Teosvälitykset rikkovat ennätyksiä

26.6.2015
Tänä syksynä kymmenettä kertaa järjestettävä Art Fair Suomi laajenee ja kansainvälistyy. Mukana on ensimmäistä kertaa ulkomaalaisia gallerioita.
Art Fair Suomi laajenee ja kansainvälistyy syksyllä. Mukana on ensimmäistä kertaa myös ulkomaalaisia gallerioita.

Teosvälityksiin on helppo tulla, se tiedetään. Yllättävää on, että teosvälitykset ovat tänä vuonna ylittäneet kävijä- ja myyntiennätyksiään taantumasta huolimatta. Yksityisten ostajien merkitys kasvaa jatkuvasti. 

Taidemaalariliiton teosvälitys rikkoi maaliskuussa kävijäennätyksensä. Kaapelitehtaalla kävi arviolta 20 000 ihmistä, kun vuotta aiemmin kävijämäärä oli noin 18 000. Näyttelysihteeri Katariina Lager on tyytyväinen, vaikka taantuma tuntuukin.

”Taantuma alkoi vaikuttaa pari vuotta sitten niin, että harva yksityinen ostaja hankkii enää useita teoksia. Sellaisia kävijöitä on vähemmän. Mutta toki kun kävijämäärä kasvaa, myös kauppoja syntyy”, kertoo Lager.

 

Yksityiset ostajat löysivät teosvälitykset

  • 1970-luvulla alkanut Taidemaalariliiton teosvälitys oli alunperin valtion taidehankintojen ostotilaisuus. 1990-luvulla teosvälitys avattiin yleisölle. Nykyisin valtaosa ostajista on yksityishenkilöitä.
  • Myös Suomen Kuvanveistäjäliiton ja Suomen Taidegraafikoiden teosvälitys aloitti julkisille taidekokoelmille suunnattuna tilaisuutena. Keväällä 2015 70 % ostajista oli yksityishenkilöitä.
  • 2015 Taidemaalariliiton teosvälityksessä oli myynnissä noin 1 500 teosta 600 taiteilijalta.
  • Teos 2015 -tapahtumaan osallistui 94 kuvanveistäjää ja 120 taidegraafikkoa
  • Taidemaalariliiton, Suomen Kuvanveistäjäliiton ja Suomen Taidegraafikoiden sekä Art Fair Suomen paikaksi on vakiintunut Helsingin Kaapelitehdas.

Kävijämäärää ja myyntiä joutuu jännittämään joka vuosi, sillä kulut Kaapelitehtaan 3 500 neliömetrin tilan vuokrasta ja muista järjestelyistä ovat suuret. Lagerin mukaan suurin kävijämäärään vaikuttava tekijä on mediahuomio. Tänä vuonna kävijöitä toivat mm. Ylen uutisten, Helsingin Sanomien ja useiden sisustuslehtien julkaisemat jutut.

Kuvataidejärjestöjen teosvälitykset perustettiin valtion ja muiden taidekokoelmien ostajia varten, mutta yksityishenkilöt ovat nykyään teosvälitysten tärkein yleisö. Suomen Kuvanveistäjäliiton ja Suomen Taidegraafikoiden teosvälityksessä peräti 70 prosenttia ostajista oli tänä vuonna yksityishenkilöitä. Grafiikanteoksia myytiin puolentoista viikon aikana yli 200 ja veistoksia yli 50. Teosvälityksen merkitys niin liitoille kuin taiteilijoillekin on kasvanut jatkuvasti. Nykyisin yli kolmannes Suomen Taidegraafikoiden myyntikokoelman vuosimyynnistä tulee juuri teosvälitystapahtumasta.

Järjestöt ovat yksimielisiä teosvälitysten suosion salaisuudesta. Asiakkaiden on selvästi helpompi tulla ostoksille tapahtumaan kuin galleriaan.

”Se on se helppous. Monet ovat myös sanoneet pitävänsä siitä, että yhtä aikaa on esillä niin monen taiteilijan teoksia. Ainahan teosvälitysten kautta saadaan kävijöitä myös gallerioihin, mutta pitäisi saada vielä paljon enemmän”, sanoo Taidemaalariliiton Katariina Lager.

Art Fair Suomi kansainvälistyy ja laajenee

Muu ry:n ja Valokuvataiteilijoiden liiton järjestämä Art Fair Suomi järjestetään syyskuussa kymmenettä kertaa. Myös Art Fair Suomen paikka on Kaapelitehdas, ja tällä kertaa tapahtuma laajenee Puristamosta ja Valssaamosta Kaapelitehtaan suurimpaan tilaan, Merikaapelihalliin. Samalla tapahtuma kansainvälistyy.

”Avaamme ensimmäistä kertaa messut kansainvälisille toimijoille. Toivottavasti Art Fair kasvaa kansainvälisesti merkittäväksi taidetapahtumaksi”, toivoo Muu ry:n tuottaja Hanna Uusi-Seppä.

Messuille osallistuu taiteilijavetoisia gallerioita erityisesti Alankomaista ja Pohjoismaista. Kaukaisimmat vieraat saapuvat Kanadasta ja Väli-Amerikasta. Esillä on valokuva-, video- ja äänitaidetta, installaatioita ja performansseja mutta myös maalauksia ja veistoksia. Teosvälityksen lisäksi Art Fair Suomi tarjoaa yleisölle ohjelmaa, kuten taiteilijahaastatteluja ja opastuksia. Taiteilijoille on luvassa omia tapahtumia. Ohjelmisto julkistetaan alkusyksystä.