”Nyt mä lyön vasaralla siihen kakkuun” – Performanssitaiteilijoiden ateljeessa esityselementtejä täytyy päästä kokeilemaan

Performanssitaiteilijat Katri Kainulainen ja Maximilian Latva raottivat Taiteilija-lehdelle Helena-ateljeensa ovea ja kertoivat työhuoneen merkityksestä heidän työskentelyssään.

Kainulainen & Latva on Katri Kainulaisen ja Maximilian Latvan muodostama performanssitaiteen duo, joka on työskennellyt yhdessä yli kahdeksan vuotta.

Ensitapaamisesta alkaen taiteilijat ovat kokeneet yhdessä tekemisen luontevaksi ja mielekkääksi, ja he kertovatkin olevansa töissä melkein koko ajan. Yhteisen työn myötä pariskunta viettää paljon aikaa yhdessä, mutta ateljee on mahdollistanut rajauksen työn ja vapaa-ajan välillä.

”Vaikka me edelleen tehdään vähintään alitajuisesti koko ajan työtä, niin nyt tämä tosi hyvä paikka rajaa sitä hienosti. Voidaan vaikka sopia, että pidetään palaveri ja nähdään työhuoneella”, Kainulainen kertoo.

Duon performanssien valmistuminen vaatii paljon käsityötä, pukujen, rekvisiitan ja lavasteiden valmistamista sekä erilaisten teknisten toteutusten testaamista. Aiemman työhuoneen tilanpuute ja rauhaton ympäristö vaikeuttivat monella tapaa taiteilijoiden työskentelyä, joten lisäneliöistä on ollut apua.

”Esimerkiksi tuota pientä luurankoveistosta on pyöritelty ilmassa erilaisten narujen päässä tuntikausia eri tavoilla, kun on pitänyt ratkaista millainen lukko siihen tulee ja millainen kiinnitys ja remmi, koska me ollaan sen verran nynnyjä performanssitaiteilijoita, että meidän tarkoitus ei ole vahingoittaa ketään yleisössä”, Latva kertoo virnistäen.

Ensimmäisen Åström-stipendiaattivuoden jälkeen Kainulainen ja Latva ovat työstäneet muun muassa erilaisia live-performansseja sekä teoskokonaisuutta Moskovan modernin taiteen museoon ja järjestäneet Helsinki Performance Art Symposium -tapahtuman Teurastamolle Mad Housen tiloihin.

Ateljee on toiminut erilaisten projektien tukikohtana, varastona, työskentelytilana sekä tapaamispaikkana.

”Me tehdään itse meidän asut, ja jos me tarvitaan jotain taustaa tai jonkinlaisia rakennelmia, niin me tehdään ne itse ja kaikki eri osa-alueet. Se on tosi DIY (do it yourself)”, Kainulainen avaa.

Erityisen tärkeää Kainulaiselle ja Latvalle onkin mahdollisuus pitää monia keskeneräisiä projekteja esillä samanaikaisesti. Se ei ainoastaan säästä aikaa vaan myös ruokkii projektien sisältöjä.

Performanssit rakentuvat prosessissa

Millainen performanssin tekoprosessi sitten on?

”Hirveä!” Kainulainen sanoo ja purskahtaa nauruun.

Ideoiden tai teemojen heittelyn sijaan kaikki alkaa kuvista, joita taiteilijat kaivelevat alitajunnastaan. Prosessin alkuvaiheet ovat pitkälti silmiin tuijottelua ja kahvin juomista, kunnes syntyy ajatus minkä materiaalien ja välineiden kanssa työskennellään.

”Sitten, kun saa tietää, että hei, tässä on tällaiset pikkutytöt ja päästään ompelemaan niille niitä pikkutyttöjen mekkoja niin se on vähän kuin paise puhkeaisi. Minulle se materiaalien kanssa työskenteleminen on kivaa ja nautinnollista.” Kainulainen avaa.

Sisältö rakentuu jokaisessa performanssissa vasta prosessin aikana.

”Performanssin sisältö ei ole koskaan tiedossa. Me ei lähdetä sinänsä liikkeelle sisällön kautta, vaan me lähdetään aina kuvista”, Latva kertoo.

Performansseja ei toisteta ennen esitystä samalla tavoin kuin teatterissa.

”Kaikkia elementtejä, mitä meidän performansseissa on, täytyy kuitenkin päästä ihan oikeasti fyysisesti kokeilemaan. Se, että kuvittelisin, että sitten kävelen tuohon ja nyt mä lyön vasaralla siihen kakkuun, niin kyllä se täytyy tehdä se kakku tai viisi kakkua ennen kuin se livejuttu toteutuu”, Kainulainen kuvailee.

Performanssitaiteilijoiden paradoksi

Kainulainen & Latva -duon kalenteri on yleensä täyttynyt vuodeksi, joskus jopa kahdeksi eteenpäin. Näyttelyitä ja esityksiä on tulossa niin Suomeen kuin ulkomaille.

”Performanssitaiteilijoina me eletään sellaisessa jatkuvassa naurettavassa kierteessä, että meillä on tunne, ettei kukaan koskaan kutsu meitä minnekään ja kukaan ei välitä meistä yhtään ja kukaan ei tiedä meistä. Ja sitten toisaalta on ihan sellainen olo, että pitäisiköhän tästä ennemminkin perua joku keikka kuin ottaa uusia”, Kainulainen kertoo huvittuneena.