Venetsialla on vieläkin väliä

Venetsian taidebiennaali on edelleen yksi maailman tärkeimmistä nykytaiteen kansainvälisistä areenoista. Framen viestintäpäällikkö Heljä Franssila kertoo, miksi Suomenkin kannattaa olla siellä mukana.

Onko Venetsialla vielä merkitystä? Nykytaidejulkaisu The Art Newspaper kysyi tätä nimekkäiltä kuraattoreilta ja keräilijöiltä Venetsian taidebiennaalin avajaisten lähestyessä toukokuun vaihteessa.

Totta kai Venetsialla on merkitystä, kuului vastaus. Kaikki kymmenisen vastaajaa olivat yksimielisiä tästä, tosin jokainen hieman eri syistä. Yhden mielestä Venetsian biennaalin painoarvo tulee sen pitkästä historiasta, toisen mielestä sen sosiaalisesta ulottuvuudesta, taidemaailman kohtaamisesta.

Yhdysvaltalaisen Franklin Sirmansin mukaan biennaalit ovat tehneet eräänlaisen comebackin. Kun nykytaidemaailma muuten pyörii pitkälti bisnestä tekevien taidemessujen ympärillä, ovat biennaalit paikkoja, joissa vielä keskitytään olennaiseen: taiteeseen ja elämään.

Juttua lukiessani huomasin suorastaan helpottuvani vastauksista. Ihanaa, että Venetsia on näiden kaikkien mielestä tärkeä. Niin se on nimittäin meidänkin eli kaikkien Framessa työskentelevien mielestä, ja tähän näkemykseen nojaten olemme tehneet suurinta kansainvälistä projektiamme jälleen lähes kahden vuoden ajan.

Suomi on osallistunut Venetsian taidebiennaaliin jo yli sata vuotta. Venetsia on maailman taidebiennaaleista vanhin: se perustettiin 1895. Jo vuoden 1899 biennaalissa nähtiin suomalainen taiteilija, Elin Danielson-Gambogi, joka oli mukana Italian paviljongissa. Suomi osallistui biennaaliin omalla näyttelyllä ensimmäisen kerran 1909 Akseli Gallen-Kallelan teoksilla.

Suomen oma paviljonki rakennettiin taidebiennaalin valtaamaan puistoon, Giardiniin, vuonna 1954. Kyseessä oli suomalaisen kulttuuriväen yhteinen hanke, jonka keulahahmona ja yhtenä mesenaattina toimi Maire Gullichsen. Puisen ja alun perin väliaikaiseksi tarkoitetun paviljongin suunnitteli Alvar Aalto. Sittemmin Aallosta tuli maailmankuulu, ja nykyisin melko vaatimattoman näköinen paviljonki on Italian museoviranomaisten suojelema rakennus.

Vuonna 1962 Giardinin puistoalueelle valmistui myös Ruotsin ja Norjan kanssa yhdessä rakennettu Pohjoismainen paviljonki, minkä jälkeen Suomi oli vuosikymmenten ajan mukana vain yhteisissä pohjoismaisissa näyttelyissä ja vuokrasi Aalto-paviljonkia muille maille.

Valkoiset Finlandia-kirjaimet ripustettiin siniseen Aalto-paviljonkiin jälleen vuonna 2007, jolloin paviljonki otettiin omaan käyttöön ja siellä nähtiin taiteilija Maaria Wirkkalan näyttely.

Suomen osallistuminen Venetsian taidebiennaaliin on opetus- ja kulttuuriministeriön Framelle osoittama tehtävä, jota ministeriö myös suurimmaksi osaksi rahoittaa. Frame tilaa ja tuottaa Suomen näyttelyn, mikä tarkoittaa, että Frame päättää kunkin biennaalin kohdalla, miten näyttely järjestetään ja kuka sen kuratoi.

Kun Frame-säätiön uusi henkilökunta aloitti työnsä Raija Kolin johtamana vuoden 2013 alussa, ryhdyimme heti ensi töiksemme tekemään Suomen näyttelyä Venetsian biennaaliin. Sattumoisin se oli tuona vuonna tavallistakin suurempi projekti, sillä Suomella oli käytössään Aalto-paviljongin lisäksi myös Pohjoismainen paviljonki.

Opimme kertaheitolla ja paikoin kantapään kautta, mistä biennaalissa on kyse ja mitä tarkoittaa rakentaa näyttely yli 2000 kilometrin päähän Suomesta ikivanhalle saarelle, jolla ei ole autoja. Kottikärryt ja paikalliset rautakaupat ovat tulleet tutuiksi.

Rakennusmateriaalien kärrääminen on kuitenkin vain yksi – vaikkakin hikinen – osa. Rakennusvaihe on viimeinen jäävuoren huippu, jota edeltää tiivis, yli vuoden mittainen kuraattorin ja taiteilijan yhteinen valmistelutyö. Lopputulos eli näyttely on näkyvin osa mittavasta tuotannosta, johon kuuluu paljon muutakin kuin se mitä paviljongissa nähdään.

Kuraattori ja taiteilija tekevät teosta varten laajan taustatyön ja etsivät ratkaisuja paikkasidonnaiseen toteutukseen. Venetsian ollessa kyseessä tuotantoon kuuluu olennaisesti monimutkainen ja aikaa vievä lupaprosessi. Mukana näyttelyn tuottamisessa on iso joukko suomalaisia ja italialaisia osaajia arkkitehdeistä puutarhureihin.

Kuluneen vuoden aikana olemme myös hakeneet aktiivisesti näyttelylle yksityistä rahoitusta ja yhteistyökumppanuuksia, toimittaneet ja kustantaneet kirjan IC-98:n tuotannosta, viestineet näyttelystä ja taiteilijasta niin kotimaassa kuin ulkomailla, tuottaneet biennaalin avajaisviikon tilaisuuksia ja toimittaneet erilaisia sähköisiä ja painettuja materiaaleja näyttelyesitteestä pressipakettiin.

Suuri panostuksemme Venetsiaan kannattaa siksi, että Venetsia tosiaan on edelleen yksi tärkeimmistä kansainvälisistä nykytaiteen esittämisen areenoista maailmassa.  Monista muista taiteen kansainvälisistä suurtapahtumista – kuten Kasselin Documentasta, São Paolon biennaalista ja joka toinen vuosi maata vaihtavasta Manifestasta – Venetsia eroaa siinä, että siellä valtiot edelleen esittävät taidetta omissa paviljongeissaan.

Tätä vanhahtavalta kuulostavaa käytäntöä kritisoidaan ja ironisoidaan joka ikinen biennaalivuosi, ja siitä kumpuavat myös kysymykset Venetsian relevanssista. Silti maat suhtautuvat mahdollisuuteen näyttää nykytaiteensa kärkeä intohimoisesti, ja tälläkin hetkellä moni maa jonottaa omaa paviljonkia. Tänä vuonna huomion vei Australian upouusi paviljonki, jonka avasi suuren maailman tyyliin näyttelijätähti Cate Blanchett.

Suomi on yksi onnekkaista maista, jolla on oma paviljonki ja vieläpä erinomaisella paikalla Italian päänäyttelypaviljongin vieressä Giardinissa. Hyvä sijainti tarjoaa loistavan tilaisuuden edistää suomalaisen nykytaiteen tunnettuutta ja Suomea kulloinkin edustavan taiteilijan uraa.

Näitä agendoja edistämme paitsi tietysti itse näyttelyllä, myös verkostoitumalla, sillä erilaiset yhteistyötilaisuudet syntyvät useimmiten suhteiden avulla. Tärkein hetki verkostoitumiseen on biennaalin avajaisviikko, jolloin tuhannet nykytaiteen asiantuntijat ja journalistit saapuvat Venetsiaan katsomaan nykytaidetta. Me hyödynsimme tätä h-hetkeä järjestämällä Suomen paviljongin eli taiteilijaduo IC-98:n Vuodet, ajat, iäisyydet -näyttelyn kunniaksi useita tilaisuuksia tarkasti harkituille kohderyhmille.

On vielä aikaista sanoa, mitä kaikkea tämänvuotisesta Venetsian biennaalista seuraa. IC-98 kertoo saaneensa jo nyt yhden yksityisnäyttelykutsun ja muutamia kiinnostavia yhteistyötarjouksia isoilta kansainvälisiltä toimijoilta. Jos ne toteutuvat, biennaalinäyttelyn voi varmasti todeta auttaneen IC-98:a, joka muutenkin on hyvässä kansainvälisessä nosteessa.

Medianäkyvyyteen voi myös olla tyytyväinen: Suomen näyttely on noteerattu lähes kaikissa suurissa brittipäivälehdissä ja kansainvälisissä taidejulkaisuissa. Yhteistyökumppanimme kertovat saaneensa tilaisuuksistamme arvokkaita kontakteja, jotka toivottavasti vievät heitä eteenpäin.

Medianäkyvyyteen voi myös olla tyytyväinen: Suomen näyttely on noteerattu lähes kaikissa suurissa brittipäivälehdissä ja kansainvälisissä taidejulkaisuissa. Yhteistyökumppanimme kertovat saaneensa tilaisuuksistamme arvokkaita kontakteja, jotka toivottavasti vievät heitä eteenpäin.

Jäljellä on vielä yksi, ehkä kaikkein painavin syy osallistua Venetsian biennaaliin. Kollegani, Framen ohjelmapäällikkö on todennut biennaalin olevan kiinnostava siksi, että se on niin vahvasti ajan hermolla. Hänen mukaansa Venetsia on zeitgeist-mittari, joka kertoo paitsi nykytaiteen ilmiöistä, myös globaalista todellisuudesta.

Jäljellä on vielä yksi, ehkä kaikkein painavin syy osallistua Venetsian biennaaliin. Kollegani, Framen ohjelmapäällikkö Taru Elfving on todennut biennaalin olevan kiinnostava siksi, että se on niin vahvasti ajan hermolla. Hänen mukaansa Venetsia on zeitgeist-mittari, joka kertoo paitsi nykytaiteen ilmiöistä, myös globaalista todellisuudesta.

Meistä kaikista Framessa on tärkeää ja hienoa, että Suomi on mukana tuottamassa tätä yhteistä ymmärrystä tästä hetkestä.