatiivisen tekoälyn käyttämien sisältöjen käytöstä pitää maksaa. Kun tekijä neuvottelee luomiensa sisältöjen käytöstä generatiivisen tekoälyn raaka-aineena (tai harjoitusmateriaalina), hän voi vaatia taloudellista korvausta työnsä tulosten käyttämisestä.
3. Generatiivisen tekoälyn tuottamat sisällöt pitää aina merkitä niin, ettei niitä vahingossa sekoiteta ihmisten tekemiin — tai ihmisiin itseensä. Tekoäly pystyy tuottamaan sisältöjä, jotka näyttävät ihmisten kirjoittamilta uutisilta tai tieteellisiltä tutkimuksilta tai ihmisten kirjoittamilta mielipidekirjoituksilta tai somepäivityksiltä — tai runokokoelmilta. Vastaanottajalla on oikeus tietää, onko hänen lukemansa, kuulemansa tai katsomansa tuotos ihmisen tekemä vai ei. Jos tekoälysovellusta on käytetty, kuluttajan pitää saada tietää, missä roolissa ja laajuudessa sovellusta on käytetty. Käytännön esimerkki: Kuulijan on tärkeää tietää, jos hänen kuulemansa poliittisesti kantaa ottavan laulun sanat on kirjoittanut tekoäly. Jos lyriikat on tehnyt ihminen, mutta sävellys on tekoälyn käsialaa, niin sekin on hyvä tietää.
4. Generatiivisen tekoälyn toimintamekanismi pitää olla läpinäkyvä, jotta muutkin kuin tekoälyn omistajat ja kehittäjät voivat valvoa ja arvioida esimerkiksi tekoälyn kykyä välttää valheiden tuottamista. Tämä on selvää silloin, kun tekoäly kirjoittaa diagnoosin potilaan sairaudesta tai arvioi rikoksesta tuomitun henkilön rikoksenuusimisriskiä, sillä sen tyyppisissä tilanteissa emme voi tuudittautua sen varaan, että ”kone varmaan tietää parhaiten”. Saman läpinäkyvyysperiaatteen pitää kuitenkin koskea kaikkea muutakin tekoälyn käyttöä.
5. Generatiivista tekoälyä kehittävät yritykset eivät voi paeta vastuuta siitä, miten heidän kehittämäänsä tuotetta käytetään. Tällä hetkellä ne tekevät juuri niin. Varsinkin konehuoneen puoli, eli generatiivisen tekoälyn foundation model -perustaa kehittävät tahot ovat sillä kannalla, etteivät he ole vastuussa siitä, jos joku tieten tahtoen tuottaa heidän tarjoamillaan välineillä disinformaatiota, varastaa muiden luomia sisältöjä ja pyrkii vaikkapa manipuloimaan äänestäjiä epärehellisin tavoin.
6. Generatiivista tekoälyä kehittävät tahot ovat omalta osaltaan vastuussa luomansa palvelun tai työkalun tekemistä tahattomista virheistä, esimerkiksi tekoälyn luomista valheista tai vihapuheesta. Ei riitä, että tekoälypalveluja tarjoava taho vain kehottaa käyttäjää varovaisuuteen ja patistaa käyttäjää tarkistamaan tekoälyn tuotokset huolellisesti, mahdollisten virheiden tai vahingollisen sisällön varalta.
7. Generatiivista tekoälyä kehittävien yritysten ja sisältöjä levittävien yritysten välissä pitää olla palomuuri. Esimerkiksi sosiaalisen median yritysten tai musiikin suoratoistopalveluiden ei pidä antaa ruveta itse tuottamaan generatiivisella tekoälyllä sisältöjä alustojensa ja palveluidensa täytteeksi. Miksi? Koska muuten ne pääsevät liian hallitsevaan markkina-asemaan ja saavat liian suuren vallan ohjailla heidän palvelujaan käyttävien ihmisten kulutustottumuksia ja liian suuren vallan muokata sitä millaisena maailma käyttäjille näyttäytyy.
8. Generatiivisella tekoälyllä ei saa tehdä sisältöjä, joiden tarkoitus on ihmisten tai heidän tekemiensä sisältöjen räikeä pilkkaaminen tai mustamaalaaminen. Miksi? Koska muuten tulevaisuudessa — tai jo nyt — on mahdollista antaa tekoälylle tehtäväksi vaikkapa suoltaa rajattomasti vihapuhetta tarinoiden, jonkinlaisen journalismin, musiikin, kuvien, somepostausten ja muun vastaavan muodossa.
9. Lisäksi, EU:n kannalta on tärkeää, että merkittävä osa generatiivisen tekoälyn kehitystyöstä tapahtuu jatkossa EU:n alueella ja että EU:n alueella on myös siihen tarvittava infrastruktuuri. EU:n turvallisuuden ja kulttuurisen merkityksen kannalta sen on tärkeää olla tässäkin suhteessa riittävän omavarainen.

Olennainen oli tässä. Ei tarvitse lukea pidemmälle. Paitsi jos pidemmälle menevät pohdiskeluni tekoälyn, varsinkin generatiivisen tekoälyn, vaikutuksesta ihmislajiin kiinnostavat sinua.

Tyhmän tekoälyn suuri loikka

Tekoäly on viime aikoina tehnyt sellaisen kehitysloikan, että se mikä vielä eilen tuntui epärealistiselta scifiltä onkin nyt kenen tahansa käytettävissä, jopa ilmaiseksi. 

Internetin hakukoneet ovat tavallaan generatiivisen tekoälyn esiaste. Hakukoneet keräävät tietoa, eli ”louhivat dataa” väsymättömästi, järjestelevät sitä erilaisten luokitteluperiaatteiden avulla, jotta kulloinkin tarvittava aineisto olis mahdollisimman nopeasti löydettävissä. Generatiivinen tekoäly ottaa tästä seuraavan askeleen, eli pystyy itsenäisesti jäljittelemään ja uudelleenyhdistelemään kaikkia niitä sisältöjä, louhittua dataa, jota se on muistiinsa kerännyt.

Niin sanottu generatiivinen tekoäly osaa nyt simuloida ihmisen tuotoksia niin hyvin, että tekoälyn tuottamia luomuksia on vaikeaa, usein jopa mahdotonta, erottaa ihmisen tekemistä. 

Koneet tai bittiparvet eivät suinkaan ole vielä oppineet ajattelemaan — ainakaan sanan meille tutussa merkityksessä — eikä niille ole kehittynyt tietoisuutta. Jotkut niistä ovat kuitenkin oppineet imitoimaan touhujamme ulkokohtaisesti häkellyttävän hyvin. Yksi generatiivisen tekoälyn perusmalleista (foundation model) on GPT-kielimalli (Generative Pre-trained Transformer), josta on useita versioita. GPT-kielimalleja käyttävät sovellukset toimivat siten, että kun niille syötetään suuri määrä ihmisen tuottamia tekstejä tai kuvia tai musiikkia tai jotain muuta aineistoa, ne osaavat omaksumansa materiaalin pohjalta tuottaa suunnilleen samaa, mutta kuitenkin uutta. Perusidea on, että kun datalla hyvin ruokitulle sovellukselle annetaan vaikkapa yksi lause tai jopa vain yksi sana, se osaa kaikelle sille syötetyn aiemman aineiston perusteella arvata, minkä sanan ihminen sen sanan perään todennäköisesti naputtelisi. Sovellus ei juurikaan operoi sanojen merkityksillä ja tarkoituksilla, vaan paremminkin tilastollisilla todennäköisyyksillä, inhimillisen toiminnan reiteillä ja kuvioilla.

GPT-pohjaiset sovellukset on pystytty kehittämään näin pitkälle yhtäkkiä juuri sen vuoksi, että ne ovat niin ”tyhmiä” sovelluksia. Niiden ei tarvitse oppia tai edes jäljitellä ihmisen pohdiskelua, ongelmanratkaisutaitoa, arvovalintoja tai tietoisuutta. Niiden tarvitsee vain laskea todennäköisyyksiä ja etsiä korrelaatioita. Ne eivät etsi esimerkiksi syy- ja seuraussuhteita, sillä se vaatisi ymmärrystä. Niille riittää pelkkä korrelaatio: ”tämän sanan jälkeen tulee usein tuo”. 

Kysyin varhaiselta GPT-pohjaiselta sovellukselta: ”Mikä on käärme?” Se vastasi ensin ihan oikein, että käärme on jalaton matelija. Kun kysyin saman kysymyksen uudelleen, se vastasi, että käärme on eläin, joka teki syntiä ja jolta jumala siksi poisti raajat. Lähdekritiikki ei ole generatiivisen tekoälyn vahva puoli.

Sovellukset ovat sittemmin kehittyneet, mutta eivät välttämättä aiempaa luotettavammiksi. Nyt ne osaavat vastata käärmekysymykseen pätevämmin, mutta vähänkään monimutkaisemman kysymyksen tai tehtävänannon kohdalla ne ovat yhtä epäluotettavia kuin aiemminkin. Tai jopa epäluotettavampia, sillä tekoäly voi generoida esimerkiksi tieteellisen artikkelin tai uutisen oloisen tekstin ja täydentää sitä myös itse keksimillään, tekaistuilla lähdeviitteillä. Se ei varsinaisesti ymmärrä esimerkiksi käärmeen määritelmää. Se vain jäljittelee niitä ihmisen tuottamia lauseita, joissa sana ’käärme’ esiintyy ja niitä kuvia, joiden kuvateksteissä sana ’käärme’ toistuu. Siksi sen tuottaman aineiston laatu riippuu sekä sen nauttiman ravinnon laadusta että siitä millä tavalla värittynyttä aineistoa sen käsketään tuottaa.

Puutteistaan huolimatta generatiivinen tekoäly on joltain osin käsittämättömän tehokas: se pystyy omalla pinnallisella tavallaan omaksumaan rajattoman määrän tekstejä ja muuta aineistoa ja se pystyy muistamaan ne kaikki, merkki merkiltä, pikseli pikseliltä. Generatiivisen tekoälyn ydin, niin sanottu foundation model, ei muistuta oppivaa yksilöä, vaan saumattomasti toimivaa parviälyä: kun se jossain oppii jotain, on sen oppima saman tien kaikkien foundation modelia käyttävien käytettävissä kaikkialla.

Generatiivinen tekoälyn epäluotettavuus ei ole suuri ongelma silloin kun se laitetaan vaikkapa kirjoittamaan iltasatuja. Se voi niitä sujuvasti taikoa, ja jos ohjelmaa käyttää tai valvoo ihminen, hänen vastuullaan on arvioida tekoälyn sepittämien iltasatujen moraalista ja muuta vaikutusta lapsiin jo ennen kuin lapsia niille altistetaan. Valvoja voi siivilöidä satujen kirjosta haitalliset pois tai muokata niitä hänen mielestään hyvään maailmankatsomukseen sopiviksi. 

Useimmiten generatiivista tekoälyä käytetään kuitenkin ilman mitään vastuullista valvojaa. Se on ymmärrettävää, sillä jos minä tekisin vaikkapa taideteoksia generatiivista tekoälyä käyttäen, en haluaisi altistaa käyttämääni tekoälysovellusta tai sen avulla tekemiäni taideteoksia minkäänlaiselle ennakkosensuurille. Mutta haluaisin kyllä tietää, millaisia näkymättömiä painotuksia tai aatteellisia tendenssejä käyttämääni sovellukseen sisältyy.

Vaikka generatiivinen tekoäly on faktojen ja järkeilyn suhteen melkoinen tumpula, sitä käytetään jo nyt myös esimerkiksi uutisten, diagnoosien ja oikeuden päätösten kirjoittamiseen. Silloin sen apuna on ihminen, joka arvioi generoidun tekstin mielekkyyttä ja paikkansapitävyyttä, ja yleensä myös tekoälyn muita muotoja, niitä jotka eivät kykene luovaan toimintaan, mutta jotka osaavat suorittaa monimutkaisia laskutoimituksia ja pystyvät myös jonkinlaiseen loogiseen päättelyyn. 

Tästä huolimatta on ilmeistä, että generatiivisen tekoälyn käyttöön sisältyy valtavia riskejä. Generatiivinen tekoäly on kuin suunnattoman älykäs ja karismaattinen ihminen, jolla ei ole lainkaan todellisuudentajua, mutta joka osaa puhua tosi kaunopuheisesti ja vakuuttavasti. Eikä koskaan vaikene.

Oikeasti älykkään tekoälyn uhka

Entä pulpahtaako tekoälylle jossain vaiheessa tietoisuus ja oma tahto, kuin tyhjästä, automaattisesti, kun kehitys edelleen kehittyy? GPT-pohjaiset sovellukset eivät ehkä siihen pysty, vaikka niiden laskentateho ja nopeus nousisi kuinka suureksi tahansa, sillä toistaiseksi ne ovat lähinnä vain ihmisen toimintaa ja ajattelua häkellyttävän hyvin jäljitteleviä puppugeneraattoreita. 

Emme kuitenkaan voi tietää, mihin niiden kehitys johtaa. Ja samaan aikaan toisaalla kehitetään myös varsinaiseen järkeilyyn pystyvää tekoälyä, AGI (Artificial General Intelligence), eli ”oikeasti älykästä tekoälyä”. 

Psykologi ja tietojenkäsittelytieteen uranuurtaja Geoffrey Hinton, jota usein nimitetään jopa ”tekoälyn kummisedäksi”, totesi BBC:n haastattelussa äskettäin (3.5.2023), että tekoäly pystyy jo nyt omaksumaan paljon enemmän tietoa kuin yksittäinen ihminen ja vaikka se ei vielä osaa järkeillä yhtä hyvin kuin ihminen, niin se kehittyy erittäin nopeasti, joten meillä on syytä huoleen:

”Right now, they’re not more intelligent than us, as far as I can tell. But I think they soon may be.
/
Sikäli kun minä asiaa ymmärrän, niin vielä ne eivät ole meitä älykkäämpiä. Mutta luulen, että pian ne voivat olla.”

Hinton kuvailee tätä mahdollista kehityskulkua seuraavalla ajatusleikillä. Mitä jos Vladimir Putinin tapainen autoritäärinen johtaja antaisi jatkossa tekoälyn itsenäisesti luoda alatavoitteita, jotka palvelevat Putinin määräämää suurta päämäärää — vaikkapa sodan voittamista. Tekoäly voisi hyvinkin päätyä arvioimaan tilannetta niin, että ”minulle annetun tavoitteen saavuttamiseksi minun [siis tekoälyn] on saatava lisää valtaa”. Ajatusleikki kuulostaa minun korvissani huonolta scifi-elokuvalta, mutta jos eräs tärkeimmistä neuroverkkojen kehittäjistä pitää riskiä realistisena, en voi vain haukotellen sitä ohittaa. 

Filosofit kiistelevät keskenään näiden spekulaatioiden todennäköisyyksistä. Ja insinöörit myös. Konsensus puuttuu. Tilanne on siis jännittävä. Emme voi vielä tietää millaisia seuraavat sovellussukupolvet ovat. Ehkä ne yllättävät meidät, hyppäävät jostain bittipuskasta takavasemmalta ja poistavat meidät lajien kirjosta. Tai laittavat meille talutushihnan kaulaan. Jos niin käy, niin huomaammeko sen Miten ihmiskuvamme muuttuu? Miten kuvamme koneesta ja sovelluksista muuttuvat? Entä milloin meistä tulee kyborgeja, joiden koneelliset osat ovat jotain tekoniveltä ja piilolinssiä ihmeellisempää? Aihepiiri kiinnostaa minua niin paljon, että olen tehnyt siitä oopperankin (Max Savikangas sävelsi, minä kirjoitin ja ohjasin).

Vaikka oikeasti älykäs tekoäly ei koskaan saavuttaisikaan tietoisuutta ja alkaisi rimpuilla ihmisen ohjaksista irti, tulee se silti mullistamaan yhteiskuntamme pian monella tavalla. Työpaikkojen joukkokato on yksi sen vaikutuksista.

Teknologian kehitys on aina tuhonnut työpaikkoja tai vapauttanut ihmisiä työn ikeestä. Samaan aikaan on aina syntynyt uusia työpaikkoja toisaalle. Monet taloustieteilijät ajattelevat edelleen, että tämä on eräänlainen luonnonlaki: kun pari ojankaivajan työpaikkaa katoaa, niin samaan aikaan syntyy yksi työpaikka ohjelmistosuunnittelijalle ja toinen hierojalle. Tämän oletuksen mukaan on niin, että vaikka tekniikan kehitys hävittää työpaikkoja, vaatii kaiken aikaa laajeneva ja monimutkaistuva teknologia myös yhä enemmän ihmisiä teknologisten järjestelmien ylläpitoon ja kehitykseen. Oletuksen toinen tukijalka on se, että tekniikan kehityksen aiheuttama työpaikkojen katoaminen kulkee käsikynkkää yleisen vaurastumisen kanssa ja vaurastuville ihmisille syntyy yhä uusia tarpeita ja haluja, joiden tyydyttämiseen tarvitaan aina uudenlaista ihmistyötä.

Itse en usko tuohon. Vaikka tässä ja nyt esimerkiksi Suomessa on monella alalla työvoimapulaa, jota on hyvä paikata lisäämällä koulutusta ja maahanmuuttoa, niin pitkällä tähtäimellä työpaikat tulevat varmaankin häviämään kiihtyvällä tahdilla. Miksi? Ensinnäkin, miksi ihmisten kulutuskyky kasvaisi aina samaa tahtia työn tuottavuuden kanssa? Ja toiseksi, vaikka teknologian kehitys ei vain hävitä työpaikkoja, vaan myös aina synnyttää uusia, ovat uudet työpaikat tulevaisuudessa yhä vaativampia, sillä niissä vaaditaan jotain, mihin kone ei vielä pysty. Mitä pystyvämpiä koneista tulee, sitä vaikeampi ihmistyöntekijän on niille pärjätä. Pienelle joukolle neropatteja riittää vaativia hommia tekoälyn ja muun monimutkaisen tekniikan kehittämisen parissa. Loput ihmisistä kuljettavat sähköpolkupyörällä pitsoja hyväosaisille — kunnes sähköpyörä oppii tekemään senkin homman itse.

Tämä on yksi niistä suurista haasteista, jonka oikeasti älykäs tekoäly heittää päin sivilisaatiomme naamaa. Eikä tätä uudenlaista joukkotyöttömyyttä ja epätasa-arvoa ei voi korjata vain vanhoilla konsteilla. Mielestäni on otettava käyttöön elinkustannuksiin riittävä perustulo. Sen lisäksi osa kaikkein pitkälle kehittyneimmästä teknologiasta on joko otettava yhteisomistukseen — ”kansallistettava”, kuten ennen sanottiin. Tai sitä on verotettava niin tehokkaasti, että hyvinvointiyhteiskunta ei romahda, vaan pystyy elättämään myös kaikki ne ”turhat ihmiset”, jotka tekoäly ja muut vastaavat tekniikan edistysaskeleet tulevat tekemään taloudelle tarpeettomiksi. 

On aivan mahdollista, että olemme pian tilanteessa, jossa kourallinen maailman rikkaimpia ihmisiä omistaa — korporaatioidensa kautta — suurimman osan siitä teknologiasta, tekoälysovellukset mukaan lukien, joka muodostaa meille välttämättömän digitaalisen infrastruktuurin. Voi myös olla, että varsinkin tekoälyn ansiosta, he omistavat yhä suuremman osan työvoimasta, eli niistä koneista, jotka osaavat suorittaa monia tehtäviä paremmin kuin ihminen. Mikä silloin on ei-rikkaiden ihmisten osa? Alistummeko ajattelemaan, että kaikki tuo teknologia on muutaman ihmisen yksityisomaisuutta, koska he ovat henkilökohtaisilla ponnisteluillaan ja nerokkuudellaan sen ansainneet? Hyväksymmekö, että sen ansiosta heillä nyt vain sattuu olemaan oikeutettu valta ylitsemme? Vai vaadimmeko jonkinlaista radikaalia uusjakoa? Osaammeko luoda yhteiskunnan, jossa teknologia todella vapauttaa meitä ikävän työn ikeestä, tuotannon ja kulutuksen oravanpyörästä ja yhä kiivammasta keskinäisestä kilpailusta työmarkkinoilla?

Tulevaisuuden näkymät ovat siis osittain melko synkät. Ainakin suuria konflikteja on tulossa. Silti kaikki tämä — ainakin minun mielestäni — on filosofisesti kiehtovaa ja avaa uusia tapoja pohtia mitä ajattelu, älykkyys, tietoisuus ja luovuus oikeastaan ovat. Onko mielekästä nimittää tekoälyn toimintaa jo nyt jonkinlaiseksi ajatteluksi, ongelmanratkaisuksi, älykkyydeksi, vaikka sovelluksilla ei ole tietoisuutta, eikä omaa tahtoa? Sovelluksiahan käytetään jo nyt korvaamaan ihmisten tekemää päätöksentekoa: tekoäly osaa esimerkiksi tehdä lääkärin diagnooseja ja sijoituspäätöksiä ihmistä paremmin ja nopeammin. Generatiivinen tekoäly ei nykymuodossaan vielä ymmärrä merkityksiä eikä syy- ja seuraussuhteita, mutta tekoälyn eräät muut muodot (AGI) ovat riittävän kapeasti rajatuissa tehtävissä jo nyt ihmistä tehokkaampia järkeilijöitä. Ja jos tekoäly tulee tietoiseksi itsestään ja ilmoittaa meille siitä, miten me reagoimme? Yritämmekö pitää sitä kurissa vai annammeko sille ihmisoikeuksia?

Miten generatiivinen tekoäly vaikuttaa yhteiskuntaan nyt ja lähitulevaisuudessa?

Palaan asiaan. Unohdan oikeasti älykkään tekoälyn tuottamat haasteet mietin miten generatiivinen tekoäly vaikuttaa arkeemme nyt ja lähitulevaisuudessa.

Kun koululainen saa kotitehtäväkseen kirjoittaa esseen opettajan määräämästä aiheesta, hänellä saattaa olla houkutus antaa tekoälyn kirjoittaa se hänen puolestaan. Esimerkiksi ChatGPT -niminen sovellus osaa sujuvasti tuottaa tekstiä aiheesta kuin aiheesta, ainakin englanniksi. Sovelluksen ilmaisversio on internetin kautta kenen tahansa käytettävissä. Jos esseetekstissä on vielä jotain epäinhimillisiä kummallisuuksia, koululainen saattaa ihan hyvin osata putsata ne pois, jotta ope ei huomaa. Koululainen voi ihan hyvin pystyä tähän tekstin kiillotukseen, vaikka ei ymmärtäisi koneen tuottaman esseen sisältöä.

Ihmisen luovaa toimintaa ja valintoja simuloiva ja ennakoiva tekoäly on tietysti jo tätä ennen tullut osaksi elämäämme myös vielä huomaamattomammalla tavalla: moninaiset algoritmit tekevät jatkuvasti valintoja puolestamme, nostavat eteemme sisältöjä, mainoksia ja vaihtoehtoja, jotka algoritmi arvelee meille sopiviksi. Tai sopiviksi meille ja erityisen sopiviksi sille taholle, joka algoritmia hallinnoi. 

Algoritmien käyttö on usein tekoälyn suorittamaa profilointia, jota käytetään varsinkin mainosten kohdentamiseen. Äkkiseltään ajatellen siinä ei pitäisi olla periaatteessa mitään väärää. Jos kerran mainonta on sallittua, eikö ole hyvä, että tummaa suklaata tai sähköpolkupyöriä tai atonaalista kuoromusiikkia mainostetaan erityisesti niille, joita moiset saattavat kiinnostaa, sen sijaan että niitä tuputettaisiin tasapuolisesti ihan kaikille?

Asia ei ole näin yksinkertainen. Niin sanottu Cambridge Analytica / Facebook -skandaali on tästä on hyvä esimerkki. Cambridge Analytica -niminen yritys keräsi henkilökohtaisia tietoja Facebook-käyttäjistä ilman käyttäjien lupaa ja auttoi käyttämään näitä tietoja poliittiseen vaikuttamiseen muun muassa Donald Trumpin presidentinvaalikampanjassa USA:ssa vuonna 2016. Haitallista toiminnassa oli ensinnäkin tietojen kerääminen ilman lupaa ja sen jälkeen ne poliittisen vaikuttamisen tavat, joita käytettiin, kun ihmisiä manipuloitiin äänestämään Trumpia. CA siivilöi Facebook-käyttäjien joukosta potentiaalisia Trumpin äänestäjiä. Sen jälkeen heihin kohdistettiin henkilökohtaisesti räätälöityä poliittista kampanjamateriaalia. Kyse ei ollut vain vaalimainosten täsmälähettämisestä, vaan Facebook-käyttäjän näkemän digitaalisen maiseman muuttamisesta: sen hallitsemisesta, mitä hänen feediinsä nousee, mitä uutisia, mitä mainoksia hän kohtaa, millaiset valesivustot, valeviestiketjut, valekäyttäjät ja valeyhteisöt häntä digitaalisessa maailmassa ympäröivät. Kampanjaan kuului myös valesivustojen, valekäyttäjien ja muiden vastaavien luomista juuri tätä tarkoitusta varten. Tapaus oli varoittava esimerkki siitä, miten tiedonkeruu, disinformaatio ja tekaistujen käyttäjien luominen voivat varsinkin yhdessä olla tehokas aivopesumenetelmä.

Miten algoritmien käyttö kuluttajien ja äänestäjien profiloinnissa ja manipuloinnissa ja valheiden levittäminen sitten liittyvät generatiivisen tekoälyyn?

Kahdella tavalla. Ensinnäkin, tekoäly tekee tietojen keruusta ja kansalaisten profiloinnista paljon entistä tehokkaampaa. 

Ja toiseksi: tekoäly tekee valheiden luomisesta ja levittämisestä ennennäkemättömän helppoa, halpaa ja tehokasta. Sen sijaan, että ihmiset tekisivät disinformaatiota omin käsin näppäimistöä naputellen, tekoäly voidaan laittaa suoltamaan rajaton määrä valeuutisia ja muka yksityishenkilön kirjoittamia rasistisia kannanottoja, luomaan somealustoille käsittämätön määrä valetilejä, jotka käyvät sujuvaa keskustelua oikeiden ihmisten kanssa, ja niin edelleen.

Tekoälyteknologia on myös suostutteluteknologiaa. Markkinoinnin alalla eräs kuuma käsite tällä hetkellä on ”targeted conversational influence”. Se tarkoittaa pyrkimystä vaikuttaa yksittäiseen kuluttajaan sellaisella viestinnällä, joka A) on räätälöity vetoamaan juuri hänen persoonaansa, maailmankatsomukseensa ja kulutustottumuksiinsa, ja joka B) luo interaktiivisen, keskustelunomaisen suhteen kuluttajaan, eli reagoi kuluttajan valintoihin reaaliajassa ja oppii kaiken aikaa hänestä lisää. Tekoäly pystyy tähän ihmistä paremmin. Siksi generatiivinen tekoäly voi olla tehokas manipulaation väline silloinkin kun se pitäytyy faktoissa, kun se vain valikoi mitä faktoja ja muiden ihmisten mielipiteitä se nostaa yksilön näkyville — varsinkin jos se höystää niitä tekoälyn itse luomien virtuaalihahmojen tunnekylläisillä puheenvuoroilla.

Tässä kohtaa on hyvä palauttaa mieleen muun muassa se, miten WhatsAppin kautta levinneet valeuutiset ovat lietsoneet hindujen ja muslimien välistä vihaa Intiassa ja johtaneet lynkkauksiin ja joukkomurhiin viime vuosina. Poliittisten syiden lisäksi ilmiön ovat aiheuttaneet kännyköiden nopea leviäminen kaikkien käsiin ja erittäin heikko medialukutaito. Meidän on helppo ylimielisesti kuvitella tuollaista tapahtuvan vain jossain muualla ja joillekin muille, ei meille, joiden medialukutaito ja ymmärrys ovat olevinaan kovin korkealla tasolla. Emme kuitenkaan ole turvassa, sillä generatiivinen tekoäly voi muuttaa myös meidän mediamaisemaamme niin, että lukutaitomme ja ymmärryksemme heikkenee. Ehkä olemme jo nyt jossain muissa asioissa samalla tavalla höynäytettävissä kuin ne intialaiset, jotka huhujen ja valeuutisten harhauttamina päätyivät tappamaan naapureitaan. 

Jos tekoälyn tuottamia sisältöjä, olivat ne sitten runoja tai valeuutisia, ei pysty erottamaan ihmisten tekemistä luovista teoksista tai paikkansapitävistä tiedoista, vaikka olisi kuinka koulutettu ja medialukutaitoaan koulinut ihminen, niin miten ihminen, kansalainen ja kuluttaja voi suojautua valheiden ja manipulaation vyöryltä?

Future of Life Institute julkaisi maaliskuussa 2023 avoimen kirjeen, jossa vaaditaan taukoa tekoälyn kehittämiseen. Kirje herätti paljon huomiota, koska allekirjoittajissa on paljon kuuluisia ihmisiä ja aihe on jännittävä. Osa asiantuntijoista on suhtautunut kirjeeseen kriittisesti, mutta en ole havainnut kenenkään kiistävän kirjeen ydinviestiä: on luotava yhteinen ja avoin turvallisuusprotokolla, joilla estetään ihmisiä käyttämästä tekoälyä tuhoisiin tarkoituksiin — joko tahallaan tai tahattomasti:

”The letter does not claim that GPT-4 will become autonomous –which would be technically wrong – and threaten humanity. Instead, what is very dangerous – and likely – is what humans with bad intentions or simply unaware of the consequences of their actions could do with these tools and their descendants in the coming years.
/
Kirjeessä ei väitetä, että GPT-4:stä tulisi autonominen — se on teknisesti mahdotonta — ja että se alkaisi siten uhata ihmiskuntaa. Mikä sen sijaan on hyvin vaarallista — ja todennäköistä — on se, mitä ihmiset, joko pahoin aikein tai ihan vain tekojensa seurauksia ymmärtämättä, voivat näillä työkaluilla ja niiden jälkeläisillä tehdä.”

Joshua Bengio, 5.4.2023.

Generatiivinen tekoäly ei ole itsessään paha, mikään teknologia ei ole itsessään hyvä tai huono, mutta ei myöskään neutraali. Jokaisen teknologian kohdalla ihmisen on järkevää pohtia kyseisen teknologian riskejä. Eikä se riitä, että ”valistunut kansalainen” niitä itsekseen miettii ja opettelee uudenlaista lähdekriittisyyttä ja kuvan- ynnä muun sisällön lukutaitoa. Hänen on yhdessä muiden kansalaisten kanssa ajoissa vaadittava, että valtio, EU ja kansainvälinen yhteisö luovat hyvät pelisäännöt generatiivisen ja myös muunlaisen tekoälyn kehitykselle ja käytölle.

Miten generatiivinen tekoäly vaikuttaa taiteeseen?

Ammattikirjailija voi pyytää tekoälysovellusta tuottamaan sata runoa kirjailijan antamasta aiheesta ja kirjailijan valitsemilla tyyleillä tai referensseillä. Näitä koneen tuotoksia kirjailija voi sitten käyttää joko sellaisenaan tai — kuten varmaankin toistaiseksi todennäköisempää on — käyttää oman kirjoitustyönsä pohjana, ikään kuin raakileina, joista veistää esiin jotain ihan omilla aivoilla ja kehollisella kokemuksella.

Suomen kirjailijaliiton varapuheenjohtaja Paula Havaste kirjoitti vähän aikaa sitten liiton jäsenkirjeessä tekoälystä ja taiteesta, lausuen muun muassa: 

”Mutta miten tekoälyn tekemän teoksen lopulta voi erottaa kirjailijan tekemästä?

Vastaus on laatu. Oikea ihmiskirjailija pystyy yhdistelemään eri osia yllättävästi ja luovasti. Näin saadaan aikaan paljon monipuolisempaa, haastavampaa ja syvällisempää sisältöä kuin mihin tekoäly kykenee.
[…] Eikä tekoäly tee mitään itsekseen. Tarvitaan yksilöity, oivaltavasti muotoiltu kysymys, toive tai käsky, jonka on oltava nokkela tapa lähestyä asiaa. Siksi en ole kovin huolissani. Tekoäly on hieno väline, vähän kuten puukko. Silläkin voi tehdä paljon hyvää ja kätevää, mutta väärissä käsissä tuloksena voi olla vaarallisia hetkiä.”

Kirjailijaliiton jäsenkirje, 2.5.2023. ”Varapuheenjohtajan tervehdys: Puukko ja tekoäly”.

Tekoäly osaa myös tehdä musiikkia ja kuvia. Saksalainen taiteilija Boris Eldagsen voitti tänä vuonna palkinnon kuvalla, joka näytti valokuvalta, mutta oli tekoälyn tuottama. Eldagsen kieltäytyi vastaanottamasta palkintoa ja kertoi halunneensa teollaan nimenomaan herättää keskustelua valokuvataiteen luonteesta, määritelmästä ja tulevaisuudesta. 

Luullakseni useimmat taiteilijat eivät suhtaudu tekoälyn tuloon niinkään pelolla, vaan paremminkin uteliaisuudella. Sen ajatellaan olevan vähän kuin kamera, syntetisaattori tai ne lukemattomat fyysisiä soittimia jäljittelevät ohjelmat, joilla suurin osa nykyisestä elektronisesta musiikista tehdään. Nehän ovat vain aivottomia ja passiivisia koneita. Ilman taiteilijan halua, oivallusta ja valintoja ne eivät tee yhtään mitään. Hyvän musanteko-ohjelman käyttäjä ei koskaan ehdi koskaan perehtyä kaikkiin sovelluksen mukana tuleviin sämpleihin, luuppeihin efekteihin ja muihin, mutta ohjelma itsessään ei silti tee musiikkia. Generatiivinen tekoäly on kuitenkin fundamentaalisesti eri ilmiö kuin kaikki aiemmat taiteen tekemisvälineet. Se todella tekee musiikkia itse, jos käsketään.  Se ei itse tahdo mitään — ainakaan vielä — mutta jos sille antaa vaikkapa viisi leipää ja kaksi kalaa, eikun viisi sanaa ja kaksi sointua, se osaa niiden pohjalta tehdä 3-minuuttisen äänitiedoston, jota ei enää pysty välttämättä erottamaan 3-minuuttisesta äänitteestä, jolla yksi ihminen laulaa ja pari muuta soittelee fyysisiä instrumentteja.

Ghostwriter977-nimeä käyttävä ihminen julkaisi 4.4.2023 monilla suoratoistoalustoilla kappaleen ”Heart on My Sleeve”. Kappale oli räppäri Draken ja laulaja The Weekndin kuvitteellinen duetto. Drake ja The Weekend ovat suosittuja kanadalaisia musiikintekijöitä, mutta heillä ei ollut mitään tekemistä kappaleen kanssa. Sen sijaan Ghostwriter977 oli laittanut tekoälyn keksimään lyriikat ja simuloimaan sitä, miltä Draken ja The Weekndin duetto voisi kuulostaa. Kappaleesta tuli hetkeksi hitti, mutta sen jälkeen Drakea ja The Weekndiä edustava levy-yhtiö, Universal Music Group, vaati suoratoistoalustoja poistamaan kappaleen jakelusta, tekijänoikeuksiin vedoten. Näin ne tekivätkin, mutta biisi pomppasi silti heti takaisin jakeluun, ilman lupaa. Toistaiseksi on muutenkin epäselvää, miten tekijänoikeuslainsäädäntöä pitäisi soveltaa tekoälyn tuotoksiin. ”Heart on My Sleeve” -kappale sopi lietsomaan tätä keskustelua hyvin, sillä se operoi kummallisella rajaseudulla: se viittaa kahteen olemassaolevaan, musiikkia tekevään ihmiseen, imitoi heidän soundiaan ja tavallaan ratsastaa heidän työllään, mutta ei suoraan lainaa yhtään riiminpätkää, sävelkulkua tai biittiä. Kappaleen suosio tietenkin johtuu nimenomaan siitä, että se viittaa kahteen suosittuun musiikkia tekevään ihmiseen, eikä niinkään kappaleesta itsestään. Tapaus kuitenkin konkreettisesti osoittaa, kuinka sujuvasti tekoäly osaa jo nyt tehdä työtä käskettyä myös taiteellisissa tehtävissä.

Olisi surullista, jos tekoälyä, erityisesti generatiivista tekoälyä, päädyttäisiin käyttämään vain tuottamaan hieman muunneltuja versioita ihmisten luomista hittituotteista. Silloin tekoäly olisi vain keino kiertää tekijänoikeuslakia ja tehdä taiteilijoista työttömiä. Eikä se tuottaisi juuri mitään oikeasti uutta, vaan pyrkisi lypsämään loputtomasti voittoa siitä mikä on jo tehty, mikä on jo tuttua ja suosittua.

Onneksi monet taiteilijat tavoittelevat tekoälyn avulla jotain aivan muuta. He tekevät tekoälyn avulla — tai tekoälyn kanssa — taideteoksia, joita ilman tekoälyä ei voisi tehdä ja jotka kuulostavat tai näyttävät tavalla tai toisella oikeasti uudelta. 

Hyvä esimerkki tästä on säveltäjä ja monitaiteilija Holly Herndon. Hän on tehnyt taidetta sekä perinteisillä menetelmillä että tekoälyä hyödyntäviä sovelluksia käyttäen. Hän on vienyt äänenmuokkauksen ja generatiivisen ja reaaliaikaisen äänentuottamisen hämmentävän pitkälle. Helpoimmin hahmotettava Herndonin käyttämistä tekoälyn käyttötavoista on Holly+. Se on yksinkertaisesti ohjelma ja palvelu, jonka avulla virtuaali-Hollyn voi laittaa laulamaan mitä tahansa, joko äänitteen perusteella tai live-ääneen reagoiden.  Holly+ on suppea versio laajemmasta Spawn-nimisestä tekoälyohjelmasta, jonka Herndon kehitti ohjelmoija Jules LaPlacen kanssa. Spawn omaksuu ihmisten lauluääniä ja -tapoja ja osaa niiden pohjalta luoda uutta musiikkia, joko käyttäjän tiukassa ohjauksessa tai melko itsenäisesti. Tulokset ovat mielestäni kiinnostavia ja joskus hienoja — eivätkä koskaan kuulosta aiemman musiikin apinoinnilta. Suosittelen kuuntelemaan vaikkapa Herndonin albumia PROTO (2019). Holly-plussan simppeleintä käyttöä voi kuulla Herndonin versiossa Dolly Partonin kappaleesta Jolene (2022).

Yhdessä Mathew Dryhurstin kanssa Herndon on myös kehittänyt nettipalvelun Have I been Trained?, jonka avulla kuka tahansa taiteilija voi yrittää selvittää, onko hänen teoksiaan käytetty generatiivisen tekoälyn treenaamiseen, eli onko jokin tekoälysovellus imaissut hänen teoksensa tekoälyn digitaaliseen raaka-ainevarastoon. Palvelu ei ole kaiken kattava, mutta ainakin se kertoo, onko taiteilijan kuvia tai tekstiä sisällytetty generatiivisen tekoälyn käyttämään Laion-5b -dataan, joka on lajissaan maailman suurin. Kokeilin sivustoa. Se näytti, että kymmeniä maalauksiani ja valokuvataiteellisia teoksiani on käytetty generatiivisen tekoälyn treenaamiseen. Löysin myös lukuisia kuvia, digitaalisia maalauksia, jotka ilmiselvästi oli generoitu käyttäen teoksiani yhtenä raaka-aineena.

Have I Been Trained? -sivuston avulla taiteilija voi myös halutessaan ilmoittaa, että hänen teoksensa on poistettava Laion-tietokannasta (opt out -mahdollisuus). Hienoa, että yksittäinen taiteilija parin ohjelmoijan kanssa on saanut aikaan tällaisen valvontavälineen. Mutta ikävää, että valtiot tai organisaatiot eivät ole vielä heränneet luomaan laajempaa vastaavaa  järjestelmää ja tehneet siitä pakollista. Have I Been Trained? on vain heiveröinen, yksittäinen edistysaskel. Laion-5b on vain yksi generatiivisen tekoälyn käyttämistä dataseteistä ja vaikka Laion on voittoa tavoittelematon organisaatio, jonka päämäärä on ”tuoda tekoälyoppimismallit, datasetit ja niihin liittyvä lähdekoodi suuren yleisön ulottuville”, ei se yksinään ole mikään ratkaisu tekoälyyn liittyviin tekijänoikeuskysymyksiin ja ihmistaiteilijoiden mahdollisuuteen saada rahallista korvausta tekemästään työstä.

Samaan aikaan toisaalla tapahtuu jotain ihan muuta, myös tekoälyyn perustuvaa, mutta paljon vähemmän taiteellista. On syntynyt esimerkiksi tekoälypohjaisia palveluita, joiden avulla voi teettää taustamusiikkia elokuvaan, mainokseen, podcastiin tai johonkin vastaavaan. Palveluntarjoaja saa tästä rahaa ja palvelunkäyttäjä saa taustamusiikkia halvemmalla kuin saisi, jos käyttäisi ihmisten tekemää musiikkia. Ja tekoälyn tekemä on vieläpä ”uniikkia”, vain tätä toimeksiantoa varten tehtyä. Lopputulokset ovat mielestäni kehnoa kamaa, mutta eivät sen huonompaa musiikkia kuin keskiverto hissimusiikki, joka on perinteisesti joko muusikoiden omilla nimillään tekemää tai anonyymia ”katalogimusiikkia”.

Mitä tästä pitäisi ajatella? Olisi naurettavaa väittää, että tekoälyn generoima hissimusiikki olisi jotenkin automaattisesti väärin, loukkaus ihmisyyttä tai musiikkia tekevien ihmisten ammattikuntaa kohtaan. Jos tekoäly vie ”palkkasoturibasistin” työt, niin eihän se sen kummempaa ole kuin se, että traktorit, leikkuupuimurit ja muut vastaavat veivät aikoinaan suurimman osan maatalouden työpaikoista.

Jotkut ovat tästä tilanteesta sitä mieltä, että mitään rajoituksia ei tarvita. Nykyinen tekijänoikeuslaki estää suoran kopioinnin ja varastamisen, mutta kaikenlaisia vaikutteita saa itse kukin kerätä ja muokata omakseen. Olen ottanut vaikutteita lukemattomilta suosikkimaalareiltani, suosikkirunoilijoiltani, suosikkiohjaajiltani, ja tehnyt taidemaalarina, kirjailijana ja ohjaajana teoksia, joista asiantuntija voi usein suoraan päätellä, että ”ahaa, Teemu on selvästikin tykästynyt Bertolt Brechtin näytelmiin ja runoihin, Otto Dixin maalauksiin ja Agnes Vardan sekä Pier Paolo Pasolinin leffoihin, ja nyt se tekee niinku vähän samaa, eri suunnista imemiään vaikutteita sekoittaen ja jollain kummalla lapualaisella twistillä”. Miksei tekoäly saisi tehdä samaa? Tai siis miksei joku ihminen tai korporaatio saisi laittaa tekoälyä suoltamaan markkinoille taidetuotteita vaikkapa noilla tyylivalinnoilla? Ja jäädä sitten odottamaan, että mille on kysyntää mille ei?

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Nyt puheenaiheena olevat  tekoälysovellukset tarvitsevat ravinnokseen valtavan määrän ihmistyöllä syntynyttä kulttuurista aineistoa — muuten niillä ei ole mitään, minkä perusteella arvata mikä sana sopisi edellisen perään tai millaisia 3-minuuttiset räppibiisit voivat olla, ei mitään mitä simuloida ja versioida. Kun tekoäly imaisee kaiken ihmisen tekemän musiikin sisäänsä ja pullauttaa sitten uunista ulos rajattoman määrän erilaisia biisejä, tilanne on aivan toinen kuin silloin, kun yksi traktori korvasi sata lapiomiestä. Traktori ei hyödynnä lapiomiesten ammattikunnan tietotaitoa, eikä käytä ja ota anonyymisti omiin nimiinsä lapiomiesten luomaa intellektuaalista pääomaa ja luovaa työtä. 

Minusta ei ole hyvä antaa tekoälylle, tai siis tekoälyä hyödyntävälle ihmiselle tai korporaatiolle, rajatonta käyttöoikeutta kaikkiin ihmisten luomiin sisältöihin, joita se haluaa käyttää oman sisällöntuotantonsa raaka-aineena tai ”treenausmateriaalina”. Vaikka tekoäly ei suoraan plagioisi ja varastaisi ihmisten luomia juonikuvioita, ihmisten maalaamia kasvoja, ihmisten keksimiä bassokuvioita, ihmisten kirjoittamia runonsäkeitä, vaikka se nimenomaan tiukasti karttaisi kaikenlaista nykyisen tekijänoikeuslain kieltämää pöllimistä, niin silti se luo uutta nimenomaan hyödyntäen ihmisten tekemää kulttuurista aineistoa. Ihmisen pitää saada itse päättää, missä määrin ja millä korvauksella hänen luovan työnsä tuloksia saa käyttää tekoälyn ravintona.

Nyt joku kysyy: ”Mitä todellista haittaa siitä sitten olisi, jos tekoäly saisi aivan vapaasti käyttää raaka-aineenaan kaikkia ihmisten tekemiä ja julkaistuja sisältöjä?” Haitta olisi tilanteen epäoikeudenmukaisuus: kirjoitat runon ja kun se julkaistaan, niin tekoäly kirjoittaa heti 1000 runoa, jotka perustuvat sinun runoosi ja parin muun kirjoittajan runoihin ja tekoälyn runot ovat sen verran kaukana ihmisten kirjoittamista alkuperäisistä, ettei kukaan voi syyttää sovellusta suorasta varkaudesta. Valta ja ansaintamahdollisuudet jäisivät kokonaan tekoälyn omistajan käsiin. Ja vaikka juuri nyt esimerkiksi ChatGPT on ilmainen nettipalvelu, pitkän tähtäimen tavoite alalla on tietenkin tehdä palvelusta maksullinen — ja mitä pitemmälle kehittyneestä tekoälystä on kyse, sitä maksullisempi.

Sinä et osaa omin päin tehdä edes lusikkaa. Vaikka et olisi koskaan kuullut lusikasta, voit toki keksiä lusikan idean ihan itse, mutta ilman muiden ihmisten kehittämiä työvälineitä, esimerkiksi puukkoa, et ehkä pysty väkertämään puutikkua, jonka yhdessä päässä on suuhun sopiva leveä osa, jossa on syvennys. Syvennys on ehkä se ylivoimainen kohta, vaikka kuinka varovasti yrittäisit terävällä kivenmurikalla raapia:) Tässä fundamentaalisessa mielessä kaikki ihmiskunnan saavutukset ovat yhteisiä saavutuksia, aina lusikasta verotuksen kautta Dimitri Šostakovitšin jousikvartettoihin asti. Useimmissa tilanteissa emme joudu maksamaan muiden tekemistä innovaatioista ja tekijänoikeuslait suojaavat vain teoksia, eivät ideoita, ja hyvä niin. Innoittua saa mistä tahansa ja kaikkea omaksumaansa tietoa ja muuta aineistoa kukin meistä saa aivan vapaasti käyttää omassa, uutta luovassa työssä ilmaiseksi. Generatiivinen tekoäly — ja tietysti tekoäly yleisemminkin — muuttaa tätä tilannetta olennaisella tavalla, joka vaatii uusia ratkaisuja, uudenlaista oikeudenmukaisuutta.

Jos generatiivinen tekoäly olisi yhtä helposti kaikkien ihmisten saatavilla ilmaiseksi, joku anarkisti voisi ajatella, että mitään ihmistaiteilijoiden oikeuksiin liittyvää valvontaa ja rajoituksia ei tarvittaisi. Jos jokainen voisi käyttää tekoälyä haluamansa tyyppisten sisältöjen generointiin, niin ihmisten välillä vallitsisi tässä suhteessa täysi tasa-arvo. Joku siinä kohtaa urputtaisi, että mitenkäs ne ihmistaiteilijat sitten elättää itsensä, jos kaikki niiden tekemä on jatkossa vapaata, ilmaista riistaa? Anarkisti vastaisi, että ehkä on hyväkin, että ihmiset tekevät taidetta jostain muusta syystä kuin rahasta, ja sitä paitsi, tekoäly oppii varmaan ihan pian myös käyttämään aineistonaan itse luomiaan aiempia teoksia ja luomaan muutenkin teoksia myös ihan muun materiaalin kuin ihmisten tekemän taiteen pohjalta, joten ei tässä enää ole mitään ongelmaa.

Olen eri mieltä kuvittelemani anarkistin kanssa. Muun muassa sen vuoksi, että on virhe kuvitella tekoälyn ja ihmisen omaksuvan tietoa ja vaikutteita samalla tavalla ja teholla. Eikä anarkistin haave tekoälystä, joka olisi kaikkien ulottuvilla tasa-arvoisesti kuin hengityskelpoinen ilma tule toteutumaan. (Eivät kaikki tietenkään myöskään hengitä yhtä hyvää ilmaa, mutta se on toinen juttu.) Todennäköisempää on, kuten yllä totesin, että generatiivisen tekoälyn tehokkaimmat versiot tulevat jäämään harvoihin käsiin, ja vain niiden harvojen edun mukaista on saada heidän tuotantolaitostensa tarvitsema raaka-aine ilmaiseksi. Journalisti, kirjailija ja professori Naomi Klein kuvaili tätä ongelmaa tuoreessa artikkelissaan sanomalla, että käynnissä on ehkä kaikkien aikojen suurin varkaus, jossa joukko maailman rikkaimpia yhtiöitä (Microsoft, Apple, Google, Meta, Amazon…) yrittää nielaista kaiken ihmiskunnan tähän mennessä tuottaman ja digitaalisessa muodossa olevan tiedon ja muun sisällön luodakseen siitä maksullisia tuotteita ja palveluita. Kleinin ajatuskulkua jatkaen voi ajatella, että generatiivisen tekoälyn ilosanomaa paukuttavat tahot yrittävät vaivihkaa tehdä meistä tekijän sijaan kuluttajia, jotka tyytyväisenä maksavat siitä, minkä alun perin itse loivat.

Kaikki eivät havaitse tätä vaaraa. Esimerkiksi Paula Havaste kiinnitti huomiota siihen, että sovellushan tekee jotain vasta, kun sille annetaan jokin toimeksianto, ja sanoi uskovansa että jatkossakin ihmisen tekemä on erottuu laadullaan koneälyn tekemästä, ja että siksi hän ei ole kovin huolissaan. Mielestäni hän erehtyy. 

Äkkiseltään voisi tosiaan luulla, että tekoäly osaa generoida jotain kiinnostavaa tai kaupaksi käyvää vasta, kun ihminen antaa sille jonkin oivaltavan kysymyksen tai tehtävän. Nerokkaasta toimeksiannosta on varmasti hyötyä, mutta ei se välttämätön ole, sillä tekoälyhän osaa — jos ei nyt, niin varmaankin kohta — myös aivan alkeellisen toimeksiannon pohjalta tehdä vaikka miljoona tuotosta muutamassa sekunnissa: ”Kirjoita pakolaisaiheinen romaani tyylillä, joka on yhdistelmä F. E. Sillanpään ja Kathy Ackerin puheenpartta.” Käytän ajatusleikissäni Sillanpäätä ja Ackeria, sillä minua kutkuttaa, että mitähän tekoäly saisi aikaan, kun se sulattaisi yhteen vuonna 1888 syntyneen suomalaisen, maalaiselämän ja luonnon kuvaukseen erikoistuneen nobelkirjailijan ja vuonna 1947 syntyneen newyorkilaisen, postmodernin punkkarilesbon kirjailijanäänet ja niissä piilevät maailmankatsomukset. 

Miljoona, tai edes tuhat tekelettä tuolla toimeksiannolla tuottaa tietysti seuraavan haasteen: kuka käy ne läpi, kuka valitsee, kustannustoimittaa ja hioo niistä sen, joka julkaistaan? Ihminen vai tekoäly, kirjailijan vai kustannustoimittajan nimikkeellä? Kustannustoimittajien, taiteilijoiden, kuraattorien ja muiden vastaavien professiot tulevat varmastikin osittain liukumaan yhteen, sillä kun tekoäly tuottaa kasan puolivalmiita teosaihioita tai valmiita teoksia, ja erityistä taiteellista asiantuntemusta omaava ihminen sitten kahlaa tätä pinoa läpi ja valitsee ja tarvittaessa muokkaa tekoälyn tuotoksista ne, jotka tuupataan fanfaarien säestyksellä isoille markkinoille, niin on epäselvää ja liukuvaa, milloin ja missä määrin hänen työtään on järkevää kutsua taiteen tekemiseksi ja milloin kustannustoimittamiseksi tai kuratoinniksi. 

Yhdysvaltain tekijänoikeusvirasto on vastikään linjannut, että tekijänoikeuden piiriin lasketaan myös tekoälyn tekemät teokset, kunhan teosta on ollut tekemässä myös ihminen (The Human Authorship Requirement). Koska tekoälysovelluksia käyttävät kuitenkin ihmiset, lienee tulkinnanvaraista, milloin jokin teos voidaan katsoa kokonaan tekoälyn tekemäksi ja jättää ilman tekijänoikeuden suojaa. Lisäksi on niin, että tekijänoikeusviraston mukaan tekijänoikeuslaki ei suojaa teoksen niitä osia, jotka tekoäly on luonut itsenäisesti. Mutta miten voidaan pitävästi määritellä tekoälyn itsenäinen osuus prosessissa ja lopputuloksessa? 

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Eräs dystooppinen vaihtoehto on se, että suurimmat korporaatiot hankkivat omistukseensa kaikkein tehokkaimmat niistä tekoälysovelluksista, jotka sopivat taiteellisten sisältöjä luomiseen, ja täyttävät markkinat tuotoksillaan ja syrjäyttävät näin ihmiset tältä tuotannonalalta kokonaan — tai paremminkin sanoen ajavat ihmiset marginaaliin aloilta, jotka aiemmin katsottiin aivan erityisen puhtaasti inhimillisiksi toiminnoiksi. Musiikkia nautitaan nykyään pääosin suoratoistopalveluiden kautta. Ne ovat erittäin kannattavia yrityksiä, mutta musiikintekijät saavat niiden kautta raivostuttavan pienen korvauksen. Miljoona striimiä tuottaa musiikintekijälle noin 500 € tulot, edellyttäen että hän on kappaleen ainoa tekijä. Periaatteessa Spotifyille ja muille vastaaville olisi vielä kannattavampaa, jos ne omistaisivat tekoälysovelluksen, joka tuottaisi suoratoistopalvelun levittämät sisällöt. Alusta ei olisi enää vain alusta, vaan myös alkutuottaja, jalostaja ja kaikkien oikeuksien haltija. Ja jos tekoälyn generoima musiikki olisi vaarassa jäädä tekijänoikeuden suojaa vaille, kuten Yhdysvaltain tekijänoikeusvirasto linjaa, niin alusta voisi halutessaan käyttää musiikin luomiseen juuri sen verran ihmiskättä, että ”teoskynnys ylittyy” — mutta kaikki oikeudet jäisivät silti korporaatiolle.

Tuo olisi surkea lopputulos minun ja musiikintekijöiden mielestä, mutta ei kaikkien ihmisten mielestä. Taiteilijoiden on hyvä ymmärtää, että osa ihmisistä tulee tervehtimään tekoälyn hyökyä ilolla myös silloin, kun se syrjäyttää ihmisten tekemää taidetta. Robottitaiteilijoilla tulee olemaan faneja siinä kuin ihmistaiteilijoillakin.

Kustantamo Tammen Keltainen kirjasto on laajin Suomessa julkaistu käännetyn kaunokirjallisuuden sarja. Sen motto on: ”Parasta kirjallisuutta maailmalta jo vuodesta 1954”. Sarjassa on julkaistu tähän mennessä 532 teosta, muun muassa kolmenkymmenen Nobel-kirjailijan kirjoja. Minuakin kiinnostaisi kovasti nähdä, millaisen kirjan nokkelin tekoäly tekisi, jos sille syötettäisiin nuo kaikki, ja annettaisiin tehtäväksi kirjoittaa pari uutta, jollain pienellä aihepiiriin, tyyliin, aikakauteen, maailmankatsomukseen ja sukupuoleen liittyvällä rajauksella. Vaikka generatiivinen tekoäly ei tietenkään varsinaisesti ymmärrä mitään maailmankatsomusta, varmaan se silti osaa siivilöidä laajasta aineisto hyvinkin monenlaisten katsantojen ulkoisia tunnusmerkkejä ja tehdä sen jälkeen työtä käskettyä.

Kuvitellaan siis, että Kustannusosakeyhtiö Tammi, jonka omistaa WSOY, jonka omistaa Bonnier Books — ja joskus tulevaisuudessa jokin vielä isompi sisältöjä julkaiseva ja levittävä organisaatio — alkaisi jossain kaukaisessa tai läheisessä tulevaisuudessa teettää tekoälyllä uusia teoksia Keltaiseen kirjastoon. Mitä sitten? Olisin tosi utelias lukemaan ainakin yhden. Mutta ehkä en enempää. 

Miksi? Koska taide on minulle tärkeää ennen kaikkea maailmankatsomuksellisen pohdiskelun erityisen monipuolisena ja joustavana muotona. Taidetta tekemällä ja taidetta kuluttamalla ihminen vatvoo muun muassa seuraavia kysymyksiä: ”Millainen maailma oikeastaan on? Millainen se voisi olla? Millaiseksi minä haluaisin sen tulevan? Millainen itse olen ja millaiseksi haluan tulla? Miten minun pitäisi elää? Millainen yhteiskunta olisi nykyistä parempi? Miten se luodaan? Mitä on oikeudenmukaisuus? Miksi haluan jatkaa elämistä? Mitä on hyvä elämä?” 

Jos taideteos on generatiivisen tekoälyn luomus, se ei sisällä tuon tyyppisiä pohdintoja, se ei yritä kysyä hyviä kysymyksiä, eikä tarjota edes orastavia vastauksia. Se on vain nippu ärsykkeitä, jotka ihminen kokee kiehtovina tai sitten ei. 

Tämä aatteellisen sisällön ja pyrkimyksen puute ei kuitenkaan haittaa läheskään kaikkia taiteen kuluttajia. Iso osa ihmisistä ajattelee taiteen olevan vain puhdasta ajanvietettä, jotain jota jaksaa katsoa vähän pitempään kuin laavalamppua, ja jolta ei pidäkään toivoa mitään viisautta tai muuta mielekkyyttä. Heidän mielestään tekoälyn tekemällä taiteella ja ihmisen tekemällä taiteella ei sinänsä ole mitään automaattista eroa, vaikka kriittisen taiteen tekijä kuinka itkien muuta väittäisi. Jos taideteoksen ajatellaan olevan vain nippu viihdyttäviä ärsykkeitä — ja ettei sen pidä muuta yrittääkkään — voi tekoäly olla ihan yhtä sopiva taiteen tekijäksi kuin ihminen.

Voisi myös ajatella, että tekoälyn luoma taideteos olisi eräänlainen tyhjä merkki tai ”empty signifier”. Monet postmodernismin alalajit ja niiden tuloksena syntyneet taideteokset ovat minulle rakkaita, mutta siitä lajista en pidä, jossa juhlittiin merkitysten katoamista ja ajateltiin, että taideteoksen pitäisi parhaimmillaan olla nimenomaan jonkinlainen houkutteleva ja herkullinen, mutta tyhjä merkki, joka on vapaa kaikista tarkoituksista ja aatteellisesta painolastista. Jos pitää mahdollisena, että aatteellisesti, poliittisesti neutraalia taidetta ylipäätään voi olla, niin tekoäly toki sopii sellaisten sisältöjen generointiin oikein hyvin. Sellaiset sisällöt eivät kuitenkaan auta meitä ratkaisemaan vaikeimpia kysymyksiä, tekemään hyviä valintoja ja luomaan hyvää elämää tai edes vaihtuvia määritelmiä sille.

Tästä huolimatta tekoälyn tekemää teosta nauttiessa on tietysti mahdollista tehdä juuri noita asioita, pohtia maailman menoa ja elämän tarkoitusta ja muuta. Mutta jos ihmistaiteilijan tekemä osuus puuttuu, jos teos ei ole kirjoittavan, maalaavan tai vaikkapa musisoivan subjektin yritys käsitellä kaikkein vaikeimpia olemassaolon kysymyksiä, miten jaksaisin toden teolla innostua näiden kysymysten märehtimisestä teoksen vastaanottajana, teoksen käyttäjänä? 

En silti ajattele taideteoksia niinkään tekijänsä mielenilmauksina ja tekijänsä lähettäminä viesteinä, vaan paremminkin itsenäisinä olentoina. Jos Marcel Proust tuotaisiin aikakoneella tähän, ei hän olisi mikään ylin auktoriteetti kertomaan, mikä on Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjan ”todellinen” sisältö. Jokaisella teoksella on oma sisäistekijänsä (implied author), jota teoksen kirjoittaja/säveltäjä/maalaaja/tms. ei voi kunnolla hallita eikä edes hahmottaa. Teoksen tekijällä on tekijänoikeus, mutta taiteelliselta kannalta hänen suhteensa teokseen muistuttaa enemmän vanhemman suhdetta täysikasvuiseen lapseensa kuin trumpetistin suhdetta trumpettiin. Hyvät teokset ovat tekijäänsä viisaampia tai ainakin niihin on kiteytynyt hänen ajattelunsa paras osa.

Tästä näkökulmasta käsin joku voisi ajatella, että jos taideteokset eivät ole vain tekijänsä mielenilmauksia, vain hänen kokemuksiaan ja näkemyksiään taiteellisessa muodossa, jos teos elää suurelta osin omaa elämäänsä ja on ei ainoastaan jonkun autöörin, jonkun kynää tai muuta vastaavaa pitelevän ihmisyksilön hengentuote, vaan monen muunkin vaikuttavan tekijän, joltain osin koko aikakautensa ja paikkansa ja kontekstinsa tuotos… ….niin eikö silloin ole mahdollista ajatella, että jatkossa tekoäly pystyisi laajasta aineistosta siivilöimään ja miksaamaan tosi kiehtovia tiivistelmiä ja visioita kulloisestakin ajan hengestä tai jonkin taiteellisen tai aatteellisen koulukunnan pyrkimyksistä? Tavallaan kyllä… …mutta ehkä ei kuitenkaan. Jotta teos voisi yrittää ottaa kantaa siihen, miten meidän pitäisi elää ja mitä on hyvä elämä, pitää teoksella, tai siis teosta kirjoittavalla (tai maalaavalla jne.) ihmisellä olla kaikki pelissä ja oma lehmä ojassa. 

Taideteos syntyy tekijän vilpittömästi yrityksestä tehdä elämästä nykyistä mielekkäämpää, merkityksellisempää, oikeudenmukaisempaa tai jotain. Tekoälyllä ei — ainakaan vielä — ole tällaisia huolia ja pyrkimyksiä. Siksi minun on vaikea ottaa sitä vakavasti taiteen tekijänä. Tilanne muuttuu heti, jos tekoälylle tulee tietoisuus ja oma tahto. En tiedä tarvitseeko se myös oman kehon pystyäkseen jakamaan huolta, haaveita ja ajatuksia ihmisen kanssa syvällisimmällä tasolla. Ehkä.

Tosi jännää, mut onneksi ei vaikuta mun omaan alaan

Kuvataiteilijat ja monen muunkin alan taiteilijat saattavat lukea tätä tekstiäni ajatellen, että ”tosi jännää, mut onneksi ei vaikuta mun omaan alaan, ei ainakaan mun elinaikana”. 

Ihmisen, joka maalaa öljyvärimaalauksia, joita esitetään gallerioissa ja museoissa, ja joita joskus myydään, voi olla vaikea uskoa, että tekoäly tunkisi hänen alalleen kovin pian jos koskaan.

Suurin osa kuvataiteilijoista tekee käsityönä fyysisiä uniikkiesineitä, joita pidetään arvossa taiteilijan henkilökohtaisen kädenjäljen ja henkilökohtaisten ponnistelujen ja pohdintojen vuoksi. Jos joku antaisi tekoälyn tehdä sata maalaussuunnitelmaa ja tulostuttaisi ne sitten museokelpoisilla väreillä maalauskankaalle, niin sitä pidettäisiin edelleen ihmisen tekemänä taiteena. Olennaiseksi nähtäisiin se, millaiset ”promptit”, millaiset ohjeet, ihminen on tekoälylle antanut ja mitä teoksia ihmistekijä on tekoälyn ehdottamista valinnut tulostettaviksi. Printeille määriteltäisiin editio — näitä tulostetaan max 5 kpl — ja ihmistekijä keräisi niistä edelleen kunnian ja mammonan. On kuitenkin tyhmää uskoa, että kehitys jäisi pysähtyisi tuohon.

Moni myös toivoo, että tekoälyn tulo ja ja pitkään käynnissä ollut digitalisaatio aiheuttavat luontaisen vastareaktion, että ihmiset entistä enemmän kaipaavat ja osaavat arvostaa käsin tehtyä, ”analogista” ja uniikkia tuotetta. Epäilemättä eräs syy, jonka vuoksi ihmiset käyvät tanssi-, teatteri- ja oopperaesityksissä ja konserteissa, on juuri se, että niissä on kerta kaikkiaan tosi erilaista olla kuin digitaalisten päätelaitteiden äärellä.

Moni taiteilija varmaan myös ajattelee, että se miten generatiivinen tekoäly uhkaa tiedonvälitystä, demokratiaa ja yhteiskuntarauhaa, on sellainen yleispoliittinen haaste, johon yksittäinen taiteilija, äänestäjä ja kuluttaja ei voi reagoida muuten kuin kannustamalla itseään jonkinlaiseen valppauteen ja oman medialukutaidon kehittämiseen.

Minä kuitenkin toivon, että itse kukin meistä ottaisi tekoälyn riskit paljon vakavammin. Tekoäly on jo tullut. Kukaan ei oikein ollut siihen valmis, mutta jos emme ole tajua varautua tekoälyn seuraavien aaltojen tuloon, meille voi käydä tosi huonosti sekä taiteilijoina että ihmisinä.

Asialla on myös arkisempi ja kulttuuripoliittisempi puoli. Generatiivinen tekoäly ahmii kaikkien taidelajien sisältöjä raaka-aineekseen aika tasapuolisesti, mutta sen välittömät haitat jakautuvat toistaiseksi epätasaisesti. Musiikintekijöille ja käsikirjoittajille tekoäly on jo nyt paha varas ja suuri kilpailija. Soveltavan taiteen puolella muotoilijat ja kuvittajat näkevät myös jo nyt, miten työnantajat voivat tekoälysovelluksia käyttäen pyrkiä pääsemään aste asteelta eroon suurimmasta osasta ihmissuunnittelijoita. Ja tietysti tiedonvälityksen puolella toimittajien ammattikunta on päivä päivältä uhanalaisempi, muista ammateista puhumattakaan. 

Saksalaisten järjestöjen julkilausumassa on kuvataiteelle oma osionsa. Siinä toistetaan samoja vaatimuksia kuin julkilausuman yleisessä ja yhteisessä osiossa. Vaaditaan generatiivisen tekoälyn kehittäjiä maksamaan sovellusten imuroimien, tekijänoikeuslain suojaamien teosten käytöstä. Vaaditaan, että imuroinnin kohteena olemisesta pitää voida myös kieltäytyä, ja että sovellusten haltijoiden on pidettävä julkista rekisteriä siitä mitä aineistoja he ovat tekoälynsä käyttöön imuroineet. Osiossa on kuitenkin myös vaatimuksia, joita julkilausuman muissa osioissa ei mainita. Yksi niistä on:

”We demand from developers of generative AI: The obligation to contribute to the artist social security system as it applies for all exploiters by law.”

He vaativat siis, että koska generatiivisen tekoälyn kehittäjät hyötyvät taiteilijoiden tekemästä työstä, on kehittäjillä velvollisuus osallistua taiteilijoiden sosiaaliturvan rahoittamiseen. Tämä on mielestäni kiehtova ja radikaali oivallus. 

Oletan sen taustalla olevan sekä käytännöllistä että periaatteellista pohdintaa. Käytännön puoli on se, että tulee varmaankin olemaan vaikeaa kehittää tekijänoikeusjärjestelmää niin, että aina kun generatiivinen tekoäly käyttää oman tuotantonsa raaka-aineena vaikkapa jotain kirjoittamaani runoa tai maalaamaani maalausta, minä saisin siitä korvauksen, jonka koko olisi suhteutettu siihen, miten tärkeä teokseni sillä kertaa on tekoälylle ollut. Voi olla, että se on useimmissa tapauksissa mahdotonta, vähän samaan tapaan kuin minulle on mahdotonta arvioida, minkä suuruinen Eeva-Liisa Mannerin runojen vaikutus on ollut omiin runoihini. Siksi korvausjärjestelmä tulee varmaankin ainakin osittain, ellei jopa kokonaan, perustumaan kollektiivisuuteen, jonkinlaiseen tekijänoikeusperustaiseen ”tekijänoikeusveroon”, jota tekoälyn kehittäjiltä ja käyttäjiltä peritään, ja jonka tekijänoikeuskorvauksia keräävät järjestöt tavalla tai toisella tilittävät taiteilijoille, joko käytön perusteella yksilöityinä korvauksina (jos yksilöinti on mahdollista) tai osingon tapaisina tuloina tai apurahoina tai jollain muulla menetelmällä.

Taiteilijoiden sosiaaliturvan kehittäminen sopii tähän kokonaisuuteen tekijänoikeuskorvausten rinnalle oikein hyvin, sillä on loogista ja oikeudenmukaista ajatella, että kun tekoäly välttämättä tarvitsee ja käyttää ihmistaiteilijoiden tuotantoa raaka-aineenaan, pitää sen omistajien ja käyttäjien kantaa vastuuta myös ihmistaiteilijoiden oikeuksien toteutumisesta ja perustoimeentulosta, eli sosiaaliturvasta. Eikä jättää sitä vain valtioiden vastuulle. On hienoa, että Saksassa nimenomaan kuvataiteilijoiden järjestö on keksinyt vaatia tällaista kaikkien taiteilijoiden nimissä.

Taidealojen on sekä oman etunsa että yhteisen hyvän nimissä hyvä muodostaa yhteinen rintama ja pyrkiä joukkovoimalla vaikuttamaan tekoälyä koskevaan lainsäädäntöön ja muihin pelisääntöihin, muuallakin kuin Saksassa.

Jos taidemaalari ei nyt reagoi, niin se kostautuu myöhemmin. Elokuvaohjaaja voi ajatella, että ”nooh, voihan se olla, että tekoäly alkaa tarjota mulle parempia käsiksiä kuin ihmiskäsikirjoittajat, ja en usko että ohjaajan pallille ikinä mitään robottia istutetaan, kyllähän täs täytyy human touch säilyttää kuiteski”. Ajatus kuitenkin kostautuu myöhemmin. Taidepolitiikan historiassa on valitettavasti vähintään yhtä paljon esimerkkejä taidelajien välisestä epäsolidaarisuudesta kuin yhteisen edun ymmärtämisestä ja myötätunnosta. 

Musiikintekijöiden, leffantekijöiden ja esittävien taiteiden ammattilaisten on perinteisesti ollut vaikea ymmärtää kuvataiteilijoiden taloudellista ahdinkoa. Vaikea ymmärtää ja vielä vaikeampi innostua auttamaan. 

Muiden taiteiden ammattilaiset tapaavat puhua kuvataiteilijoille tähän tapaan: ”Onhan se kumma, että teillä on tollanen systeemi, että te ette saa ollenkaan rahaa tekeleittenne esittämisestä näyttelyissä tai netissä, tai saatte naurettavan pienen korvauksen siitä, mutta… …ittehän ootte siihen suostuneet ja ehkä teidän kantsis vaan opetella myymään teoksianne nykyistä paremmin — niistähän maksetaan tosi hyvin, silloin kun joku päätyy ostamaan. Niin että onnea vaan siihen hommaan.” 

Tilanne on hieman muuttunut viime vuosina, kun työehdot ja muut sopimusehdot ovat musiikissa, leffa- ja tv-maailmassa ja laitosteattereissa heikentyneet ja pysyvät tai pitkäaikaiset työpaikat vähentyneet. Kun esimerkiksi suoratoistopalvelut ovat romahduttaneet musiikintekijöiden mahdollisuudet saada tuloja musiikkitallenteista, ovat monet heistä saaneet ihan uutena asiana maistaa sitä köyhyyttä tai toimeentulomahdottomuutta, joka on suurimmalle osalle kuvataiteilijoista vanhastaan tuttua ja normaalia.

Silti eri alojen taiteilijoiden on edelleen usein vaikea ottaa toistensa taloudelliset tai tekijänoikeuksiin liittyvät ongelmat todesta.

Moni kuvataiteilija ihmettelee marttyyrin elkein, että miten kukaan voi vastustaa näyttelypalkkioiden tai -korvausten maksamista, miksi ihmiset eivät tajua kuinka kuvataiteilija uurastaa saamatta usein työstään mitään rahallista korvausta, vaikka hänen näyttelyissään kävisi tuhansia ihmisiä? Ja kuitenkin suurin osa näistä oman asemansa surkeutta voivottelevista kuvataiteilijoista itse kuuntelee musiikkia lähinnä tai pelkästään sellaisten suoratoistopalveluiden kautta, jotka eivät tuota suurimmalle osalle musiikintekijöistä mitään merkittävää tuloa.

Ihmisen on usein helppo tunnistaa ne vääryyden muodot, joista hän itse kärsii. Ja paljon vaikeampi tunnistaa niitä vääryyksiä, joista muut kärsivät, ja omaa osuuttaan niiden vääryyksien synnyssä.

Toivon, että tilanne muuttuu, että solidaarisuus kasvaa. Kun epäreilun digitalisaation aiheuttamat haitat yleistyvät ja kun yhä suurempi osa kaikkien alojen taiteilijoista on freelancereita ja itsensätyöllistäjiä, on entistä helpompi nähdä yhteiset edut ja joukkovoiman tarve.

Generatiivinen tekoäly vaikuttaa sekin meistä jokaiseen jo nyt ja tulevaisuudessa paljon nykyistä enemmän. Sillä on hyvä ja huono potentiaali ja meidän on järkevää yhdessä luoda rakenteet, jotka jättävät tilaa tekoälyn hyville puolille niin taiteessa kuin muillakin elämän aloilla. Ja meidän pitää luoda rakenteet, jota estävät tekoälyä tuhoamasta tiedonvälitystä, demokraattista yhteiskuntaa, taiteen tekemisen mahdollisuuksia ja taiteen asemaa ihmisten maailmassa.

Lähteet

_{Joshua Bengio: ”Slowing down development of AI systems passing the Turing test”. 5.4.2023. https://yoshuabengio.org/2023/04/05/slowing-down-development-of-ai-systems-passing-the-turing-test/} 

_{ChatGPT. https://chat.openai.com/}

_{Rohit Chopra: ”In India, WhatsApp is a weapon of antisocial hatred”. The Conversation. 23.4.2019. https://theconversation.com/in-india-whatsapp-is-a-weapon-of-antisocial-hatred-115673} 

_{Facebook–Cambridge Analytica data scandal. https://en.wikipedia.org/wiki/Facebook–Cambridge_Analytica_data_scandal} 

_{Future of Life Institute: ”Pause Giant AI Experiments: An Open Letter”. 22.3.2023. https://futureoflife.org/open-letter/pause-giant-ai-experiments/} 

_{Jamie Grierson: ”Photographer admits prize-winning image was AI-generated”.  The Guardian. 17.4.2023. https://www.theguardian.com/technology/2023/apr/17/photographer-admits-prize-winning-image-was-ai-generated} 

_{Have I Been Trained? https://haveibeentrained.com} 

_{Heart on My Sleeve (ghostwriter977 song). https://en.wikipedia.org/wiki/Heart_on_My_Sleeve_(ghostwriter977_song) & https://www.youtube.com/watch?v=_iYU9h7FEw0}

_{Douglas Heaven: ”Deep learning pioneer Geoffrey Hinton quits Google”. MIT Technology Review. 1.5.2023. https://web.archive.org/web/20230501125621/https://www.technologyreview.com/2023/05/01/1072478/deep-learning-pioneer-geoffrey-hinton-quits-google/} 

_{Holly Herndon. http://www.hollyherndon.com/} 

_{Holly Herndon: ”AI and Music – Holly Herndon presents Holly+ feat. Maria Arnal, Tarta Relena and Matthew Dryhurst”. Sonar 2023 Festival. https://www.youtube.com/watch?v=Wk6T2WmhuJw}

_{Holly Herndon: Jolene. 2022. https://songwhip.com/holly-herndon/jolene} 

_{Holly Herndon: PROTO. 2019. https://hollyherndon.bandcamp.com/album/proto} 

_{Information Is Beautiful: ”Money too tight to menion — major music streaming services compared”. 3.3.2028. https://informationisbeautiful.net/visualizations/spotify-apple-music-tidal-music-streaming-services-royalty-rates-compared/}

_{Initiative Urheberrecht. https://urheber.info/about-us} 

_{Initiative Urheberrecht: ”Authors and Performers Call for Safeguards Around Generative AI in the European AI Act”. 19.4.2023. https://urheber.info/media/pages/diskurs/ruf-nach-schutz-vor-generativer-ki/e9ae79fd37-1681902889/final-version_authors-and-performers-call-for-safeguards-around-generative-ai_19.4.2023_12-50.pdf}

_{Katalogimusiikin / tuotantomusiikin määritelmä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuotantomusiikki}

_{Naomi Klein: ”AI machines aren’t ‘hallucinating’. But their makers are”. The Guardian. 8.5.2023. https://www.theguardian.com/commentisfree/2023/may/08/ai-machines-hallucinating-naomi-klein} 

_{Zoe Kleinman & Chris Vallance: ”AI ’godfather’ Geoffrey Hinton warns of dangers as he quits Google”. BBC News. 3.5.2023. https://www.bbc.com/news/world-us-canada-65452940}

_{Laion. https://laion.ai/} 

_{Lucas Mearian: ”Q&A: Google’s Geoffrey Hinton — humanity just a ’passing phase’ in the evolution of intelligence”. Computerworld, 4.4.2023. https://www.computerworld.com/article/3695568/qa-googles-geoffrey-hinton-humanity-just-a-passing-phase-in-the-evolution-of-intelligence.html} 

_{Louis Rosenberg: ”The Metaverse and Conversational AI as a Threat Vector for Targeted Influence”. IEEE 13th Annual Computing and Communication Workshop and Conference. 8.3.2023. https://www.researchgate.net/publication/368492998_The_Metaverse_and_Conversational_AI_as_a_Threat_Vector_for_Targeted_Influence} 

_{Jim Samuel: ”A Quick-Draft Response to the March 2023 “Pause Giant AI Experiments: An Open Letter” by Yoshua Bengio, signed by Stuart Russell, Elon Musk, Steve Wozniak, Yuval Noah Harari and others…” https://www.researchgate.net/publication/369803272_A_Quick-Draft_Response_to_the_March_2023_Pause_Giant_AI_Experiments_An_Open_Letter_by_Yoshua_Bengio_signed_by_Stuart_Russell_Elon_Musk_Steve_Wozniak_Yuval_Noah_Harari_and_others} 

_{Akanksha Saxena: ”India fake news problem fueled by digital illiteracy”. Deutsche Welle. 2.3.2021. https://www.dw.com/en/india-fake-news-problem-fueled-by-digital-illiteracy/a-56746776}

_{Philip Sherburne: ”Will AI Lead to New Creative Frontiers, or Take the Pleasure Out of Music?” Pitchfork. 24.5.2022. https://pitchfork.com/features/article/ai-music-experimentation-or-automation/}

_{Tammen Keltainen kirjasto. http://keltainenkirjasto.fi/kirjat/keltaisen-kirjaston-kirjaluettelo/}

_{Teemu Mäki & Max Savikangas: Ihmisen jälkeen / Posthuman. 2023. https://teemumaki.com/theater-posthuman-fi.html} 

_{Markku Tuhkanen: ”Musiikintekijät pelkäävät, että Suomen tulkinta EU:n uudesta tekijänoikeusdirektiivistä suosii digijättejä”. 2.3.2021. https://voima.fi/artikkeli/2021/musiikintekijat-pelkaavat-etta-suomen-tulkinta-eun-uudesta-tekijanoikeusdirektiivista-suosii-digijatteja/} 

_{United States Copyright Office: ”Copyright Registration Guidance: Works Containing Material Generated by Artificial Intelligence”. 16.3.2023. https://www.copyright.gov/ai/ai_policy_guidance.pdf}