7.11.2018
Tulevan kesän Mäntän kuvataideviikkojen kuraattori Marja Helander haluaa tarkastella Pekilon näyttelyssä erityisesti ympäristökysymyksiä. Mäntän kuvataideviikkojen vuoden 2019 kuraattoriksi on valittu kuvataiteilija Marja Helander. Helander on saamelainen valokuva- ja videotaiteilija sekä elokuvaohjaaja, jonka juuret ovat Helsingissä ja Utsjoella. Teoksissaan hän on tutkinut muun muassa identiteettiään suomalaisen ja saamelaisen kulttuurin välissä. Helanderille myönnettiin tänä vuonna Tampereen elokuvajuhlien […]
19.11.2018
Oulun Pikisaari on tunnelmallinen, puutalojen täyttämä asuin- ja ulkoilualue kaupungin keskustan liepeillä. Sinne on pikkuhiljaa syntynyt aktiivinen kulttuurikeskittymä, jonka toivotaan laajenevan edelleen.
21.11.2018
Kuvataiteilija Perttu Saksan suunnittelema muistomerkki Kartta julkistetaan ensi sunnuntaina Hietaniemen hautausmaalla. Yleisradio välittää tilaisuuden suorana lähetyksenä. Presidentti Mauno Koiviston hautamuistomerkki paljastetaan kutsuvierastilaisuudessa Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä sunnuntaina 25. marraskuuta. Muistomerkin on suunnitellut kuvataiteilija Perttu Saksa. Yleisradio välittää tilaisuuden suorana lähetyksenä kello 11.50 alkaen. Valtioneuvoston kanslia julkisti tammikuussa 2018 yleisen taidekilpailun hautamuistomerkin suunnittelemiseksi. Teosehdotuksia vastaanotettiin määräaikaan mennessä 138. Kilpailun […]
26.11.2018
Edustajiston kokous Suomen Taiteilijaseura ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 14.12.2018 klo 13.00 alkaen Sähkötalon Aalto Auditoriossa (Runeberginkatu 1 2, Helsinki). Kokouksen esityslista liitteineen toimitetaan seuran jäsenliittoihin 29.11.2018. Aamupäivän ohjelmasta tiedotetaan Suomen Taiteilijaseuran kanavissa erikseen.
27.11.2018
Valtion taidetoimikunnat ovat myöntäneet arkkitehtuurin, elokuvataiteen, esittävien taiteiden, kirjallisuuden, kuva-, media- ja monitaiteen, muotoilun, musiikin, sarjakuva- sekä valokuvataiteen valtionpalkinnot. Palkittujen joukossa ovat muun muassa kuvataiteilija Sasha Huber, mediataiteilija Anneli Nygren ja valokuvataiteilija Susanna Majuri. Visuaalisten taiteiden valtionpalkinnot on myönnetty kuvataiteilija Sasha Huberille, mediataiteilija Anneli Nygrenille, sarjakuvataiteilija Kati Rapialle ja valokuvataiteilija Susanna Majurille. Taiteilija Annette Arlander […]
10.12.2018
Lönnströmin taidemuseo on toteuttanut mittavia nykytaidehankkeita yhteistyössä kuvataiteilijoiden kanssa vuodesta 2016 lähtien. Seuraavaksi projektin pääsee toteuttamaan kuvataiteilija Raimo Saarinen, jonka ehdotus Kelluva saari valittiin 100 000 euron tuotantotuen saajaksi. Lönnströmin taidemuseo on valinnut seuraavaksi toteutettavaksi nykytaideprojektikseen kuvataiteilija ja kuvanveistäjä Raimo Saarisen Kelluva saari -teoksen. Kelluva saari on luontoa jäljittelevä veistos. ”Teos jatkaa taiteellista tutkimusprojektiani kasveja hyödyntävän […]
13.12.2018
Suomen Taiteilijaseuran kuvataiteilijapalkinto myönnetään tänä vuonna taiteilija ja ohjaaja Marja Helanderille. Hänen teoksissaan saamelaisaiheet, identiteettikysymykset ja ihmisen suhde ympäristöönsä saavat monitulkintaisia ilmenemismuotoja. Helanderin monipuolinen tuotanto koostuu valokuvista, installaatioista sekä performatiivisista videoista ja lyhytelokuvista, joissa taiteilija esiintyy usein itse. Viime vuosina Marja Helander on keskittynyt työskentelyssään saamelaisaiheisiin, kuten nostamaan esille kysymyksiä saamelaisten oikeuksista pohjoisen Lapin maihin […]
20.12.2018
Käytännössä suositukset tarkoittavat, että maakuntien ja kuntien on laadittava taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta koskevat tavoitteet. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollossa on suunnitelmallisesti varattava määräraha taide- ja kulttuuritoimintaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovat julkaisseet uudet suositukset, jotka velvoittavat maakuntia ja kuntia parantamaan taiteen ja kulttuurin tarjontaa ja saavutettavuutta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Suositukset ovat osa […]
2.1.2019
Tammikuussa haettavissa olevat kuvataiteen näyttöapurahat ovat pidentyneet kuuden kuukauden mittaisiksi. Lisäksi muutoksena aikaisempaan näyttöapurahan saajat voivat olla ansiotyössä apurahakauden aikana. Taiteen edistämiskeskuksen myöntämät kuvataiteen näyttöapurahat on tarkoitettu kuvataiteen, valokuvataiteen ja taideteollisen alan ammattilaisille, joiden teoksia voidaan näyttää julkisesti. Tammikuusta 2019 alkaen näyttöapurahat muuttuvat kuuden kuukauden pituisiksi. Lisäksi toisin kuin aiemmin, näyttöapurahan saajat voivat olla ansiotyössä apurahakauden aikana. Visuaalisten […]
24.1.2019
Nykytaideorganisaatio ja nykytaiteen tiedotuskeskus Frame Contemporary Art Finland on lanseerannut uuden ohjelmansa vuosille 2019–2023. Ohjelmakokonaisuus Rehearsing Hospitalities – Vieraanvaraisuusharjoitus käynnistyy 13. maaliskuuta järjestettävällä tapahtumalla Epistemic Hospitality, joka tuo yhteen Suomessa toimivia taiteilijoita ja kansainvälisiä asiantuntijavieraita. Kaikkiaan ohjelmakokonaisuus koostuu julkisista tapahtumista, keskusteluista, vertaistyöpajoista, koulutuksesta ja julkaisusarjasta. Maaliskuun tilaisuus pohjustaa samalla syyskuussa ensimmäistä kertaa järjestettävää nykytaiteen ohjelmaviikkoa, jolloin Suomeen saapuu nykytaiteen kuraattoreita ja […]