27.3.2020
Kuvataiteilijain huoltosäätiön perustehtävä on tukea heikkoon asemaan joutuneita kuvataiteilijoita. Säätiö ottaa vastaan lahjoituksia, joiden avulla yhä useamman hakijan toimeentuloon liittyvää ahdinkoa voidaan helpottaa. Kuvataiteilijain huoltosäätiö on saanut testamenttilahjoituksen taidemaalari Pirkko Päivärinnalta (1929–2019). Testamentilla lahjoitetut varat on tarkoitettu käytettäväksi erityisesti taidemaalareille myönnettäviin sairaus- ja työkyvyttömyysavustuksiin. Huoltosäätiön hallitus on vastaanottanut testamentin ja huolehtii, että Päivärinnan muistoa ja […]
28.4.2020
Viime vuonna avautunut Kettukin taiteilijamatrikkeli esittelee erityistä tukea tarvitsevien kuvataiteilijoiden toimintaa ja teoksia. Tavoitteena on edistää taiteilijoiden yhdenvertaisuutta taidemaailmassa. Kettukin taiteilijamatrikkeli on tietokanta, josta löytyy tietoa erityistä tukea tarvitsevista taiteilijoista ja heidän tekemästään taiteesta. Matrikkelisivustolta löytyy taiteilijoiden esittelyt, ansioluettelot, kuvia teoksista sekä tietoa siitä, mistä taiteilijan teoksia voi hankkia. Sivusto toimii työkaluna muun muassa kuraattoreille, museoille, […]
8.4.2020
Kuvataiteilijoille suunnattu Kiila-kuntoutus antaa taiteilijalle mahdollisuuden vahvistaa omaa hyvinvointia ja työssä jaksamista. Haku seuraavalle kuntoutuskurssille on parhaillaan käynnissä. Suomen Taiteilijaseura tarjoaa jäsenjärjestöihinsä kuuluville ammattikuvataiteilijoille mahdollisuuden hakeutua ammatillista työkykyä tukevaan Kiila-kuntoutukseen. Kuntoutus on osallistujille ilmainen, ja haku tänä vuonna alkavalle kurssille on parhaillaan käynnissä. Taidegraafikko Maija Albrecht osallistui kuvataiteilijoiden Kiila-kuntoutuskurssille vuonna 2019. Hän kokee saaneensa kurssilta hyviä […]
29.4.2020
Näyttöapuraha on tarkoitettu kuuden kuukauden mittaiseen työskentelyyn visuaalisten taiteenalojen, mediataiteen ja muotoilun ammattilaisille. Taiteen edistämiskeskus on huhtikuussa jakanut vuoden 2020 kuvataiteen näyttöapurahat. Yhteensä 84 taiteilijaa sai apurahan kuuden kuukauden työskentelyyn. Apurahan suuruus on noin 11 400 euroa. Hakemuksia tuli 839 kappaletta eli apurahan sai 10 prosenttia hakijoista. Yhteensä näyttöapurahoja jaettiin 960 000 euroa. Apurahojen saajat päätti […]
29.4.2020
Pohjoinen valokuvakeskus maksoi viime vuonna näyttelypalkkion kaikille näyttelyn pitäneille taiteilijoille. Taiteilijoiden arvostamaa käytäntöä aiotaan jatkaa, mutta sen vakiinnuttamiseksi keskus tarvitsee tulevaisuudessa lisärahoitusta. Oulussa toimiva Pohjoinen valokuvakeskus toteutti viime vuonna pilotin, jossa kaikille sen vuoden ohjelmistoon valituille taiteilijoille maksettiin 496 euron (400 € + alv) suuruinen näyttelypalkkio. Näyttelypalkkio on taiteilijalle maksettava korvaus näyttelyn pitämiseen liittyvistä työtehtävistä, […]
5.5.2020
Taiteen edistämiskeskuksen myöntämiä korona-apurahoja on jaossa moninkertainen määrä toisella hakukierroksella. Kuvataiteilijat voivat apurahaa hakiessaan perustella tilannettaan laajasti erilaisilla ansioiden ja työtilaisuuksien menetyksillä. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa korona-avustuksia ensi kertaa myös taidealojen yhteisöille. Kulttuurin ja taiteen ala sai valtion toisessa lisätalousarviossa yli 40 miljoonan euron määrärahalisäyksen toiminnan tukemiseksi koronavirustilanteessa. Summasta 18 miljoonaa euroa suunnataan taide- ja kulttuurialan […]
23.6.2020
Taiteen edistämiskeskus rahoittaa korona-apurahoin 2 900 taiteilijan ja muiden taidealan ammattilaisten työskentelyä. Opetus- ja kulttuuriministeriö taas tuki kulttuurialan yhteisöjä 11 miljoonalla eurolla. Taiteen edistämiskeskus on jakanut suuren määrän apurahoja kulttuuri- ja taidealan ammattilaisille, joiden toimeentulo on heikentynyt koronapandemian vuoksi. Ammattilaisten työskentelyä tukevia korona-apurahoja jaettiin kaikkiaan 8,7 miljoonaa euroa. Kaikki apurahat ovat suuruudeltaan 3 000 euroa ja […]
15.5.2020
Moni kuvataidetoimija huokaisee helpotuksesta, kun taidemuseot ja galleriat ympäri maata pääsevät jälleen avautumaan kesäkuussa. Järjestelyitä on kuitenkin edelleen tehtävä sekä näyttelyaikojen että kävijöiden turvallisuuden osalta. Taidemuseot, galleriat ja muut näyttelytilat alkavat kesäkuussa vähitellen avautua oltuaan yli kaksi kuukautta kiinni koronaviruksen vuoksi. Yleisömääriä rajoitetaan edelleen 50 henkilöön, mikä estää esimerkiksi suurten avajaisten ja tapahtumien järjestämisen. Isoissa […]
19.8.2020
Kuraattori, filosofian tohtori Elina Suoyrjö on valittu Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin ohjelmapäällikön tehtävään. Suoyrjö on toiminut viimeiset kolme vuotta turkulaisen Titanik-gallerian johtajana. Hän on väitellyt tohtoriksi Lontoon Middlesexin yliopistosta ja opiskellut Helsingissä ja Tukholmassa taiteen historiaa, kuratointia ja sukupuolentutkimusta. ”Olen todella innoissani uudesta tehtävästä ja sen tuomista haasteista ja mahdollisuuksista juuri tässä ajassa, ja odotan innolla pääseväni […]
20.5.2020
Siirtyneitä näyttelyitä, peruuntuneita töitä ja taloudellisia huolia. Toisaalta aikalisä omaan tekemiseen, uusia ideoita ja kaivattua keskittymistä. Neljä kuvataiteilijaa kertoo, miten poikkeuksellinen kevät on mennyt – ja pohtii, mitä hyvää koronakriisistä voi seurata. Lilli Haapala: ”Uskon, että erilaiset virtuaaliset galleriat ja tapahtumat tulivat jäädäkseen” 1. Kuka olet ja millaista taidetta teet? Olen Turussa asuva kuvataiteilija ja työskentelen […]