5.2.2020
Pilvi Takala tarkastelee teoksissaan yhteiskunnan rakenteita ja eri konteksteissa ilmeneviä käyttäytymismalleja. Taiteilija Pilvi Takala on valittu Suomen paviljonkiin 59. Venetsian taidebiennaalissa vuonna 2021. Näyttelyn kuratoi Christina Li ja tuottaa Frame Contemporary Art Finland. Takala käsittelee performatiivisia interventioitaan kuvaavissa videoteoksissa yhteiskunnan rakenteita sekä vakiintuneita käyttäytymismalleja. Hänen teoksiaan on ollut laajasti esillä kansainvälisissä näyttelyissä ja tapahtumissa. “Olen todella innoissani […]
19.12.2019
Saastamoisen säätiön tuella perustettava professuuri suuntautuu ensimmäisenä kuvataiteilijoiden koulutukseen. Taideyliopistoon perustetaan uusi viisivuotinen professuuri taiteilijapedagogiikan tutkimukseen. Professuuri suuntautuu ensimmäisenä kuvataiteilijoiden koulutukseen, ja myöhemmin tavoitteena on laajentaa tutkimusta muihin yliopiston taiteenaloihin eli musiikkiin, teatteriin ja tanssiin. Professuuria rahoittaa Saastamoisen säätiö. Taiteilijapedagogiikan professuuri keskittyy ammattitaiteilijoiden koulutuksen tutkimukseen. Tässä taiteilijapedagogiikka eroaa taidekasvatuksesta, joka nojaa kasvatustieteelliseen tutkimukseen. ”Ammattitaiteilijoiden koulutus pohjautuu pitkälti […]
6.2.2020
Kuvataiteen toiminta-avustusten kokonaissumma nousi edellisvuodesta 160 000 euroa. Taiteen edistämiskeskus on jakanut 27 kuvataiteen yhteisölle toiminta-avustuksina yhteensä 1,2 miljoonaa euroa. Hakijoita oli kaikkiaan 42. Avustuksia jaettiin muun muassa valtakunnallisille taiteilijajärjestöille, paikallisille taiteilijaseuroille, taiteilijavetoisille yhdistyksille ja osuuskunnille sekä taidekoulujen kannatusyhdistyksille. Lisäksi kahdeksalle valokuvataiteen yhteisölle myönnettiin yhteensä 495 000 euroa ja kahdelle mediataiteen yhdistykselle yhteensä 107 000 euroa. Kuvataiteen toiminta-avustusten […]
12.2.2020
Suuri osa ensi kesän taiteilijoista on mukana Mäntän kuvataideviikoilla ensimmäistä kertaa. Ensi kesän Mäntän kuvataideviikkojen näyttely tutkii inhimillistä erehtyväisyyttä. Erehtyminen / To Err Is Human -näyttelyn kuratoi Anna Ruth. Näyttelyyn osallistuu yhteensä 62 taiteilijaa, mukaan lukien 9 taiteilijaparia tai työryhmää. Suurin osa näyttelyn taiteilijoista on mukana kuvataideviikoilla ensimmäistä kertaa. Ensi kesänä Mäntän Pekilossa on esillä runsaasti tilaan […]
14.2.2020
Kulttuurirahaston jakamista taiteen apurahoista 35 prosenttia kohdistuu taiteelliseen työskentelyyn. Monivuotisten apurahojen määrä kasvoi merkittävästi. Suomen Kulttuurirahasto jakaa vuosijuhlassaan helmikuun lopussa apurahan yhteensä 1 065 saajalle. Tieteen osuus jaetuista apurahoista on 53 prosenttia ja taiteen 47 prosenttia. Taiteen apurahoissa 35 prosenttia menee taiteelliseen työskentelyyn ja 9 prosenttia tapahtuman järjestämiseen. Kokovuotisia työskentelyapurahoja jaetaan yhteensä 439, tieteeseen 285 […]
27.2.2020
Taike on jakanut 61 ylimääräistä taiteilijaeläkettä eri alojen ansioituneille taiteilijoille. Eniten taiteilijaeläkkeitä jaettiin visuaalisten alojen taiteilijoille, yhteensä 16. Valtion ylimääräisen taiteilijaeläkkeen saajissa on 29 naista ja 32 miestä. Eläkkeen saajista 59 prosenttia asuu muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Hakijoita oli kaikkiaan 453, eli eläkkeen sai noin 13 prosenttia hakijoista. Opetus- ja kulttuuriministeriö esitti viime elokuussa omassa budjettiehdotuksessaan valtion […]
28.2.2020
Kuvataiteilija Outi Pieski on yksi kolmesta Suomen Kulttuurirahaston tämänvuotisista suurpalkinnon saajista. Palkinnon arvo on 35 000 euroa ja se myönnetään merkittävistä kulttuuriteoista. Suomen Kulttuurirahasto jakoi torstaina vuosijuhlassaan apurahojen lisäksi kolme 35 000 euron palkintoa merkittävistä kulttuuriteoista. Palkinnon saivat elintarviketieteen tohtori Reetta Kivelä, kuvataiteilija Outi Pieski ja ekumeniikan professori Risto Saarinen. Outi Pieski tunnetaan vaikuttavista installaatioista sekä […]
20.3.2020
Taide tarvitsee nyt puolustuspuheen ja arvon palautuksen, kirjoittaa turkulaisen Arte ry:n hallitus mielipidekirjoituksessaan. Uuden koronaviruksen aiheuttama pandemia on saanut aikaan tapahtumien ketjun, joka tullaan melko varmasti muistamaan käänteentekevänä hetkenä maailmanhistoriassa. Se on ja tulee enenevässä määrin olemaan vaikeasti käsiteltävän mittakaavan humanitaarinen katastrofi. Nähtäväksi jää, millaiseen järjestykseen maailma joskus palaa. Kriisin aikana taiteen merkitys korostuu, vaikka […]
18.3.2020
Koronaviruksen nostattama aalto on pyyhkäissyt rajusti taide- ja kulttuurialan ylitse. Merkittävistä tulonmenetyksistä kärsivät niin taiteilijat kuin ovensa sulkeneet galleriat ja museot. Valtio ja säätiökenttä ovat jo ryhtyneet tukitoimenpiteisiin. Vauhdilla levinnyt koronavirus ja sen myötä Suomen julistetut poikkeusolot vaikuttavat laajasti taide- ja kulttuurialan toimintaan ja taiteilijoiden toimeentuloon. Viruksen leviämisen hidastamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi esimerkiksi valtion ja kuntien […]
23.4.2020
Postin taidepalkinnon voittaneen Janne Laineen taidegrafiikkaa nähdään syksyllä kahdessa postimerkissä. Posti on myöntänyt vuoden 2020 postimerkkitaidetta edistävän palkinnon kuvataiteilija Janne Laineelle. Postin taidepalkintoon kuuluu 10 000 euron arvoinen rahapalkinto ja postimerkkijulkaisu taiteilijan töistä. Laineen taidegrafiikkaa nähdään kahdessa postimerkissä ensi syyskuussa. Janne Laine on Tampereella ja Mäntässä työskentelevä kuvataiteilija. Hän on tunnettu erityisesti maisemakuvistaan, jotka yhdistävät valokuvaa […]